Yllä näkyvä Signe Branderin valokuva (CC BY 4.0) on Helsingin kaupunginmuseossa luetteloitu nimekkeellä "Pasilan huvila-alue". Viime keväänä botin heitettyä otoksen Twitteriin kaupunginmuseon oma työntekijä Mikko Lindqvist kuittasi "huvila-alue" ja historiantutkija Samu Nyström kommentoi "Signe antanut paikallisen kiinteistövälittäjän kirjoittaa kuvailutiedot" hymiön kera. Molemmat tietenkin tiesivät, että Helsingissä "huvila-alueet" eivät 1800-luvulla olleet sitä, mitä nyt sanalla ymmärretään.
Koska mikropaikallishistoriallinen tutkimuskohteeni Töölön Taipale on myös tälläinen arkisemman näköinen "huvila-alue", tuo twiittivaihto herätti kysymyksen huvila-sanan historiasta. Luulin asian selviävän sanakirjoista ja digitoiduista materiaaleista helposti, mutta erehdyin.
Selvähkö lähtökohta on SAOB, joka kertoo, että ruotsinkielen villa tarkoitti suurempaa tai pienempää erillistä kaupungin reunamilla tai esikaupungissa sijainnutta puutarhan ympäröimää asuinrakennusta, joka oli tarkoitettu yhdelle perheelle. Toissijainen merkitys oli kesäkäytön talo maaseudulla. Varhaisimmat esimerkit ovat 1800-luvun alusta. Digitoiduissa ruotsalaisissa sanomalehdissä osumani olivat järjestään ulkomaisia kohteita enkä saanut esiin varhaista käytännön esimerkkiä ruotsalaisesta rakennuksesta. Myös sana sommarvilla viittaa aluksi ulkomaisiin rakennuksiin, mutta viimeistään 1861 sellainen oli kuninkaallisella prinsessalla.
Suomalaisissa lehdissä varhaisin "villa" on Hesperian huvila, johon C. Menn viittaa ilmaisulla "min villa å Tölö" (FAT 5.7.1828). Ehkä mallia seuraten ilmoitusteksteihin ilmestyy myös "Handl. Blomqvists Villa vid Tölo" (Tidningar ifrån Helsingfors 4.12.1829). Hesperia ei ollut ensisijaisesti yhden perheen asunto ja kauppias (Gustaf?) Blomqvistin huvilaa kuolemansa jälkeen vuokrattaessa sitä kuvattiin sopivaksi kesähuviin (FAT 5.5.1834). Molemmat siis vastaavat SAOBin määritelmää, jossa ei ollut mitään vaadetta ulkonäölle tai koolle.
Näitä huviloita ("villoja" sanoisin, ellen muistaisi, kuinka S. T. kerran jutteli varkaita käyneen erään kauppamiehen villassa!) ovat rannat täynnänsä, "joka lahdelma ladottu", niin että ainoastaan perinpohjainen kaupunkilainen voi tämmöisessä väkitungossa luulotella itseään asuvansa maalla.
Edeltävän virkkeen perusteella kyseiset huvilat ovat "somia suviasuntoja". Sanomia Turusta tosiaan oli käyttänyt suoraan sanaa villa esimerkiksi kertoessaan "niin kutsutun Sparbankin villan" tulipalosta Helsingissä (ST 16.1.1855) ja varkaudesta "kaupp. Hildenin villassa" Tampereella (ST 31.7.1855). Jaltan kuvauksessa villan rinnakkaissanana on maakartano (ST 18.9.1855).
Aukusti Liliuksen Suomenkielinen lukemisto (1860) ja Eero Salmelaisen toimittama Wähäinen sana-kirja etenki Pääskyisen pakinoihin (1861) eivät tunne huvilaa ollenkaan. Ferdinand Ahlmanin Svenskt-Finskt lexikon : Ruotsalais-Suomalainen sanakirja (1865) kääntää villan huvilaksi tarkentaen ensimmäistä sanalla landthus.
Erillinen kesähuvila ilmaantuu sanomalehtien sanastoon vuonna 1871 Pietarin ja Viipurin seudulta. Vuosikymmenen lopulla kesähuviloiksi kutsuttuja rakennuksia on myös Turussa.
Suomenkielen huvila synnyttää minussa mielikuvan huvista, kepeydestä, jolloin sana sopii kuvaamaan kesäasuntoa, kesähuvilaa.
VastaaPoistaYmpärivuotiseen asumiseen tarkoitetu villa olisi nykysanastossa kaiketi omakotitalo, paitsi että omakotitalo viittaa myöhempään aikaan ja keskiluokkaan, kun taas villan voisi kuvitella olevan varakkaamman väen talo.
En väitä, että muille syntyy samanlaisia mielikuvia, mutta sanoilla on aina omat mielleyhtymänsä.