Olin luvannut yksien viime kuussa saamieni vertaisarvioiden vaatimat muokkaukset "toukokuun alkuun" mennessä. Innostuin edaukseen sitten niin, että juttuun tuli kymmeniätuhansia uusia merkkejä ja kirjoittaminen jatkui vielä ensimmäisen viikon. Yhdestä teemasta kertyi ylimääräistä materiaalia niin, että siitä kirjoitin (useampien päivien ajan) Kalmistopiiriin tekstiä, jonka pitäisi tulla ulos tänään.
Sitten piti bilettää 50v-synttäriä, joten väikkärin pariin paluu venähti puolikuuhun. Taiv. kiitos olin työntänyt maailmalle kutoslukuun liittyvät esitysehdotukset. Molemmat hyväksyttiin ja ovat ohjelmassa kesäkuussa, joten jotain oli "pakko" tehdä. Jälkimmäinen esitys on fyysisesti Opinahjossa, joten tavoitteena on myös siihen mennessä siivota väitöskirjaksi tarkoitetusta käsikirjoituksesta niin siisti versio, että sen (minulle ilmaisessa) tulostamisessa on mieltä.
Opinahjo ja uusi seminaarikoordinaattori muuten yllättivät iloisesti eli syksyn seminaaripäivät saatiin ajastettua ennen kesää. Viime kesänähän sain ekstrastressin siitä, että olin pyytänyt aikaisen semmapäivän. Koska ajankohta vahvistettiin vasta kesän jälkeen, meni ihan turhaa energiaa miettiessä sitä, mitä kirjoitustehtävää oli kiireellisintä edistää.
Viime kuun UAA-päivillä käytäväkeskustelussa kuulin tulevasta väitöksestä, joka sivusi omaa tutkimustani sekä aineistoltaan että metodiltaan. Niinpä tutustuin Susanna Mäkisen tutkimukseen 1700-luvun ilmoituslajista etukäteen ja seurasin väitöstilaisuutta mielenkiinnolla. Ottaen huomioon koronakauden on melkoinen sattuma, että onnistuin tapaamaan Mäkisen tutkimukseni alkuhetkillä, jolloin en vielä tiennyt, että genreanalyysi tulisi olemaan osa omaa työtäni.
Niin tämä homma (vaan) edistyy. Työstön alla olevan kutosluvun olin vuosi sitten aloittanut herra-ties-minkälaisen kirjallisuustutkimuksen perusteella "Moderneilla ihmisillä on tutkimuksin todistettu taipumus auttaa mielummin oman ryhmänsä jäseniä kuin sen ulkopuolisia. Ei ole syytä olettaa, että tilanne olisi 1700-luvulla ollut toisin." Ööö, nyt (ilmeisesti toisin hakusanoin) löytyi runsaasti kirjallisuutta, jossa Lissabonin maanjäristys ja valistusajattelu nähtiin hyvin huomattavana käännöksenä hyväntekeväisyydessä lähelle ja kauas. Oikeastaan kiva, että arvosanan saa lopputuloksesta eikä siihen johtaneesta prosessista.
Sillä iteraatiotahan tämä on. Lukiessani läpi vanhoja muistiinpanoja kesältä 2019 pätkä "kuviteltu yhteisö mutta yksi vai monia? Kenen kanssa yhteistä, mitä[?] Juttutyypit" kertoi genren olleen mielessä jo tuolloin. Olin myös paperilappuja puhtaaksikirjoittaessani todennut "Näköjään jossain vaiheessa hahmoteltu otsikko oli “Paikallisuutisten funktiot Ruotsin valtakunnallisissa lehdissä 1732-1808” Onneksi tästä päästiin eteenpäin." Nykyinen otsikko on muuta, mutta sisällöllisesti itse asiassa hyvin lähellä kertaalleen hylättyä.
Ihan raiteilla työ ei pysynyt ja eksyin muutamaksi päiväksi tekemään jokseenkin epärelevantilta vaikuttavaa aineistohakua. Se(kään) ei kuitenkaan ollut turhaa, sillä vasta nyt - kolmen vuoden ja tuhansien erilaisten hakujen jälkeen - Finnasta pulahti ulos ylempään sanomalehtitutkintoon vuonna 1953 tehty erikoistyö "Suomen asiat "Inrikes Tidningarissa" vuonna 1771". Joten johdantoni aiemman tutkimuksen osuudesta meni uusiksi alusta asti mukana ollut omahyväinen valitus "kun ei ole kukaan kiinnittänyt huomiota Suomesta lähetettyihin kirjoituksiin". Sillä en ollut käyttänyt katkaisumerkkiä Finnan haussa. Mistä sainkin yhden pointin syksyksi kirjoitettavaan artikkeliin.
Kuun lopuksi minulla oli ilo osallistua paikan päällä tuttavani Katja Weiland-Särmälän hienosti sujuneeseen väitöstilaisuuteen. On se tunnelma vaan ihan toinen. Varsinkin kun pääsi vaihtamaan pari sanaa tuttavien kanssa.
Aikaansaannoksiini en ollut tyytyväinen, mutta muuten hyvät fiilikset toukokuusta. Loppunostona eilisellä kirjastokierroksella sain käsiini HTF 1/2022:n, jossa Jukka Sarjalan artsun pohja-asetelma osoittautui väikkäriäni vastaavaksi. Ilahduttava indikaatio siitä, ettei kysymyksenasetteluni ole täysin triviaali tai irti ajastaan.
P. S. Väitöskirjatutkijoiden blogistaniassa Juho Pekkarinen kirjoitti otsikolla "Suomalaisia pääkalloja – mutta entä muuta?" Karoliina Puranen-Impola kertoi Jälkiviisaat-podcastissa väitöstilaisuudestaan. Liisa Kunnas-Pusa esiintyi Tiedekulman uutta tutkimusta esittelevässä tilaisuudessa otsikolla "Kivikausi suomalaisen menneisyyden osana" ja tallenne on nähtävissä YouTubessa. Itse olin tässäkin tilaisuudessa paikalla leikkien muun yhteiskunnan kanssa, että korona on ohi. Twitterissä asioiden tositilasta on sentään toisinaan muistutuksia. Historia-aspektin takia lainaus teatterihistorioitsijan pitkästä ketjusta:
Back in 2020, it was inconceivable to me that the 1918 pandemic was ever so "forgotten."
But now, it makes perfect sense. As a society, we're collectively doing our damndest to forget this one too. Even as it's raging on and people are dying.
Otsakekuva vuoden 1756 painotuotteeesta. British Libraryn digitoimana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti