sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Turun linnan alankomaalainen vanki

Juuri kun olin täällä ja yksityisviestissä toisaalle haudannut hankkeeni Turun linnan vangeista tavaamassani Kristiina Savinin tutkimuksessa Fortunas kläder (2011) tuli sivulla 38 vastaan Turun linnassa neljätoista vuotta vangittuna ollut Jacobus Typotius. Mitä syntiä hän oli tehnyt?

Savin kertoo hyvin lyhyesti, että syytteenä oli maanpetturuus Juhana III:n kuninkaana ollessa. Tutkimukselleen olennaisempaa oli, että Turun linnassa ollessaan Typotius kirjoitti onnesta: De Fortuna. Typotiuksen englanninkielisellä Wikipedia-sivulla ei puhuta Ruotsista mitään ja ruotsinkielistä sivua ei näytä olevankaan.

Suomenkielinen tietosanakirja 1900-luvun alusta auttaa kertomalla, että Typotius

tuli 1578 Juhana III:n käsikirjuriksi, jona otti osaa silloin vireillä oleviin sovitteluihin paavinvallan kanssa. Mutta 1581 hänet yhtäkkiä vangittiin ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, syistä, jotka vieläkään eivät ole aivan selvillä. Häntä säilytettiin enimmän aikaa Suomessa, Turun- ja Hämeenlinnassa. Vasta Sigismundin tultua hallitsijaksi T. vapautettiin ja muutti myöhemmin Praagiin, tullen keisari Rudolfin historiografiksi. Hän on julkaissut useita historiallisia ja valtio-oikeudellisia tutkimuksia, joista kertomus "Notæ de regno Svetiæ" (1. "Historiallinen kertomus Ruotsin valtakunnasta, sen sisällisistä ja ulkonaisista sodista", painettu ensi kerta 1605) on huomattava historiallisena lähdekirjana.

Painokuva Juhana III:n
ruumissaattueesta linnanpihalla.
Wikimedia
Että ihan historiankirjoittaja! Tietosanakirjan sanankäänteet viittavat siihen, ettei vankeus ollut yhtäjaksoisesti Turussa. Berättelser ur svenska historien väittää vankeuden pituudeksi 12 vuotta ja kertoo Sigismundin järkänneen isänsä hautajaisiin saarnaajiksi Typotiuksen ja Juhanan myös Turkuun (lyhyemmäksi ajaksi) vangitseman arkkipiispa Abraham Angermannuksen. Hautajaisethan ovat eläville.

Perusteellisin esitys lienee Personhistorisk Tidskriftissä 1/2012 julkaistu Stefan Östergrenin artikkeli Jacobus Typotius − en renässanshumanist i svensk tjänst och fångenskap. Siitä selviää, että Typotiuksen rekrytoi Napolista Ruotsiin Pontus De La Gardie, jonka mukana ollut sihteeri oli menomatkalla hukkunut. (Siis johonkin veteen, kuollen.) Tukholmassa Typotius oli apuna diplomaattisissa neuvotteluissa, kunnes hänet syyskuun vaihtuessa lokakuuksi 1579 vangittiin Tukholman linnaan. Syy saattoi liittyä työtehtäviinsä tai kuninkaan sisaruksiin. Typotius yritti kirjein saada apua eri suunnilta, mutta mitään ei tapahtunut. Myöskään oikeudenkäyntiä ei pidetty. Syksyllä 1580 Typotius siirrettiin Turun linnaan, jonne hän saapui 8.10.1580. 

Typotius Turun linnan ruokavahvuudessa. KA 1428:1v

Kirjeessään vuonna 1583 Typotius kertoi Ture Bielkelle kirjoittavansa työtä monarkiasta. Erik Sparrelle 1.5.1584 hän toteaa kirjoittamisen auttaneen unohtamaan talven kylmyyden ja kevään nälän. Kuusi osaa monarkia-työstä oli valmiina kesän 1586 alussa. Samana vuonna Typotius valitti Turun linnan eläimistä. Kuningas määräsi heinäkuun lopussa 1590 vangin siirrettäväksi Hämeen linnaan. Sieltä Typotius pääsi vapaaksi Sigismundin saavuttua isänsä kuoltua Ruotsiin. Vankeusvuosista 1579-1593 useimmat siis kuluivat Turun linnassa.

1 kommentti:

  1. Turusta tervehdys!Typotiuksesta en ollut koskaan edes kuullut ennen kuin nyt ja uskomatonta on
    se,että Saksassa tulee kirjahuutokauppaan teos,jossa on juuri tämä Typotiuksen teos ja lukuisia Messeniuksen teoksi koskien juuri historiaa.
    Fantastista on se,että tämä kokoomasidon on kuulunut COLBERTIN kirjastoon!
    Yritän saada tätä opusta kokoelmaani.
    Erkki J.Jokinen,Kupittaankatu 25A 14,20700 Turku
    040 540 1444

    VastaaPoista