keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Presidentin kouluvuodet

MLL:n lehdestä Uutta kylvöä 1922

Kaarlo Juhana Stählberg oli luokan primus koko kouluajan, kuten eräs hänen tovereistansa Oulun suomalaisessa lyseossa, Santeri Ivalo, on kertonut. Eikä siinä kyllin, vaan hän suoriutui kahdeksasta luokasta seitsemässä vuodessa siirtymällä kuudennelta luokalta suoraan kahdeksannelle säilyen silti yhä primuksena.
 
Samoinkuin useat muut niistä suunnilleen neljästäkymmenestä pojasta, jotka syyskuun 1 päivänä 1877 otettiin mainittuun kouluun, olivat veljekset Fredrik ja Kaarlo Juhana Ståhlberg papin poikia maaseudulta. Isä oli kuollut, ja äiti oli muuttanut neljän alaikäisen lapsensa kanssa Ouluun, missä hän vuokrasi vaatimattoman asunnon vanhemman ja
hienompana pidetyn ruotsalaisen lyseon talon piharakennuksesta.
 
Heinätorin parvi, johon Stählbergkin tuli kuulumaan, sai kulkea kouluun pitemmän matkan kuin mitkään muut luokan pojat. Sattui kuitenkin usein, että toistenkin parvien jäsenet sopivat hänen kanssaan kohtauksesta Heinätorin kulmassa saadakseen kuulla hänen selittävän semmoisia tehtäviä, joista eivät olleet itse onnistuneet saamaan selkoa.
 
Siten hän tuli jo alaluokilla keskeiseen asemaan toverien joukossa. Kun sitten tuli konventtiaika, oli hän itseoikeutettu johtaja. Hän toimi puheenjohtajana, piti esitelmiä, loimitti konventin lehteä, kirjoitti suorasanaista tekstiä ja runoa yhtä etevästi. Runot koottiin sitten pieneen kirjaan, joka sai runollisen nimen »Toivon tähti». Tämä pieni, painokirjaimin hienosti kirjoitettu kirja ei valitettavasti ole säilynyt, vaikka tulipalo ei ole sitä hävittänyt. Kerrotaan, että eräs ahdasmielinen myöhempi konventtisukupolvi havaitsi runot jotenkin sopimattomiksi ja sentähden ne hävitti.
 
Ei ollut harvinaista, että Stählbergin koulun pojat joutuivat pieniin kahakkoihin ruotsalaisen lyseon oppilaitten kanssa. Niihin ei tuleva presidentti kuitenkaan liene ottanut osaa, enempää kuin mihinkään rajumpiin urotöihin yleensä. Hänen luonnonlaatunsa oli aivan toisenlainen. Hän luki ja mietti. Hänen mieltänsä askarrutti m. m. isänmaan tulevaisuuden ongelma. Ainakin hän käsitteli tätä aihetta useita kertoja niissä intomielisissä puheissa, joita hän valmistautumatta piti Merikosken sillalle tehdyillä huviretkillä, joille pojat yleensä lähtivät lauantaikonventin jälkeen.
 
On väitetty, että Stählberg on kylmä ja umpimielinen. Hän oli semmoinen tavallaan jo kouluaikana. Mutta myös vain tavallaan. Kuinka hehkuvasti ja lämpimästi hän pitikään esim. noita tilapäispuheitansa, toteaa hänen ihaileva luokkatoverinsa, joka toisten nuorten kuulijoitten kanssa sai Merikosken sillalla herättäviä virikkeitä koko elämää varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti