Pietarista Jyväskylään

Samuli Suomalainen, joka itse kävi ensin Pietarin kirkkokoulua ja sitten Jyväskylän alkeiskoulua, todennäköisesti on dokumentoinut omia muistojaan kokoelmassa Kevään ajoilta ilmestyneeseen jutelmaan Opin teille, joka alkaa: "Oli kevät-lukukausi 1862. Pietarin Suomalaisten silloisessa ainoassa koulussa, kirkkokoulussa...". Alter egonsa lienee Antero, kulta-sepän sällin poika.

Kun Anteron mieli oli lannistunut jostain vastoinkäymisestä — ja niitähän on lapsillekin mitattu maailmassa, kullekin leiviskäänsä myöten, — silloin rohkaisi häntä Fredrik ja sai hänet jälleen entisilleen. Kun Anteron haaveilu välistä läikähti hempeämielisyyteen, silloin hänet jälleen herätti tolille Fredrikin järkevyys, joskus ivakin. 

Omalla nimellään jutelmassa esiintyy Karl August Skutnabb, joka nimitettiin 8.5.1861 Pietarin Pyhän Marian suomalaisen seurakunnan apulaiseksi. Tämä kutsui poikaosaston ylimmän luokan uskonnontunnin lopuksi kolme eturivin ensimmäistä oppilasta tulemaan luokseen.

Pastori selitti, että vasta neljä vuotta sitten oli avattu Suomen ensimmäinen suomenkielinen koulu Jyväskylän kaupungissa, täydellinen oppilaitos, josta oppilaat pääsevät Helsingin yliopistoon. Jyväskylä on pieni maaseutu-kaupunki, jossa elämä on peräti huokeata, niin että köyhänkin olisi mahdollista suorittaa alkeiskurssinsa siellä. Ja kun kerran ylioppilaaksi pääsee, kyllä sitten on tilaisuutta itse hankkimaan itselleen varoja opintojen jatkamista varten. 

 

— Näin olen ajatellut, — jatkoi Skutnabb. — Mitäs arvelette itse? — Eikö teidän tekisi mieli Suomeen? 

 

Pojat olivat haltioissaan. He vilkaisivat vuoroin toisiinsa, vuoroin opettajaansa, joka oli puhunut jotain niin äärettömän hyvää. Juhon jänteät piirteet vetäytyivät entistään kireämmälle ja silmät hehkuivat. Antero haaveili jo sitä hetkeä, jolloin hän on nuorena pappina tullut syntymä-seurakunnassaan käymään ja saarnaa ensi kertaa tuossa vanhassa tutussa kirkossa, ja äiti itkien kuuntelee hänen sanojansa. Fredrik ajatteli, ensi hurmauksen jälkeen, mitähän tietä Jyväskylään oikein mennäänkään… 

 

Mielihyvällä, ääneti katseli Skutnabb poikia, joitten kasvoilla asui niin paljon uuden, ennen aavistamattoman toivon väläyksiä. 

 

Fredrik katkaisi ensimmäisenä äänettömyyden. 

— Kyllä se olisi hirmuisen hauskaa meille kaikille. 

— Voi sentään! 

— Tiettävästi me… 

— Mutta, — liitti Fredrik. 

 

— Niin, kyllä minä tiedän, mitä tarkoitat, — virkkoi Skutnabb. — Tässä on mietittävä, mistä varoja saadaan. Viekäähän nyt terveisiä minulta vanhemmillenne ja pyytäkää heitä käymään huomenna luonani. Saamme lähemmin keskustella. 

 

Pojat nousivat. Tavallista hartaammin raapaisivat he jalkaansa, hyvästi sanoessaan ja kiitellessään. Ja sitten kotia, kotia, minkä suinkin jalat kannattivat, kertomaan jotain uutta, tavatonta. 

 

Suomeen!… 

 

* * * * * 

 

Tämä oli ensimmäinen alku Pietarin vähävaraisten suomalaisten poikain lähdölle Jyväskylän alkeis-opistoon, Suomen silloiseen ainoaan suomenkieliseen kouluun. 

 

Noista kolmesta läksi Jyväskylän alkeisopistoon ensimmäisenä Antero syksyllä 1863. Hänelle kävi opin teille lähteminen mahdolliseksi ainoastaan sen kautta, että kirkkokoulun silloinen inspehtori, filosofian maisteri, nyttemmin hovineuvos, Kaarlo Aleksander Slöör hankki hänelle varoja aina yliopistoon saakka. 

 

Siitä pitäin sai Jyväskylän alkeis-opisto harva se vuosi oppilaita Pietarista, jopa syvemmältäkin Inkerinmaalta.

Kuvat: Voyages de la Commission scientifique du Nord, en Scandinavie, en Laponie, au Spitzberg et aux Ferö, Wikimedia &  Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists, Flickr Commons