Ebba Emerentia Aejmelaeuksen elämästä

Ebba Emerentia syntyi Isossakyrössä 10.8.1814 kirkkoherran tyttäreksi. Isäänsä Nils Aejmelaeusta hän ei ehtinyt tutntemaan, sillä tämä kuoli keväällä 1817. Isossakyrössä hän ainakin kirkonkirjojen mukaan kuitenkin kasvoi, kunnes äitinsä kuoleman jälkeen keväällä 1832 muutti isosiskonsa luo Turkuun (Turku I Aa2:12, 1:10:2; I Aa2:15, 1:10:2, 1:2:1). Kun isosiskon mies sai vuonna 1833 viran Aleksanterin yliopiston teologisen siveysopin professorina perheensä muutti Helsinkiin. Ebba Emerentia ei seurannut mukanaan vaan meni vuonna 1834 naimisiin Naantalin kirkkoherran apulaisen kanssa. Avioliitosta tuli hyvin lyhyt, sillä mies kuoli Naantalissa 3.6.1835. Ebba Emerentialle jäi tammikuussa syntynyt tytär Emma Ulrica.

Emmasta ei tullut taidemaalaria kuten kolme kuukautta myöhemmin syntyneestä kaimastaan, vaan Ebba joutui hyvästelemään esikoisensa helmikuussa 1836. Hän asui edelleen Naantalissa, jossa hänet syksyllä 1839 kuulutettiin avioliittoon salolaisen kauppiaan Josef Lönnbergin kanssa (RK 1833-1839 s. 80, 116). Häät pidettiin Helsingissä 17.9.1839.

Tästä avioliitosta tuli pidempi ja lapsirikkaampi sekä toivottavasti myös onnellinen. Salossa ei ollut vielä kansakoulua, joten Ebba Emerentia piti (tyttärentyttärensä tiedon mukaan) lastensa kanssa seudun lapsille sunnuntaikoulua, missä opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa. Surutta ei selvitty, sillä vanhin lapsista kuoli 11-vuotiaana.

ÅU 17.02.1852

 
Ebba Emerentia oli 51-vuotias kun hän jäi toisen kerran leskeksi 20.5.1865. Lisää menetyksiä oli edessä. Selma-tytär kuoli marraskuussa 1874 jättäen kaksi lasta äidittömiksi. Ebba Emerentia hoiti heitä ja tyttärentyttärensä Ester muisteli MLL:n julkaisuun Uutta kylvöä 1922

Hän oli taitava emäntä ja pienen yhteiskuntamme seuraelämässä yleisesti arvossapidetty henkilö, joka hoiti talonsa vanhaan yksinkertaiseen ja samalla vieraanvaraiseen tapaan, minkä oli tuonut mukanaan Pohjanmaan pappilasta. Hänen kasvatusmetoodinsa oli yksinkertainen ja ankara kuten vanhaan hyvään aikaan, mutta samalla lempeä ja johdonmukainen. Kun siihen alistui, niin silmäys hänen puoleltaan jo riitti, nykyajan lasten viisastelut eivät olisi tulleet kysymykseen. Jos niitä sattui, olivat aina valmiina nuo vanhan ajan hyvät opetukset: Ester vill! - Din vilja hänger i spjällsnöret! - Jag kan inte! - Lägg kannan bort och ta stopet! Kun valitti vähäistä sairautta - nog blir du frisk igen! - kun oli loukannut itsensä nog blir det bra igen! j. n. e. Ruoka oli yksinkertaista, puku yksin= kertainen, pääasia oli että lapsi oli hyvä, nöyrä ja tottelevainen ja luki iltarukouksensa jättäen itsensä Jumalan haltuun. Mutta isoäitini oli myöskin leikinlaskija ja satujenkertoja, hän osasi laulaa lastenlauluja ja opettaa raamatun kauniita kertomuksia niinkuin ei kukaan muu. Hänen luonaan oli rauhaa ja lempeyttä.

Ester joutui toteamaan, että "Kotini ei ollut mikään tavallisessa merkityksessä sopusointuinen ja yhtenäinen koti, sillä isoäitini ja isäni olivat miltei toistensa vastakohtia niin elämänkäsityksensä kuin henkilöllisten ominaisuuksiensa puolesta". "Uskonnon suhteen sain pienestä alkaen sen kokemuksen, että ne kaksi ihmistä, joita enin rakastin ja ihailin, olivat siinä vastakkaisella kannalla: isoäitini lämpimästi kristillismielinen ja kirkollinen, isäni yhtä avonaisesti n. s. vapaa-ajattclija ja ratsionalisti. Istuin isoäitini kanssa kirkossa ja kuuntelin isäni uskonnonvastaisia mietteitä ja sain siitä jo aikaisin sen elävän käsityksen, että voi pyrkiä totuuteen ja rakastaa totuutta monella eri tiellä." 

Muutaman vuoden kuluttua Ebba Emerentian vävy solmi uuden avioliiton.

Äitipuoleni oli tullessaan kotiimme nuori 22-vuotias nainen, iloinen, helläsydäminen ja lapsirakas. Isoäidin ankaria kasvatusperiaatteita hän koetti parhaimpansa mukaan jäljitellä, mutta muistan vallan hyvin, miten kriitillisin lapsensilmin 6-vuotiaana seurasin niiden sovelluttamista itseeni ja miten ne vähitellen höltyivät ja muuttuivat. Se muisto minulle kuitenkin on jäänyt, että aina sittemmin pidin isoäidin opetuksia sitovina siveyssääntöinä ja uskon että ensimmäiset 6 vuotta lapsen elämässä voivat olla hyvinkin määrääviä hänen tulevalle elämänsuunnalleen.

Kun lapsilla oli uusi kasvattaja Ebba Emerentia muutti Porvooseen, jossa poikansa Ernst Johan oli Porvoon ruotsalaisen lyseon latinan ja ruotsin kollega. Tässä kaupungissa hän kuoli 19.1.1895.