maanantai 12. huhtikuuta 2021

Ylioppilaiden historiaretkeilyä Uppsalassa 1818

Oma vierailuni Uppsalan muinaismuistoilla oli hieman toista kuin Abraham Poppiuksen. Mutta hän olikin ylioppilas kaupungissa, jossa elettiin elokuuta 1818. Suomenkieliseen päiväkirjaansa Juvalla vuonnna 1783 syntynyt Poppius kirjoitti seuraavasti (tai tällaisena Viljo Tarkiainen merkinnän Joulutunnelmassa 1913 ainakin jakoi).

Linsén Turusta oli täällä ja me kävimme hänen kanssansa tänä päivänä vanhaa Upsalata kazomassa. Doctor Wahlenberg, Zeipel ja Schröder tulit meidän kanssamme ja ilman niitä, meitä oli seitzemän Suomalaista, nimittäin Prytz, Hast, Engman, Pippingsköld, Amina [Germund Aminoff], [Adolf Ivar] Arwidsson ja minä. Ensin me katzoimme niitä pienembiä hauta-myhkyröitä ja sitä paikkaa, jossa Alsherjarkäräjöitä ennen muinoin on pidetty. 

Jälkimmäisellä Poppius tarkoittanee neljättä kukkulaa, josta vierailussani jäi mieleen Kustaa Vaasan puhuminen. Poppiuksen Alshejarkäräjistä nykyaikaiset verkkosivut eivät tiedä (hauillani) mitään, mutta termi löytyy Olof von Dalinin Svea rikes historian ensimmäisestä osasta., joka painettiin 1747 eli oli vuonna 1818 vielä aivan kuranttia kirjallisuutta. 

Kirjasta Voyages de la Commission scientifique du Nord... (1852)
Wikimedia

Siitä me menimme kirkkoa katzomaan, ensist ulkoa, ja myös sisästä, jossa Schröder näytti meille kaikki katzottavat. Kuin ne olivat katzotut, menimme me, niiden kolmen (niin kutzutun) Kuningas-mykkyröitten luokse. Sillen korkeimmalle olivat meidän poikavimmat, Prytz, Hast ja Engman, varustaneet punschia, jota me rupesimme juomaan. Toisen lasin perästä lauloimme me: "Wikinga säten, äldriga lundar“ j. n. e. Kolmannen: "Se öfver berg och klyfta" j. n. e.

Ensiksi mainitun laulun sanat ovat kirjassa Skandinavisk visbok (1848) nimellä Nordmannasång. Toisen (eli kolmannen) vastaavat Elias Tegnérin runoa Maj-sången vuodelta 1812.
 
Neljännen, täydyimme me, Amina ja minä, laulaa runoja: "Waan kuin wanha Wäinämöinen, Istuksen itte ripahan" j. n. e. Viidennen perästä, rupesimme me jo laulamaan Fredmannin epistoloita, kuudennen, rupeisimme me laskemaan mäkiä istuillamme alas myhkyrältä; Prytz alotti ja Linsén lopetti sen konstin - me kaikki, paitz Wahlenberg ja Pippingsköld, jotka housujansa itkivät, teimme samaitek. - Nyt me katzoimme sitä paikkaa, jossa Ingiald (Illråda) on tapattanut Fylkki-kuningansa,

Ingjald illråde on Ynglinga-saagassa mainittu kuningas Uppsalasta.
 
ja tulimme kaupungiin, Uhrbergiin, jossa minä ensimäisen kerran söin vattuja ja maitoa. Jälkeen iltaruuan marsimme me alas Kuningas-niitulle, jossa me keännäittiin takaisin, menimme Uodinlehtoon (Odens lund), istuttiin yhdelle, siellä olevalle penkille, lauloimme veisuja, saatoimme Linseénin Pippingsköldin luokse, jossa se asui, ja tulimme kotiin, Schroeder, Zeipel ja minä yhtenä.

Odinslund ei ole (varsinainen) mujinaismuisto vaan puisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti