lauantai 24. lokakuuta 2020

Kokemäen Vuolteesta ja kartanon määritelmästä

Uuden Aatelin historia Suomessa kirjan sivulta 312 löysin 1700-luvun kohdalta Petri Karosen tekstistä kartanon määritelmän, jota ajattelin testata Kokemäen tiloihin laajemmin, mutta eksyin Vuolteen historiaan. Kuten olen aiemmin todennut, kasvoin Vuolteen entisillä pelloilla, joista vanhempieni kuoleman jälkeen omistinkin muutaman kuukauden ajan palan. Vuolteen omistushistoriaa 1800-luvulla olen selvitellyt, mutta mitä tapahtui sitä ennen? Ja oliko Vuoltee 1700-luvulla kartano?

Tuomaan sinetti. DF 1671
Seppo Suvannon Satakunnan henkilötiedoston mukaan Vuolteen todennäköinen ensimmäinen omistaja oli Tuomas Pietarinpoika, joka oli Ala-Satakunnan kihlakunnantuomarina ainakin vuosina 1420-37. Hänen leskensä Lucia mainitaan vuonna 1442. Lähes samanlaista sinettikuvaa kuin Tuomas käytti vuosina 1482-1511 Matti Filpuksenpoika, joka kirjoitti nimensä perään "af Wltis" ja kutsuu Vuolletta kartanokseen. Kun tuomarinviroilla oli taipumusta siirtyä maaomistusten tapaan suvuissa Matti voisi hyvinkin olla Tuomaan pojanpoika. Matti oli Ala-Satakunnan tuomari ainakin vuosina 1497-1511 ja samassa toimessa oli vuosina 1469-83 Filpus Tuomaanpoika, joka sopisi patronyymienkin puolesta välisukupolveksi.

Vaimokseen Matti sai (Jully Ramsayn mukaan) Sääksmäen Jutikkalasta Klaus Bitzin Katariina-tyttären. Matin kuoltua Vuoltee siirtyi tyttärelleen, joka peri myös Jutikkalan. Tyttären aviomies oli rälssisukuinen Erik Sluk. Häntä syytettiin vuonna 1526  rahvaan yllyttämisestä kuningas Kustaa Vaasaa vastaan ja juuri ennen strategista maasta lähtöä hän myi Vuolteen sukulaiselleen Erik Flemingille. 

Flemingin maaomaisuuksissa yksi Vuoltee ei paljoa merkinnyt ja hän myi tilan vuonna 1542 edellisten omistajien tyttärelle Kaarinalle ja tämän miehelle Henrik Jönsinpojalle, joka kuului Mynämäen Aarlahden rälssisukuun. Henrik kirjoitti vuonna 1563 nimensä perään "till Voltis" eli Vuoltee oli parin pääpaikka, jossa he todennäköisesti asuivatkin merkittäviä aikajaksoja. Asettuminen uudelle paikkakunnalle ei sujunut ristiriidoitta, sillä naapurikylä Villiön yksi isäntä kutsui Henrikiä varkaaksi ja sai tästä herjauksesta 40 markan sakon talvikäräjillä 1567. 

Kaarinan ja Henrikin poika Hartvig Henrikinpoika on saanut Georg Haggrénin kirjoittaman artikkelin Kansallisbiografiaan. Ingressin tiivistyksenä: "Vuolteen herra Hartvig Henrikinpoika oli 1590-luvulla Suomen aatelin johtavia henkilöitä. Hän kuului sotapäällystöön ja marski Klaus Flemingin lähipiiriin. Kun Kaarle-herttua oli syksyllä 1599 valloittanut kuningas Sigismundin kannattajien hallussa olleen Suomen, hän mestautti vihamiehenään pitämänsä Hartvig Henrikinpojan." 

Johtavuus ei riitä merkittävyyteen aatelin historiassa, sillä en löydä Hartvigia uutuuskirjan nimihakemistosta. Oli elämällään sitten merkitystä tai ei, sen dokumentoidut vaiheet eivät liity Kokemäkeen. Haggrénin artikkelin loppu kuitenkin tarjoaa seuraavan palan omistusketjua: "hänen oma sisarenpoikansa, vouti Augustin Larsinpoika vangitsi hänet ja toimitti Kaarle-herttualle; palkkioksi Augustin sai Hartvigin maaomaisuuden".

Vuolteen maihin kuului kaukaa Ulvilasta osa Lattomerta. Niilo J. Avellan artikkelissaan Entisen Ulvilan pitäjän maatilat III (Satakunta. Kotiseutututkimuksia 5) ei ole täysin varma Vuolteen omistuskulusta, mutta paremman puutteessa todettakoon hänen tietäneen, että Augustinin omistus jatkui ainakin vuoteen 1609. Seuraavat vuosikymmenet ovat hämäriä ja varmemmalta näyttää vasta vuosi 1631, jolloin Vuoltee kuului Nils Assersson Mannersköldille, jonka vaimon Katarina Böcklerin äiti Kaarina Eerikintytär oli syntynyt Mynämäen Aarlahdessa eli linkittyy aiempiin omistajiin. Mannersköldin intressit olivat kaukana Kokemäeltä, joten Vuolteella häntä oheisessa (SBL:n tarjoamassa) komeudessaan tuskin nähtiin. 

