Toiveeni digitoidun arkistoaineiston esittämiselle

Olin perjantaina kutsuttuna puhujana Arkistoyhdistyksen syysseminaarissa otsikolla Arkistojen digitaaliset palvelut - käyttäjän näkökulma. Yleisöä oli paikan päällä ja linjoillakin kymmeniä, joten esityksen valmisteluun käyttämäni aika ja tuttavien joukkoistus ei mennyt hukkaan, mutta mahdollisen lisähyödyn toivossa kierrätän pointteja tähän  Kaiken pitäisi kyllä olla itsestään selvyyksiä...

Ensinnäkin totesin, että "Arkistoaineisto ei löydä käyttäjäänsä ilman markkinointia". Hyvinä esimerkkeinä FB:stä nostin esiin Tampereen kaupunginarkiston ja Elinkeinoelämän keskusarkiston (ELKA), jotka molemmat säännöllisesti tekevät kokoelmanostoja. Markkinoinniksi voi kyllä laskea myös hyvät kuvailutekstit, joihin Google pääsee osumaan.

Arkistojen kokoelmaselailun käyttötestailuun osallistumisesta on jäänyt muistikuva, että siinä keskitytään hakemiseen. Joten yritin jättää sen esityksessäni vähemmälle. Hieman epäselvästi ehkä selitin sen, että minusta on mukavaa hypätä digitoituihin aineistoihin selkeästä hakemistosta. Tällainenhan on Kari Kujansuun ja joukkovoiman Kansallisarkiston aineistoille tekemä Digihakemisto. Aivan toista on Helsingin kaupunginarkiston (HKA) digitointien kartoittaminen. Niitä pitää hakemalla hakea eikä lopultakaan tiedä onko kaikki löytynyt. (Löytämästäni osuudesta kirjoitussarja ensi viikolla.)

Monet käyttäjät ja minä myös toki hyödyntävät arkistojen huolella luomaa hakuliittymää. Mutta osaammeko tulkita tuloksen oikein? "Jotain hakeva" voi olla tyytyväinen pariin hyvään osumaan, mutta totisemmassa tarkoituksessa liikkeellä oleva haluaa ymmärtää minkälaisin ehdoin hakulausekkeita voi tehdä ja mihin haku ihan oikeasti kohdistuu. Jälkimmäinen pointti korostuu, jos arkistossa on aineistoa, joka on kuvailtu epätavallisen tarkasti tai koneluettu.

Sitten siihen käyttöön. Digiaineiston osaltahan olen reilusti yli vuosikymmenen valittanut näyttämisen ja käyttämisen erosta ja valitettavasti piti heti alkuunsa todeta, että esim. ELKA:n ja HKA:n käyttämä kokoelmasofta ei kerro selvästi kuvien oikeustilannetta. Softa on kuitenkin inhokkilistallani ensisijaisesti siksi, että siinä aineistoa ei voi selata selaimessa. Tutummassa HKA:ssa yhdellä klikkauksella esiintuleva hieman isompi näyttökuva ei läheskään aina riitä kartan tai piirustuksen sisällön  hahmotukseen. Eli näitä on ladattava tietämättä kuinka iso tiff-muotoinen tiedosto on tällä kertaa kyseessä. Muut aineistot on puolestaan tallennettu pdf:ksi, joiden koko voi myös yllättää.

Pdf:n yllättävän pitkän latailun lisäksi ne eivät sovi omaan tutkimustapaani, jossa digitaalisten aineistojen etu on nimenomaan siinä, että voin palata tiettyyn sivuun yhdellä klikkauksella. Tämähän pelittää Kansallisarkiston ikivanhassa ratkaisussa, jossa on myös aina näkyvissä murupolku eli käyttäjä ei pääse unohtamaan, mitä on katsomassa. Itselleni on riittänyt se, että (kuvitus)tarkoituksissa yksittäisen kuvan saa ladattua. Mutta tuttavajoukkoistuksessa kävi ilmi, että monet kaipasivat mahdollisuutta ladata isompia kokonaisuuksia kerralla. 

Jotta pääsee yhdellä klikkauksella palaamaan yksittäiseen kuvaan, sillä pitää olla oma osoite ja sen pitäisi pysuä samana lähes ikuisesti. Esitystä tehdessäni huomasin HKA:n linkkien olevan rikki taannoisen ison muutoksen seurauksena ja keskustelussa Kansallisarkiston edustajat antoivat ymmärtää, että Astia 2 voi ihan oikeasti tulla tämän vuoden puolella. Nykytietämykselläni se tulee rikkomaan kaikki vanhat diginarc-linkit, joita ei tässäkään blogissa ole kuin muutamia tuhansia. Toivottavasti olen useimpiin kirjoittanut jonkin verran tunnistetietojakin...

Yritin lopettaa valitusvirteni positiivisesti kehumalla Finnan Ota yhteyttä -nappia. Haukuttuani sitä ennen arkistoaineiston esittämisen ja käytön Finnassa. Mutta ehkä nämäkin jonain päivänä kehittyvät.