torstai 10. joulukuuta 2020

Kaupunkimatkan yö

Johan Björkman 1876
Museovirasto, CC BY 4.0
Kristiinankaupungissa ilmestyneessä sanomalehdessä Ahti julkaistiin vuonna 1878 jatkokertomus (*) Ensikerran kaupungissa, jossa nimimerkki D kertoo 11-vuotiaan näkökulmasta rekikelillä tehdystä tervanmyyntimatkasta "kolmenkymmenen peninkulman" päässä olevaan kaupunkiin, joka ilmiselvästi on ollut joku Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikkokaupunki. En mene vannomaan, että kyse on silkasta lapsuusmuistelmasta, mutta siltä se vaikuttaa ja varmasti tarkoitus on ollut esitää realistinen kuva elämästä 10-20 vuotta aiemmin. Eli tällaista saattoi olla 1860-luvulla yöpaikassa neljä päivää kestäneellä menomatkalla:
Aurinko oli jo laskenut ja päivä jokseenki pimentynyt, kun saavuimme ensimäiseen yöpaikkaan. Täällä vasta oli möyhy ja sohina. Piha täynnä kuormia, valjaita ja hirnuvia hevosia, joiden seassa juopuneet miehet kiroillen ja hoiperellen mässähtelimät. "Täällä ei ole hyvin asiat; — jos ei nyt olisi edessä kohta kolmen pitkän virstan taival, niin lähdettäisiin edelleen perempaa yösijaa etsimään," valittivat meidän joukon miehet. — Kartanossa oli kaksi taloa ja pihaa. Muutama miehistä meni toiseen taloon katsomaan josko siellä olisi parempi tila, mutta palasi kohta ja ilmotti siellä olevan vielä hullummin asiat. Ei siis auttanut muu, kun katsoa tässä tilaa. Muutaman huoneen seinustalla oliki vielä vähän lomaa, johon me ajoimme ja riisuimme hevosemme ja muut katsoivat itselleen sijaa mikä missäki. Hemoset suittiin ja opetettiin hätä hätää ja valjaat sekä muut irtonaiset kapineet kätkettiin tyystin, mutta matka ja päällysvaatteet olivat tupaan vietävät.
Astumme tupaan. Ällistyneenä ja melkein säikähtyneenä seisahduin minä oven suuhun katsomaan tuota outoa näköä. Elämä tuvassa oli sangen inhottava eli, kuten nuo päihtyneet kaupungista tuliat itse kerskuivat: "täällä eletään niinknin sadan miehen saunassa." Juuri, kun me ovesta tupaan astuimme, räyhäsi muutamaki mies pöydän tykönä, löi pullonsa pöytään ja kiljui: "kyllähän viina vähä paremmin päähän menee, mutta on tuo rommi sentään paljoa komeampaa, vaikk' on yhden hintaista. Ota naapuri ryyppy, taikka muuten koetan kumpi on lujempi sinunko pääsi, vai tämä pullo." "No, noo, veikkonen! — kyllähän siitä vähemmälläki päästään", vastasi toinen ja pullo pulpahti yhden ja sitte toisen miehen huulille.
Tuvassa oli sangen hämärä näkö. Takassa oli kyllä loimuama nuotio; mutta kun joukko miehiä seisoi sen ympärillä, niin ei siitä loitommalle ollut paljoakaan apua. Tuuman ja parin tuuman pituisia tali-kynttilän tynkiä olivat matka-miehet tosin asettaneet sinne tänne vakkojen kansille ja pöydänki kulmille, mutta neki olivat niin alahalla, ett'ei niistäkään mies-joukossa levinnyt paljon muuta valoa, kuin punertama pilkku kattoon. Talon väkeä ei juuri sanottavaksi näkynyt; sillä sonka oli niin suuri, että heidän oli ilta-töineen täytynyt väistyä sivu kammioihin. 
Hetkisen seisottuaan istahti isä vakkansa kannelle ja pisti piippuunsa. Minä istuin hänen viereensä ja silmäilin mitä tarkimmin tuvassa oliain liikkeitä. Tuokion kuluttua avasi isä vakan ja me haukkasimme ilallista. Syödessämme tapahtui jo monta seikkaa tuvassa jotka minun huomiotani lennättelivät. Aivan meidän vieressä makasi esim. penkillä eli seinus-rahilla juopunut mies korsaten ja vahtoa suustaan pursutellen. Yhtäkkiä pudota kierähti hän laattiaan, niin että luut kolahti. Tuosta ei hän ollut eikä ky'enytkään olemaan juuri millänsäkään, vaan jäi permannolle makaamaan. Täräyksestä lienee hän kai hiukan toipunut ja ruvennut muistaan mitä miehiä hän on, koska rupesi sangen kovin huutaen ja köristen laulamaan:
"Tämän kylän ämmät, tappura hännät,
Tietäjät ja noidat:
Mepä olemme markkina pojat
Mitä he meillen voivat!"
Samassa tuli hänen muka paras ystävänsä ja nyrvi hänen jaloillaan rahin alle, mutisten: "Ole tuolla hiirten markkina toverina siksi kun selkeät. Tämän sanottuaan kaatui hän itseki meidän eväs-vakkaan ja pudotti kyntilän pätkän erään toisen vakan päältä hamppu vihkoon, joka oli sen vieressä. Tästä leimahti tavaton valo tuvassa mutta saatiin toki kunnialla sammumaan. [...]
Koko yöntietämä oli yhtä myötäistä melua. Levähtämisestä ei tullut mitään. Minä tosin ai'oin vakan kannella vähän nukahtaa sill'aikaa, kun isäni oli hevosia hoitamassa. Mutta tuskin olin hiukankaan hortunut, kun tupaan tuli taas muuan mies hirveästi kiroillen: "Nyt ne kuoleman murkinat ovat taas varastaneet minun hevoseni opejauho-pussin ja ränget." Tuskin hän oli sanansa sanonut, kun tupaan tuli samalla innolla toinenki mies paapattaen, että häneltä oli juur'ikään kadonnut suitset ja hyvä luokka. Tuollaisia valituksia kuului yhtämyötään toinen toisensa perästä ja olipa meidänki joukon kapineita vähän siirrelty, mutta ne, kuten monen muunki tavarat, löydettiin kuitenki pian varkaiden kätköistä huonesten alta ja lumikinoksista.
Aamupuolella jo kello 3 aikana jätimme tuon rauhattoman yöpaikan ja jatkoimme matkaamme edelleen.
(*) 01.03.1878 Ahti no 1, 16.03.1878 Ahti no 2, 06.04.1878 Ahti no 5, 04.05.1878 Ahti no 9, 11.05.1878 Ahti no 10, 22.06.1878 Ahti no 16, 03.08.1878 Ahti no 22, 24.08.1878 Ahti no 25, 19.10.1878 Ahti , 30.11.1878 Ahti no 39, 07.12.1878 Ahti no 4014.12.1878 Ahti , 21.12.1878 Ahti no 42, 28.12.1878 Ahti no 43

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti