perjantai 29. tammikuuta 2021

Vesiukko

Ajoittamaton kuva Raumalta
Museovirasto
CC BY 4.0 
Kasimir Leino kirjassaan Elämästä kuvaa realistisen oloisesti veden myyjää Helsingissä
Yhtä säntilleen, ja vielä säntillisemmin, kuin muualla kaupungissa, eletään rautatie-asemalla, siellä kun kaikki käy minutilleen. Juna lähtee ja hyvästijätöksi viheltää vinkasee, hetkisen kuluttua tulla viiltää jo toinen laskien tervehdykseksi kimakan korvia särkevän huikaisun ja pysätellessään vielä ilkeämmästi vonkuen ja vikisten. Ja junasta kuohahtaa matkustavaisia asemahuoneen portaille, siinä kilvan poliisilta issikkain numerotauluja kurkotellaan, huudetaan, tavaroita kannetaan, maksetaan, ajaa romistetaan ja liikutaan kuin tulessa. 
Mutta kestään muista huolimatta ajella hölkyttelee Kaartis-ukko vesitynnörineen asemahuoneen sivulle tyhjää tynnöriänsä Riihimäen kehutusta lähteestä tuodulla vedellä täyttämään. Hän istuu pitkänpuoleisen tynnörinsä edessä nelipyöräisten ajoneuvojensa sevillä koukussa ja lynkämyksillään, kuten ainakin, nyhtää vanhaa laukkipäistä ruunaansa nuoraisilla suitsiperillään vanhan tavan mukaan ja tuon tuostakin huuliansa maiskuttamalla laiskasti sitä kiirehtii. 
Asemahuoneen sivu hän tietylle paikalleen ajaa, tynnörinsä junan tuomasta ammeesta täyttää, istahtaa taas kärryjensä seville ja alkaa suitsia nyhtää ja huuliansa maiskuttaa. Kaivokatua hän ensin Henrikinkadulle kulkeupi, siitä edelleen Ylioppilastalon edustalle, jossa hän aina hevosen seisauttaa ja odottelee, kunnes täältä joku sangon kanssa tulee valkolakkisille "maan toivoille" kielen kastetta noutamaan. 
Niin jatkaa ukko matkaansa entiseen tapaan Antinkatua pitkin, jolta vihdoin Albertinkadulle poikkeaa. Ja yhtä säännöllisesti kun hän tämän matkan tekee, juoksevat pojat tai piiat tietyistä taloista ämpäreillä tai muilla astioilla vettä hakemaan. Hetkeksi ukko aina silloin hevosensa pysäyttää, että kukin ehtii osansa saada, mutta niin pian kuin astiat täyttyvät, maiskahuttaa ukkokin kielellään ja suitsiperiä nykäsee. Ja tuo vanha ruuna se ukon tavat jo niin tarkoin tuntee, että se ei sen kiireempään juoksuun kiskasekaan, onhan vain jonkunlaiseen hölkkään yrittävinään, vaikka siitä kuitenkaan ei sen valmiimpaa näy tulevan. 
Toisenkin kerran oli ukko tuon reissun tehnyt. Toisenkin kerran oli hän Antrean kadulta Albertin kadulle poikennut ja yhtä monta kertaa, luulen ma, Aleksanterin teatterin nurkassa hetkeksi ruunansa seisauttanut.

3 kommenttia:

  1. Muutama viikko sitten, törmäsin kirjoitukseesi "Honkilahdelta Lellaisten Eskola", kun aloittelemassa omaa sukututkimusta äidin puolelta. Äitihaaraa mentäessä sukuni tosiaan lähtenyt (tai siihen asti päästy) myös Lellaisten Eskolasta. Mielenkiintoista ja kiehtovaa on ollut alkumatka menneeseen ja kieltämättä varsin koukuttavaakin. Alussa kuitenkin oma matkani. Olen silti laittanut merkille, mitä kauemmas tutkimuksessaan pääsee, sen vaikeaselkoisemmaksi ja mutkikkaammaksikin ehkä ne menevät. Pari päivää sitten ajattelin, jos palkkaisi sukututkijan, mutta katsottuani hintoja, päätin sittenkin yrittää jatkaa ihan itse :).

    Ps. Sinulla mielenkiintoinen blogi, jota varmasti luen jatkossakin.

    Terveisin,

    Mervi M. Utria (o.s Lievola)

    VastaaPoista
  2. Yritin jakaa Facebookissa tekstisi ”Vesiukko”, mutta tuli ilmoitus: ”Viestiäsi ei voitu lähettää, koska se sisältää sisältöä, jonka muut Facebook-käyttäjät ovat ilmiantaneet loukkaavana.”

    VastaaPoista
  3. Nimetön, näin ollut viimeisen viikon ajan. Olen esittänyt vastamielipiteen, mutta sen käsittely voi ilmeisesti kestää kuukausia eikä lopputuloksesta ole tietenkään varmuutta.

    VastaaPoista