Laihdutuksen lyhyt historia (2/3)

Alkuosan sanapyörittelyä tukevammalle pohjalle päästään sananlaskuesittelyllä Mehiläisessä 3/1836:

Petäjäinen peikoleipä lapsen laihana pitävi, kaitana miniän kasvon, pojan kasvon joukeana. Niin toki nähdäänki erittäin näillä pohjaisilla mailla. Talonpoikanen rahvas katsoo usein lihavuuttaki kaunistaksi, ei aina muistaen toista sanalaskuansa: sika lihavasta kaunis on. Sentähden vertailevat laihat ihmiset tällä sanalaskulla itsiänsä ja samate sopii se ilmanki kaikenlaisen voimattomuuden kuvailemiseksi, jonka syytä auttaa ei voi.

Pulska olla piti ja vain olosuhteiden pakosta laiha. Ravintotilanteemme muistaen täysin järjellistä.

Oli kuitenkin erilaista lihavuutta. Viinan juonnilla aikaan saatu lihavuus ei ollut hyvästä (Turun Wiikko-Sanomat 28.4.1821, Suometar 30.9.1853).  Ja saksalaisesta kirjasta suomennettu Luku- ja oppikirja tarpeellisista tiedoista suomalaisille kansankouluille (1860) opetti:

Sanotaan kyllä laiskan lihoavan; mutta älä usko sitä lihavuutta terveyden merkiksi. Näitä laiskuuden lihavia koskevat kaikki kivut ankarasti, ja näistä useimmat halvaukseen kuolevat.  

Ruotsinkielisessä lehdistössä kerrottiin viimeistään vuonna 1865 William Bantingin ajatuksista, joista syntyi ruotsin kielen sana laihduttaa (Åbo Underrättelser 12.10.1865). Suomessa oli myynnissä Ruotsissa julkaistu ohjekirjanen Bantings kur mot korpulens, joka on nykyään verkossakin luettavissa.  Ajan suomeksi kuvattuna: "Niitä, jotka huomataan liika lihaviksi, ruvetaan armahtamatta elättämään "Bantingin" tavalla, jolloin eivät saa syödä mitään lihoittavaa, ei sokeria, ei leipää, tuskinpa paljon mitään. (Uusi Suometar 23.3.1877)

Ajatus, että lihavuus ei olisikaan hyvästä alkoi lyödä läpi. Suomen Kuvalehti 1.6.1879 aloitti artikkelin Lihavuuden arvo kappaleella

Lihavan luullaan tavallisesti viettävän jotenkin rauhaisaa, huoletonta elämää ja puhutaan ainakin leikillä pormestarin ja papin vatsasta, tarkoittaen että eri lihavuus olisi määräarvoin etuoikeus tai merkki, vaan toisaalta eivät nuo muka onnelliset tukevat aina ilomielin katsele liikaa lihaansa. Muutamat kansat pitävät kuitenkin lihavuutta erinomaisessa arvossa, kadehtittavana onnena, jota erittäin tai yksin kansan ylimykset voivat nauttia, helppo työ ja runsas ruoka kun lihomista edistää.

US 12.5.1884

Kaikki nämä "muutamat kansat" elivät Euroopan ulkopuolella eli artikkeli kuvastaa jo selvää ei-lihavuuden ihannetta. Sitä tavoittelevilla oli pian muitakin totuuksia kuin "banting".

Useasti luullaan että rasvainen ruoka synnyttää lihavuutta, mutta niin ei ole laita. Professori Ebstein Göttingissä on osoittanut että lihavuus syntyy siitä ettei valkuais-aineet täydellisesti sula ruumiissa, vaan jäävät sinne talina, rasvana. Rasvainen ruoka auttaa näiden aineiden sulamista, mutta n. k. hiili-hydrateja sisältävät aineet, niinkuin perunat, sokeri j. n. e. sitä estävät. Siis tulee lihavan syödä juuri rasvaisia aineita, mutta välttää hiilihydrateja, ja sen ohessa luonnollisesti elää kohtuullisesti ja syödä mahdollisesti vähän, sillä liika ravinto, olkoon se mitä hyvänsä, asettuu rasvana ruumiisen. (Uusi Suometar 15.3.1883)

Mutta vielä kirjoitettiin kuvauksena kansannaisen elämästä maalla (Exelsior 1889)

Talonpoikaisnaisen kauneutena ei pidetä heikkoa ja hoikkaa ruumista, kalpeita kasvoja ja väsyneitä katseita, vaan joka on lihava ja pullea, jolla on punaiset posket, siniset silmät ja vaalea, pitkä tukka, häntä yleisesti kiitetään kauniiksi. [...]

Kun talonpoikaistytön kauneutena pidetään lihavuutta ja punakkuutta, niin hän kaikellaisilla keinoilla koittaa saada itselleen tätä avua. Mutta tässäkin hän käyttää hyväkseen epärehellisyyttä. Hän ottaa salaa miehiltä maitoaitasta voita ja kuoretta ja syö sitä leivän kanssa. Myöskin ryynivelliä, maidolla ja voilla höystettyä, keittää hän välipalakseen. Syksyllä kun eläimiä tapetaan, ottaa hän salaa sianlihaa ja muita rasvaaineita, tekee niistä paistin tai kastimen ja saunassa pellavia siivotessaan syö salaisesti niitä vahvistuksekseen.