Lasten leikeistä 1600-luvulla

Pieter de Mare/Christina Chalon:
Spelende kinderen
Rijksmuseum

Annika Sandénin kirjan Fröjdelekar. Glädje, lust och nöjen under svensk stormaktstid. ensimmäinen luku käsitteli lasten leikkejä. Lähteitä oli löytynyt vain kourallinen, mutta niissä on jotain jaettavaa.

Ensinnäkin Sandén kertoi lasten työstä tietoja, jotka olivat enimmäkseen Jan Mispelaeren artikkelista ”När det så stor varder att det något kan göra” Om barns och ungdomars arbete i det tidigmoderna Sverige (Historisk Tidskrift 2013:1). Täytyy joku päivä lukea tuo kunnolla. Työtehtäviä lapset saivat kuusivuotiaina, alle kahdeksanvuotiaat leikkivät vielä enemmän kuin tekivät töitä ja 11-vuotiaan leikkimiseenkin suhtauduttiin ymmärryksellä. Lasten työtehtävät olivat pääosin samanlaisia, mutta pojat eivät lypsäneet ja heille jäi kaikki puun käsittely sekä puiminen. Tuomiokirjoihin päätyneiden leikkien ryhmät olivat kuitenkin varsin sukupuolittuneita.

Kirkossa tapahtuneen häiriköinnin osalta Sandén kiinnittääkin sukupuoleen huomioita todeten, että tytöt eivät ole tehneet juuri mitään lähteisiin jäänyttä. Pojat sen sijaan repivät myssyä toistensa päästä, heittivät lehteriltä taskussa tuotua multaa, omenankaran tai "vettä" ja juoksivat ulos ennen jumalanpalveluksen loppua. Ulkona he jumalanpalveluksen aikana ratsastivat kirkossakävijöiden hevosilla, kiipeilivät puihin, leikkivät lumisotaa ja pelasivat palloilla, jotka rikkoivat kirkon ikkunoita. Vaikka näistä olisi kuinka vähän esimerkkejä, voin vaikeuksitta uskoa vastaavaa tapahtuneen joka ainoassa Ruotsin seurakunnassa, vuosisadasta toiseen.

Christina Chalon: Bikkelende kinderen. Rijksmuseum

Pallopeleistä löysin taannoin kuvauksen 1830-luvulta enkä ollut yllättynyt siitä, että niitä oli 1600-luvulla ja että tiedot olivat vähäisiä. Pallopeleistä kirkkomaalla annettiin erityinen kielto 1600-luvun alkupuolella, joten saattaa olla, että niitä harrastettiin muutenkin kuin jumalanpalveluksen aikana ja ehkä isompienkin miesten kesken. Muista leluista Sandén oli löytänyt jäljen vain oikeusjutusta, jonka alkusyy oli kahden lapsen kiistely nukesta.

Kielellä leikkimisestä jää lähteisiin vielä vähemmän jälkiä, ellei joku katso tulleensa loukatuksi. Mitään siansaksan tapaista en huomannut Sandénin mainitsevan. Siitähän on maininta jo 1600-luvulta. Tosin se voidaan laskea aikuisten kulttuuriin, kuten Sandén tekee laululeikeille (s. 117-119). (Sivumennen sanottuna Sandénin kirjan suurin yllätysoppi oli se, että ennen 1800-lukua ei ollut erillisiä konfimaatiojumalanpalveluksia.)

Pieter de Mare/Christina Chalon: Kinderen spelend met een rolkar. Rijksmuseum

Varmasti kaikille lapsuudesta tuttu leikkimuoto on aikuisten elämän esittäminen. Näissä leikeissä on 1600-luvullakin luultavasti keitetty puuroa ja lähdetty lämmittämään saunaa, jolloin ei ole tapahtunut mitään käräjille vietävää. Toisin oli kun innostuttiin matkimaan kirkollisia toimituksia, jotka rienaukseksi koettuina olivat oikeusasiaa. Sandénin yhdessä esimerkissä tytöt olivat leikkineet ehtoollista ison kiven ääressä. Toinen tyttöryhmä veti häiden leikkimisen niin pitkälle, että he lirkuttelivat käteensä kirkon avaimen, komppasivat sakaristosta häissä käytettäviä koristuksia kuten hääkatoksen eli tellan ja pitivät seremonian oikealla paikallaan. Suomessa Raisa Toivo on väitöskirjassaan ja blogitekstissä kertonut tyttöjen järjestämistä kissanristiäisistä. Lasten eläimille pitämistä hautajaisista on niin paljon esimerkkejä viime vuosisadoilta, että tuntuu mahdottomalta kuvitella, ettei niitä olisi ollut jo 1600-luvulla.

Sandénin esimerkki poikien kuvitteluleikistä on paljon synkeämpi. Paimenessa ollut ryhmä muisteli äskettäin paikkakunnalla koettua mestausta esittämällä sen. Kovin kaukana kotoa ei oltu, sillä sieltä käytiin hakemassa pyhävaatteet. Ja kirves.