torstai 4. marraskuuta 2021

Helsingin Kukko-korttelin tontti 8 eli Yrjönkatu 23

Varhainen kuva, jossa nykyinen Yrjönkatu 23 pilkottaa on A. E. Rosenbröijerin otos 9.3.1895. (Huom! lumityöt)

Helsingin kaupunginmuseo



Talon ulkonäkö vastaa melko hyvin Helsingin kaupunginarkiston mikrokokoon digitoitua rakennuspiirrustusta, joka luettelon mukaan on vuodelta 1838.

Palautettuani mieleen, että tonttikortit saa kaupunginarkiston systeemistä yhdistämällä sanaan Kiinteistökortisto korttelin numeron (tässä tapauksessa 64) sain tietää, 

että talon oli rakennuttanut kirvesmies Daniel Nyström, mutta pisimpään sitä olivat omistaneet ja asuneet leskirouva Hedvig Sofia Rabbe (o.s. Holmberg) ja poikansa Fabian Fredrik Rabbe. Jälkimmäisen vuonna 1862 tehdystä perukirjasta (HKA 4343) saa mielikuvan varakkaasta taloudesta, joka ei ollut aina hiljainen, sillä soitettavissa oli mm. piano, bassoviulu, 4 kanteletta ja balalaika.  

Rabbet jättivät jälkeensä nimensä, sillä vuonna 1858 syntynyt Eino Sakari Yrjö-Koskinen muistaa ensimmäisenä Helsingin kotinaan

n. s. Rabben talon, Yrjönkadun päässä. Se oli, ainakin silloin, noita yhä harvinaisempia pääkaupunkitaloja, joissa avara, somien puurakennusten ympäröimä piha tarjoo riittävää tilaa puille, istutuksille ja perällä pienelle kasvitarhalle. Viimeksi mainitusta emme me lapset tosin aineellisesti kostuneet; mutta silmää se viehätti ja tilaa oli etualalla kyllin leikkeihin jos jonkinlaisiin. Kun pihan peräpuoli kohosi loivaksi mäeksi, saattoi siinä talvisin kelkallakin laskea, kuitenkin vain heti kunkin lumentulon jälkeen, sillä pienessä perärakennuksessa täysikasvuisen tyttärensä kanssa asuva vanha, äreähkö rouva Åkerman hiekoitti tien heti sateen lakattua ja turmeli huvimme. Emme hänestä tietysti pitäneet, varsinkin kun hän suomen kielestä tunsi ainoastaan joitakuita torumisessa tarpeellisia lauseita, jotka erittäin virheellisesti ja naurettavasti äännettiin. 
 
Katurakennuksessa asui isäni vanhempi virkatoveri, meille ystävällinen professori Ehrström, joka itse taisi jokseenkin hyvin suomea, vaikka perhe oli umpiruotsalainen. Toisessa piharakennuksessa meitä vastapäätä asui pari nuorta herraa, luullakseni lainoppineita, nimeltä Tujulin, peräti viehättävän sisarensa Fannyn kera (sittemmin naimisissa isäni serkun, kansakouluntarkastajan K. V. Forsmanin kanssa). Mihinkään lähempiin väleihin näiden, enempi kuin Ehrströmin nuorenpuoleisen ja pehmeän-ystävällisen rouvankaan kanssa joutumasta esti meitä kielen ero. Isäni, tarkkanäköinen ja rautaisen johdonmukainen kun oli, ei sallinut meidän käytännöllisesti oppia ruotsia. Muistanpa kerran kyytiäkin saaneeni, kun minut tavattiin ruotsia solkkaamassa parin katupojan kanssa. (Muistikuvia III. Suomalaisia kulttuurimuistelmia. 1956, s. 153-154)

Ilmeisesti Forsmanit (myöh. Yrjö-Koskiset) asuivat talossa vain vuoden verran. Sanomalehtien matkustajatiedoissa on vuonna 1863 kaupunkiin tullut ja taloon majoittunut rovasti Forsman, joka varmaan on sukuloinut. Vuoden 1864 alussa tehty henkikirjoitus (U:56, 861) vastaa lapsuuden muistoa. Liukumäen hiekoittaja lienee kirjanpitäjä Åkermanin vaimo Helena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti