Ylistysruno Kalle Palmulle

Välskärin kertomusten kuvituksesta

Tositarinan makuinen Ylistysruno Kalle Palmulle Lönnrotin Kanteleesta (1829-31) oli "Rautalammelta Korhosen tekemiä". Rautalammen kastetuissa esiintyy vuosina 1823-43 torppari Carl Palm ja vaimonsa Anna Gretha Jalkanen. Rippikirjan (III 1832-42 s. 45) mukaan Carl on syntynyt 14.4.1794. Päivämäärä heittänee hieman, sillä todennäköisin kaste on Pieksämäen maaseurakunnassa 18.4.1794 syntyneen Carl Gustafin. Tämän vanhemmat olivat Johan Palm ja Christ. Hypein. He muuttivat Suonenjoelle, jossa kastettujen listassa Johan on korpraali ja vaimonsa nimi muodossa Brita X:stina Hyppén. Korhosen runon lopussa Kallen isä on "ukko ulkomaalta, Kova korpraali soassa" eli eiköhän oikea henkilö löytynyt.

Kuule, kato, Kalle Palmu,

Jalo tolppari totinen! 

Joka annot aivan suuren, 

Seurattavan selkiästi, 

Esimerkin markkinoilla.

Tuhat miestä tunnustaapi.
Sata vaimoa sanoopi,
Lapset laulavat sopissa,
Ettei monta markkinoilla
Palmun vertaista kuleksi. 

Mont' on miestä markkinoilla, 

Monta miestä, monta mieltä, 

Paljon pahoja nimiä, 

Vaan on harvalta hyviä, 

Hyvän nimen haltioita.

Yksi ystävä vakuuen,
Sekä totuuen toveri,
Kuulu puoissa puhuvan:
"Se on Palmullen parempi
Hyöty hyvästä nimestä,
Kuin olla omistajana
Tuntemattoman tavaran."

Vaan oli toisia toella, 

Jotka sanoit tolvanaksi, 

Perityhmäksi perustit.

Saatua tämän sanoman,
Tämän kumman kuultuasa,
Taskuvarkaat ne vapisi,
Rosvot rohkiat häpesi,
Metän vorot voivotteli,
Vetty silmät veiarien,
Viekas nauro ja vihelsi.

Kuin sen kuuli kunnon herrat, 

Kiittelivät Ruotin kielen, 

Sekä Suomeksi sanoivat, 

Ettei monta markkinoilla 

Kallen kaltaista kävele.

Suottaherrat ne sohatti:
"Piru olkoon pitäisinkin
Toisen puolen palkastani,
Elikä enemmän vielä."

Talon poika pohjalainen!
Mitäs mahtaisit sanoa, 

Jos sen joku toinen miesi 

Ylös ottanut olisi?
Eipä hiiret hiiskahtaisi, 

Pentu haukkuisi perähän.

Vaan se vakaa Kalle Palmu,
Jalo tolppari totinen,
Ylös otti yksinäsä,
Tieltä tempasi rahasi, 

Eikä pistä povehesa, 

Taskuhusa tarkottele.
Kysy kyllä kiiruhusti, 

Tieusteli taitavasti, 

Rahan oikiaa isäntää.

Kuin sun kuuli kulkeneeksi,
Tiesi tielle joutuneeksi,
Heti kyllä sai hevosen,
Jolla jouvutti jälestä, 

Oisit antanut ilolla 

Suuren summan palkaksesa, 

Löytiäisiksi lykännyt, 

Vaan ej ota ollenkana, 

Toisen rahoja rakasta.

Tästä siis nähään toella
Ettei kaikki Suomen kansa,
Eikä lapset Rautalammen,
Viel' oo tuiki turmeltuna,
Tärvättynä kaikki tyyni.

Saattaapi sataluvuissa 

Miehen toisenkin tavata 

Rehellisen retkilläsä, 

Vaelluksessaan vakavan.

Etten liialla lorulla
Virttä pitkäksi venytä,
Lamahuta lauluani,
Päästän virteni välehen,
Annan lopun ajallasa; 

Mahan mainita sanalla 

Hänen valtavanhemmasta: 

Se oli ukko ulkomaalta, 

Kova korpraali soassa, 

Tähen täyen miehuutesa 

Kahen kantava ritarin, 

Jotka kalle kaunistaapi, 

Poika puhtaana pitääpi.