maanantai 7. helmikuuta 2022

Suomalaisten saama apu 1810-luvun Englannissa

Vuonna 1806 Britanniassa perustettiin hyväntekeväisyysseura Society of Friends of Foreigners in Distress ja se on Wikipedian perusteella edelleen toiminnassa. Seuran vuosikirja 1813 eksyi tuoreeltaan jonkun suomalaisen käsiin, joka  Åbo Allmänna Tidningissä 31.3.1814 selostaa sen sisältöä. Jo tuolloin oli autettu yli 800 onnetonta. Ulkomaisilla hädänalaisilla ei ollut (tietenkään) oikeutta yleiseen köyhäinapuun. Useimmat avustetut olivat saksalaisia, mutta joukossa oli myös 86 ranskalaista. Tämä oli tietenkin huomionarvoista samoina vuosina käynnissä olleiden Napoleonin sotien takia. 

Lontoo. William Daniell 1804, British Library

Turkulaiseen sanomalehteen kirjoittamiseen todennäköisesti innosti se, että vuosikirjassa oli mainittu suomalainen merimies. Tämä oli Suomen sodan aikana jättänyt kotiseutunsa ja tullut vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Lontooseen, ottaakseen englantilaisen meripestin. Ensimmäisen matkansa jälkeen hän sairastui ja muutaman kuukauden päästä kuoli. Raskaana ollut vaimonsa jäi yksin kahden lapsensa kanssa. 

Seuran avulla 11-vuotias Suomessa syntynyt poika otettiin merikapteenin huostaan kasvatettavaksi merimieheksi. Mutta jo kuuden kuukauden jälkeen poika sai niin vaikeita kaatumatautikohtauksia, että hänet palautettiin äidilleen. Seura tuki heitä edelleen. Kirjoittaja uteli lukijoilta perheen lähtöpaikkaa ja esitti sopivaksi, että perhettä autettaisiin myös kotimaasta käsin. Myöhempiä kirjoituksia aiheesta en löytänyt.

En myöskään löytänyt verkosta valmista sarjaa seuran digitoituja vuosikirjoja. Vielä vuonna 1824 mukana on nimettöminä esitettyjä esimerkkitapauksia avustettavista ja vastaavista lienee löytynyt suomalaisperhe. Myöhemmin keskitytään luettelemaan lahjoittajia, millä tietenkin oli tarkoitus innostaa uusiin lahjoituksiin. Jaetut avustukset tilastoitiin maittain ja Suomi on mukana Venäjän luvussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti