Miksi Uusi Suometar vastusti Yleisen näyttelyn suunnitelmaa?

Annamme lehden itsensä kertoa (22.1.1875):

Jo on pian kymmenen vuoden kuluessa ollut puhetta suomalaisen teollisuus-näyttelyn toimeen panemisesta Suomen pääkaupungissa. Siihen aikaan kun senatori J. V. Snellman hoiti maamme valtiovaroja oli tämä asia — ellemme väärin muista — jo edistynyt niin pitkälle että tehtävän näyttely-rakennuksen piirrokset olivat valmiit ja keis. senatin tarkastettavina. Itse paikka Kaisaniemen puistossa oli myöskin melkein määrätty. Mutta katovuodet 1866 ja 1867 tulivat väliin, ja ehdoitus raukeni, tai jätettiin vastaiseksi. Nyt näkyy se taas tehokkaasti astuvan esiin. Useat teollisuuden harjoittajat ovat hiljakkoin täällä pitäneet kokouksen tätä asiaa varten. Tehtävää rakennusta varten, jota nyt aiotaan sijoittaa Runnipuistoon, on suunniteltu välivarainen piirros ja kustannukset lasketaan nousevan 300,000 markkaan. Tästä summasta toivotaan saavansa kolmasosa kokoon vapaaehtoisen keräyksen kautta teollisuuden harjoittajilta sekä muilta tätä asiaa harrastavilta, ja kaksi kolmatta osaa hallitukselta. Muutoin lasketaan myöskin että joku osa kustannuksista tulee suoritetuksi niillä rahoilla, jotka saadaan pääsölippujen myymisellä; sillä jokaiselta näyttelyssä kävijältä otettaisiin tietysti jonkinmoinen, vaikkapa vähäinen maksu. 

Senlaisen teollisuus-näyttelyn hyötyä ja tarpeellisuutta, missä nähtäisiin koottuna Suomenmaan tehdas-, käsityö- ja koti-teollisuuden, maanviljelyksen ja muiden elinkeinojen tuotteet sekä samalla taiteen ja tieteen, sanalla sanoen kansamme koko henkisen ja aineellisen viljelyksen tuotteet, ei enään voitte kieltää kukaan, joka edes vähänkin tuntee teollisuuden edistystä tällä aikakaudella. Joka on käynyt noissa suurissa teollisuus-näyttelyissä Parisissa, Lontoossa tai Wienissä, taikkapa niissä pienemmissä, joita on ollut Venäjällä, Ruotsissa ja Tanskassa, on helposti käsittänyt mitä hyötyä senlaiset näyttelyt tuottavat sekä niille, jotka ovat tavaransa näytteille tuoneet, että katselijoille yleensä. Edelliset saattavat siten tavaransa, joita sitä ennen on tunnettu kenties ainoastaan siinä pienessä kaupungissa taikka paikkakunnassa, missä ovat asuneet, tunnetuksi kansalaisille kotimaan kaikilta tienoilta sekä myös matkustavaisille vierailta mailta. Tavaran ostajain lukumäärä, jos nimittäin tavara on hyvää ja hinta kohtuullinen, kasvaa tämän kautta samassa suhteessa, kuin se yleisö on suurempi, jolle tavara asetetaan näytteille ja kaupaksi tarjotaan. Ne puolestaan, jotka käyvät näyttelyssä ainoastaan katselemassa, saavat siellä tietää, missä he helpoimmalla hinnalla voivat ostaa parhaimmat tavarat. Tämä on kumminkin vähin hyöty näyttelystä. Tärkeämpi on että teollisuuden harjoittajain sekä katselijain siellä on tilaisuus oppia. Järjestetty kokoelma samanlaatuisia tuotteita eri paikoilta osoittaa pian missä paikkakunnassa itsekukin teollisuus paraiten on edistynyt, ja tämän paikkakunnan teokset otetaan sitten muiden malliksi. Siten joutuu jokainen keksintö ja parannettu työtapa kohta koko maan hyväksi ja teollisuus-näyttelystä tulee jonkinlainen koulu, missä jokainen saattaa oppia jotain, mitä suorastaan hyödyttää hänen ammattiansa. Kokonaisuudessaan sopii teollisuus-näyttelyitä paitsi sitä pitää tutkintoina, joissa koko kansa ihmiskunnalle esittää työnsä tuotteet ja osoittaa kuinka pitkälle se on edistynyt itsekunkin elinkeinon ja teollisuuden alalla. Suora seuraus sellaisesta tutkinnosta on että kansat keskenänsä paremmin oppivat toisiansa tuntemaan, sekä yhtyvät vilkkaampaan ja molemmille edullisempaan kauppa-keskuuteen. 

Me emme siis puolestamme saata muuta kuin ilolla tervehtiä mainittua ehdoitusta teollisuus-näyttelyn toimeenpanemisesta Helsingissä. Ehdoitettu aika, eli vuosi 1876, ei kumminkaan meidän mielestä ole hyvin valittu, monestakin syystä. Ensiksikin arvelemme että, koska rautatien rakennus Turun ja Tampereen välillä jo kerta on aloitettu, kyllä sopisi odottaa siksi kuin se on ehtinyt tulla valmiiksi ja liikkeelle avatuksi, ennen kuin näyttely pannaan toimeen. Tämä rautatie voinee nimittäin tuskin joutua täysin valmiiksi liikkeelle 1876 vuoden ensimmäisinä kuukausina, jolloin näyttely tavarat ovat tuotavat tänne. Helppo on kumminkin arvata kuinka suuressa määrässä sanottu rautatie helpoittaisi tavarain kuljetusta, sekä kuinka paljo enemmän katselijoita y. m. se tuottaisi näyttelylle. Erittäin myös tämä laajennettu rautatien verkko houkuttelisi tänne suurempaa joukkoa ulkomaalaisia ja tekisi näyttelyn käytännölliseltä kannalta edullisemmaksi. Jo tästäkin syystä sopisi ehdoitella että näyttely lykättäisiin kesään 1877. Mutta lisäksi on huomattava että Suomen säädyt kokoontuvat valtiopäiville äsken mainitun vuoden alussa. Mikä olisi soveliaampaa kuin että teollisuus-näyttely avataan maamme edusmiesten läsnä-ollessa. Varmaan tulisi sen kautta myös harrastus näyttelyn suhteen sekä sen tunteminen paljoa yleisemmäksi. 

Mitä nyt on lausuttu ei kuitenkaan ole pääsyynä, miksi me ehdoittelemme näyttelyn lykkäämistä vuoteen 1877. Me puolestamme emme nimittäin voi hyväksyä sitä suunnitelmaa, jota aiotaan noudattaa näyttely-huoneen suhteen. Jos oikein käsitämme asianomaisten tuumaa, aikovat he, niinkuin esim. Tukholmassa oli laita, rakennuttaa koreanlaisen puupalatsin, joka sitten, kohta kun näyttely on päätetty, tulisi purettavaksi. Tätä katsomme me, suoraan sanoen, jokseenkin tarpeettomaksi tuhlaamiseksi. Miksi ei paremmin ajatella pysyväisen teollisuuspalatsin rakentamista? Nuo 300,000 markkaa eivät silloin ainakaan menisi vallan hukkaan. Paraikaa on syntynyt tuuma suuren rakennuksen hankkimisesta suomalaista athenaeumia varten. Miksi ei näitä molempia yrityksiä yhdistetä? Sopii muistuttaa että niin suuri kivirakennus tulisi liian kalliiksi sekä myös liian ahtaaksi vastaisia näyttelyjä varten, kun maamme teollisuus on ehtinyt enemmän edistyä. Tämä on kyllä tosi mutta tuota rakennusta ei tarvitsekkaan tehdä isommaksi kuin että se niin sanoaksemme tulee olemaan vastaisten näyttelyin keskuksena eli keskikohtana. Helppoa on joka kerta, kun näyttelyä pannaan toimeen, liittää siihen tarpeeksi isoja kuvenneita eli lisärakennuksia, joiden vaan tarvitsee seistä yksi kesä ja jotka siis voivat olla vaikka lankuista tehtyjä. Niin on tehty esim. Amsterdamissa. Jos ahtaasti rakennetuissa, suurissa kaupungeissa, niinkuin Parisissa, Wienissä ja Tukholmassa, katsotaan tarpeelliseksi säästää maata ja ennemmin tuhlata rahoja, sekä sentähden säälimättä puretaan ne palatsit, jotka usein ovat suunnattomilla kustannuksilla rakennetut, niin meillä tuskin on samaa syytä täällä Helsingissä, missä ensi silmäys kaupungin karttaan helposti kyllä vakuuttaa jokaista siitä, ettei täällä rakentamattomia tontteja suinkaan puutu. Jos kerran suomalainen athenaeum on rakennettava, on siis järkähtämätön ajatuksemme, että sen samalla tulee olla kaikkien vastaisten Suomen teollisuus-näyttelyin päärakennuksena. Mutta tämä rakennus on tietysti tehtävä tiileistä, ja sitä tuskin saataneen valmiiksi ennen kuin vuonna 1877.