Mannersköld luovutti Avellanin tiedon mukaan Vuolteen Katarina-tyttärelleen 17.9.1640. Toinen, varmaankin Lindströmin Kokemäki-historiikkin nojaava esitys, kertoo, että Katarinan aviomies eversti Patrik Ogilvie osti tuolloin Vuolteen. (Ogilvien elämäkerta on koottu tietokantaan The Scotland, Scandinavia and Northern European Biographical Database.) Tämän ajan Vuolteen lampuotivoutia olen vuosia sitten selvitellyt ja tuolloin epäillyt, etteivät Ogilvie vaimoineen suuremmin Kokemäellä vaikuttaneet.

Vuoltee siirtyi seuraavaksi heidän Margaretha-tyttärelleen. Aviomiehensä everstiluutnantti Henrik Sassin kohdalla Ramsay ei ole Vuolteeta maininnut ollenkaan. Käytettävissä oli kivinen päärakennus Perniön Mälkkilässä, joten tuskin tämäkään pari Kokemäellä viihtyi. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli vahvistaa Avellanin version, jossa Vuoltee (ett lijtet Sätherij ben:dt Woltis) on siirtynyt 1680-luvun alkuun mennessä armeijauraa tehneelle Henrik-pojalle, joka lienee kuollut isonvihan alkuvuosina.

Avellanin mukaan Henrikin veljen leski Anna Magdalena Boije af Gennäs lahjoitti Vuolteen 12.3.1726 vävylleen luutnantti Otto Kristoffer Schulmanille, joka puolestaan myi sen eteenpäin jo 24.3.1726 Kokemäen kirkkoherra Johan Polvianderille. Tämän leski Margaretha Paulina esiintyy Vuolteen haltijana vuoden 1738 säterilistauksessa (KA 7515:2344), jolloin rakennuskanta ei ollut kovin kummoinen (försvarligen bebyggt). Tilanne on sama vuonna 1740 (KA 7522:1175v). 

Margaretha Paulina myi Vuolteen 23.5.1750 Huittisten kirkkoherra Nils Idmanille, joka lunasti tilalle perintöoikeuden 5.12.1757. Idman luonnollisesti asui Huittisissa, mikä merkittiin saman vuoden säterilistaukseen (KA 7564a:1048v), jossa Vuoltee on passelisti rakennettu (passabell bygd). Arvosteluasteikkoa en ole tullut koskaan selvittäneeksi, mutta suhteellisesti Vuoltee ei ainakaan ole Kokemäen loistokkain, sillä Kokemäenkartanossa oli varsinainen päärakennus, Rudanko yhdessä Vitikkalan kanssa on hyvin (väl) rakennettu, Säpilä tulkinnasta riippuen soreasti tai niukasti (nätt) rakennettu. Vuonna 1754 (KA 7583:1921) on Kokemäenkartanon päärakennus todettu puutteelliseksi ja muista päärakennuksen eli tavallista talonpoikaistaloa komeamman pytingin puuttuvan kokonaan.

Avellanin mukaan Idman myi Vuolteen vuoden 1770 paikkeilla Kokemäenkartanon tuolloiselle herralle Frans Henrik von Knorringille. Hän vaimoineen myi Vuolteen 9.2.1782 pojalleen, joka myi sen 10.6.1793 porilaiselle maaviskaali Georg Fredrik Mustelinille.

Näiden tietojen valossa Vuoltee oli minusta kiistatta kartano 1500-luvulla. Karosen edellä mainitut kriteerit 1700-luvulle ovat, että kartanon pitää täyttää vähintään neljä seuraavasta kuudesta ehdosta

  1. "omistaja edusti eliittiryhmiä, mutta hänen ei silti välttämättä tarvinnut olla aatelinen"
  2. "tila oli maaverosta vapaa, tavallisimmin säteri eli asumakartano"
  3. "tilalla tuli olla joko veronsa kartanoon maksavia talollisia ja/tai omia torppareita"
  4. "työvoiman valvonnasta vastasi erillinen tehtävään nimetty vouti tai muu omistajan palkkaama etumies"
  5. "päärakennus oli huomattavasti näyttävämpi kuin suurehko talonpoikaistalo ja sen eri huoneiden väliset hierarkiat olivat selkeärajaiset ja sieltä löytyi muitakin vastaavia statuksesta kertovia merkkejä"
  6. "kokonaisuuteen kuului puutarha tai puisto"
Kohdat 5 ja 6 eivät täyty, joten turha tarkistaa muita. Ja turha käydä yksityiskohtaisesti läpi Kokemäen muita ehdokkaita, kun verifikaattien tietojen nojalla ainoastaan Kokemäenkartanolla on mahdollisuudet menestyä. 

P. S. Aiempia nipotuksiani kartanoksi kutsutuista (Lauttasaaren "kartanossa", Puotilan kartanomuotoisella tilalla) voisi tarkistaa uutta kriteeristöä vasten. 

1 kommentti:

  1. Itsekin kartanon määritelmää pähkäilleenä totean vain, että nuo Karosen ehdot sopisivat paremmin 1800-luvulle. Ainakin Helsingin seudun kartanokulttuuri oli 1700-luvulla niin kotikutoista, että monikaan paikka ei tuota seulaa läpäisisi.

    VastaaPoista