Kolme sitaattia kokemäkeläisistä

Siitä kun muutin pois Kokemäeltä on pian 32 vuotta. Silti koen edelleen olevani kokemäkeläinen. Nimenomaan koen, sillä en väitä, että kukaan muu minua näkee kokemäkeläisenä. En tainnut olla sellainen muiden silmissä edes paikkakunnalla asuessani. Myöhemmin on ihmetelty, ettei puheestani kuulu maalaisuuteni, vaan vaikutan peruspääkaupunkilaiselta. (Olen syntynyt Helsingissä, mutta se on oma juttunsa.)

En tiedä olisiko kokemäkeläisyyden identiteettini yhtä vahva, ellen olisi saanut elää lapsuuttani paikkakunnalla, jossa asui myös isoäitini ja tämän sisaruksia, isäni serkkuja ja näiden lapsia. Ja suurimmalla osalla oli sama sukunimi kuin minulla. Lapsuus isossa kaupungissa olisi antanut toisenlaiset eväät, mutta olen kiitollinen niistä, jotka sain. Ei tarvitse miettiä mistä olen kotoisin.

Monille muille Kokemäen sijainti ja luonne on varsin epäselvä, joten on aina ilo löytää asiantunteva maininta. Sellaisia on osunut eteen tänä keväänä kaksi. Kokemäellä kasvanut Ville-Juhani Sutinen kirjoitti tuoteimpaan kirjaansa Matkalla Suomeen: tarinoita heimojen maasta (2002) otsikon Kokemäen suuruudesta alle

Kokemäki on suuri kunta, jotta sen asukkaat voisivat pysyä kaukana toisistaan. He eivät puhu turhaan, eivätkä edes silloin kun olisi asiaa. Joskus paikallisten koko nimet selviävät vasta hautakivistä.

Kyse ei ole siitä, että Kokemäellä vihattaisiin toisia tai kyräiltäisiin kaikkia. Etäisyys on myös osoitus kunnioituksesta. Se on tilan antamista - sitä, että sälytetään mahdollisimman vähän omaa toisten harteille.

Postikorttikuva Kokemäeltä. Museovirasto CC BY 4.0

Yli sata vuotta aikaisemmin eli vuonna 1892 Kuurolan kansakoulunopettaja Oskar Fröberg kirjoitti yksityiskirjeessä

No kansa eli ihmiset sitten? Ne ovat nyt semmoisia kuin Porin puolen kansa yleensä, ulkonaista mahtavuutta sekoitettuna tyhjään ylpeyteen, jota joidenkuiden olen kuullut sanovan itsetietoisuudeksi, mutta kokemuksesta ainakin minä voin sanoa sen olevan kaukana itsetietoisuudesta. Kokemäki, kova väki, on sananparsi. En tätä kumminkaan tahdo kaikista sanoa. Kyllä täällä löytyy ajattelevia ja itsetietoisiakin varsinkin isäntämiehen joukossa, niin että toimeen kyllä tulee jos kohta miestä ei hyppysissä kanniskella. (Aulis J. Alanen: Perinteitä ja paljastuksia. Tarinaa Alasista ja muistakin. 1987, 126)

Kokemäen Kova Väki oli lapsuudessani urheiluseura enkä ole ajatellut sitä koskaan väestön käytöksen kuvauksena. Ymmärryksen lisäämiseksi tein Kansalliskirjaston digitointeihin haun, joka tarttui E. N. Setälän Satakunnan laulu-, soitto- ja urheilujuhlassa 1.6.1905 pitämään puheeseen (HS 4.7.1905). Sanonta esiintyi tässä jaksossa

Minä tahdon heti sanoa että länsi-Suomen kansa verraten maamme muiden seutujen väestöön, osottaa useita hyviä ja kiitettäviä puolia. Se osottaa huomattavaa edistyshalua, etenkin aineellisella alalla, se osottaa suurempaa tarmoa ja pontevuutta eteenpäin pyrkimisessä kuin väestö monella muulla seudulla maatamme. Mutta samassa emme myöskään saa ummistaa silmiämme varjopuolilta.

Eräällä vanhuksella, joka jo kauan sitten on manan majoille muutanut ja jota muistan isällisenä ystävänäni, oli tapana sanoa "Kokemäki kova väki". Tällä hän tahtoi lausua, että näiden seutujen väki olennoltaan, käytökseltään, tavoiltaan oli kopeata ja ylpeätä. 

Sutinen kirjoitti paljon maakuntaidentiteettien tietoisesta ja tarkoituksellisesta luomisesta 1800-luvun Suomessa. Paljon on päälle liimattua, mutta paikallinen kulttuuri on ja on ollut yhtä todellista kuin organisaatiokulttuurit, joista on enemmän puhuttu viime vuosikymmeninä. Ei ole globaalisti yhtä ainoaa hyväksyttävää tapaa olla ja toimia, joten Suomen suuruiseen maahan on mahtunut monta erilaista normistoa, jotka ovat tietenkin muuttuneet ajan myötä.

(Kyllä, olen täysin tietoinen siitä, että olen kaukana Sutisen esittelemästä vähäpuheisuudesta. Äitini ei ollut kokemäkeläinen ja pääsi vaikuttamaan käytökseeni. Ja myönnän, että Fröbergin kuvauksen alkupuoli on helposti yhdistettävissä persoonaani.)