perjantai 6. marraskuuta 2020

Episodi Rauman Wintterin talossa vuonna 1771

Raumalaisen porvarin Erik Winterin Brita-tytär vihittiin 17.1.1765 avioliittoon renki Johan Andelinin kanssa. Ajolähdöstä ei vaikuta olleen kyse, sillä kastettujen listassa parin ensimmäinen lapsi on 10.8.1766 syntynyt Regina, jota seurasi Johan Henric 12.3.1769 ja Eva 2.1.1771. Rippikirjan (1766-1771 s. 106) mukaan perhe eli appiukon talossa, jossa oli toinenkin Winter-niminen porvari.

Kirkonkirjat eivät paljasta tapahtumia Evan syntymän aikoihin. Andelinia epäiltiin moninaisista rikoksista ja hän katsoi parhaimmaksi ratkaisuksi lähteä kaupungista. Tilanne oli niin vakava, että hänet mainittiin Turun lääninkansliassa tukset 18.2.1771 laaditussa kuulutuksessa. Tämän mukaan Andelin oli syntynyt 27 vuotta aikaisemmin Kemiössä. Rauman rippikirjan mukaan syntymäpäivänsä oli 26.3.1738, mitä vastaa täysin Kemiön kastettuihin sukunimettömänä Gunbyn kylässä syntynyt Johan.


Etsintäkuulutuksessa Johania kuvattiin keskimittaiseksi, tummaihoiseksi (magert och swartlätt ansikte) ja -hiuksiseksi (mörkt och kort krusigt hår). Hän puhui sekä suomea että ruotsia. Lähtiessään päällään oli vanha sininen takki (råck), nahkahousut ja saappaat. Mukanaan oli ehkä rykmentin välskäriltä Odenacht saatu todistus mielenvikaisuudesta (bewis, at Andelin som har förtörd upsyn, skal wara rörd til sine sinnen.)

Ja mitä sitten tapahtui? Seuraavassa rippikirjassa (1772-77 s. 105) Johan Andelinin nimi on vedetty yli, mutta hänelle ei ole merkitty muuttoa eikä kuolemaa. Haudattujen listasta selviää kuolema 29.9.1774, mutta ei sen syytä eikä hautauspäivää. Raumalle Andelin oli palannut viimeistään keväällä 1773, sillä 18.1.1774 syntyi ja kastettiin Johanin ja Britan poika Johan Henric. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti