perjantai 31. joulukuuta 2021

24. kuukausi jatko-opiskelijana

Kuun ensimmäinen päivä oli lupaava. Twiittasin aamuvarhaisella "Kolmen kuukauden haahuilun jälkeen takaisin väikkärin aineistoon. Läpikäytävänä 1056 nimitysuutista vuosilta 1760-1791." ja sain päivässä käytyä läpi puolet tuosta satsista. Illansuussa soitti tätini ja puhelun aikana tenttasi väikkärin aihetta. Kerroin nykyisen työotsikon ja sain sen sanoja selittäen auki sen, mitä olen tekemässä, joten jotain perustasta on kunnossa. 

Työputki kestikin neljä päivää, mutta simahti, kun luokittelematta oli 10% sanomista. Seuraavan spurtin tein (vihdoin) kesäkuun kirjallisuusmuistiinpanoja purkaen. Löytyi niin hyviä juttuja, että melkein aloin kirjoittamaan. Eli seurasi FB-päivitys "Aloin (vihdoin) edata viime keväänä tohtoriseminaarissa "lähes valmiiksi" arvioitua väikkärin lukua. Vähemmän yllättävästi hajosi alta aikayksikön." Yksi syistä, miksi homma on seisonut käytännöllisesti katsoen puoli vuotta. (Tosiasiat vihdoin tunnustaen.)

Kuten aiemmissa kuukausikatsauksissa olen todennut, aikaansaamattomuuteen on myös vaikuttanut "pakottavan" välitavoitteen puute. Tämä korjaantui hetkeksi (lähes stressin partaalle). Viime kuussa tehdyistä esitysehdotuksista kaksi meni läpi ja molemmat on pidettävänä tammikuussa. Helmikuun alussa järjestettävään Opinahjon sisäiseen semmaan ei ollut karsintaa, joten sinne tarjottu aihe on kirjoitettava tammikuun loppuun mennessä. Lisäksi minulta tilattiin sukututkimuksen osaajana yleisöluento, jonka aiheen valitsin väikkärin tiimoilta. 

Olennaisin paine syntyi, kun huomasin, että kevään tohtoriseminaarin ohjelmaan kohdalleni oli merkitty aiemmin kokematon ja tutkimusaikaani osaavaksi tietämäni opponentti. Tämän edessä en halua menettää kasvojani, joten nimihavainnon vaikutus vastasi patteria vanhanaikaisessa Duracell-mainoksessa. Erinomaista, mutta...

...valitettavasti pupun koneisto on niin heikossa kunnossa, että tasaisen rummutuksen sijaan poukin sinne ja tänne. Kaikki jäi kesken ja tuotti lisää tekemistä. Yhdestä aineistoläpikäynnistä piti syntyä sivutuotteena kevyt blogiteksti, mutta sitten tein yhden haun liikaa ja käsissä olikin ihan realistinen artsuaihe, joka linkittyi aiempiin ajatuksiin ja kiinnostuksenkohteisiin. Opinahjon kirjahankkesta piti lukea kuvaus vain uteliaisuudesta, mutta se herätti ajatuksen kontribuutioehdotuksesta, jota "piti" alkaa hahmottelemaan. Kirjallisuuslistan läpikäynti pääsi B:hen asti, kun googlasin artsun kirjoittajan nimellä ja pian twiittasin

Onni on löytää (taas) erittäin relevanttia OA-kirjallisuutta kielellä, jota on jopa opiskellut. Mutta missä opus on piileksinyt 2,5 vuotta? Olisiko ranskaksi tekemättömillä googlauksilla osuutta asiaan? Tai sillä, ettei kukaan muukaan ole kirjaan viitannut?

Väärinkäsitysten välttämiseksi: googlaus oikeasta asiasta kirjoittaneen tutkijan nimellä on erinomainen idea. Yksi 2020-luvun tutkimuksen (monista) iloista on se, että on erilaisia sivustoja (yliopistot, Orcid, Google Scholar, Academia.edu, Researchgate yms.), joilta pääsee tarkistamaan tutkijan tuotannon. Harvemmat tutkijat käsittelevät yhtä aihetta vain yhdessä artikkelissa tai kirjassa ja listoista löytyy tuoreempia tutkimuksia kuin muiden viitteistä. 

Ees-taas loikkimiseen palatakseni (tai sitä jatkaakseni), taivaalle kiitos norjalaisesta väikkäristä, jonka kaukolainan eräpäivä ei jättänyt tulkinnan varaa ja pakotti yhden suorituksen loppuun saattamiseen tässä kuussa. (Eräpäivistä puhuen, kirjastosakkoja maksoin tässä kuussa 30+ euroa. Viikkoa ennen kuin Kansalliskirjasto kertoi minun olevan vuoden asiakas, olin samaisessa laitoksessa sakkosaldon takia lainakiellossa. C. A. Gottlundia lainaten: Sanotaan sanalaskussa, jottei löyvyk niin hyveä ettei joku laita, eikä niin pahaa ettei joku kiitä (Suomalainen 31.1.1846).)

Tehtävälistan akuutti osuus onneksi lyheni, ennen kuin ehdin asian hyväksi mitään tehdä, sillä korona siirsi tammikuulta kesälle esityksen, joka oli pahiten kesken. 

Aatonaattona sain joululahjan, kun törmäsin kaupungilla opinahjolaiseen, joka kertoi viitanneensa juuri vanhaan blogitekstiini, jota en edes muista, ja lopetti keskustelun antamalla ymmärtää, että olisi joskus kiva keskustella tutkimuksestani kahvin ääressä. Hyvin mahdollisesti peruskohteliaisuutta, mutta eipä ole vastaavaa kukaan muu harrastanut.

Merkittävin serendipiteetti ennen vuoden loppua oli kuitenkin Opinahjon avohoitopuolen mainos FB:ssä. Sen kautta löytyi kurssi lajiteoriasta, johon tällä hetkellä kuvittelen nojaavani väitöskirjassani. Yksi suoritustapa on essee, jota aloin rustaamaan jouluaattona sopimatta vastuuopettajan kanssa yhtään mitään. Työ on hyödyksi ja jos saan asiantuntijan lausunnon ja opareita niin ne on vain plussaa. Sillä jatko-opintojenhan pitäisi olla oppimista eikä (pelkkää) opinnäytteen tekemistä. 

Pikkasen kyllä huvittaa se, että ikänsä erikoisluonteisuutta tavoitellut ihminen päätyy kirjoittamaan määrämallista opinnäytettä, jossa käsittelee yhteisöä, joka kirjoittaa erinomaisen kaavamaisia juttuja. 

P. S. 1 Kirjoitusripulin ilmiselvästi vaivatessa vielä toinen tiedonhakuvinkki. Kirjallisuushaun alkuvaiheessa voi olla vaikeaa löytää oikeita avainsanoja. Jos kuitenkin hahmottaa, että aiheesta kirjoittaneet ovat todennäköisesti viitanneet johonkin tiettyyn tutkijaan, tutkimukseen tai käsitteeseen - kuten omassa tapauksessani eilen Hobsbawmin keksittyihin perinteisiin - voi haravoinnin aloittaa hakemalla kyseisellä nimellä suomalaisista yliopistojen julkaisuarkistoista, joissa haku kohdistuu kokotekstiin. Hakutuloksista voi löytyä just oikeaa asiaa tai vähintäänkin uusia ideoita, sanoja tai relevanttia kirjallisuutta.

P. S. 2 Poimintoja historian väitöskirjatutkijoiden verkkopresenssistä

Kuva joulukuusta Rijksmuseumilta, jolla on siitä epätavallisen heikot kuvailutiedot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti