Kirjaa suosittelen lämpimästi kaikille suomalaisia juuria tutkivalle. Jokaisella luulisin nimittäin olevan 1700-luvulta ainakin yhdet maataviljelevät esivanhemmat ja useimmilla meillä huomattavasti useampia. Maanluontoa selitetään toki kaikessa peruskirjallisuudessa, mutta Talvitien kirjan luku Maanluonnot on perusteellinen ja selkeästi kirjoitettu katsaus, joka joiltain osin korjaa ja tarkentaa aiempia esityksiä.
Talvitien teksti on kauttaaltaan helposti luettavaa, vaikka kirja on tiedekirja eikä tietokirja. Erityistä iloa siitä on sukututkijoille, joiden juuret ovat eteläisessä ja läntisessä Suomessa, jossa perinnöksiostot ajoittuvat Ruotsin aikaan. Talvitien tutkimus on keskittynyt pikkuvihaa edeltäneen Uudenmaan ja Hämeen läänin alueeseen, mutta luvussa Talonpoikaissääty ja myyntiehdot kuvatut määräykset ja käytännöt koskevat muitakin alueita.
Itseäni on esimerkiksi (keskeneräisen) Kauvatsa-tutkimuksen tiedonmurusia kerätessä ihmettänyt se, että monilla tiloilla oli sama perinnöksiostopäivä vuoden 1875 maakirjassa. Sivujen 141-142 prosessikuvauksesta opin, että todennäköisesti osa selityksestä on käytännön toiminnan koordinointia, mutta tarkka päivämäärä on sama siksi, että prosessi vietiin loppuun käräjien ensimmäisenä päivänä.
Luvussa Hiljaiselosta ostoryntäykseen koko maan tilastot ovat vain parilta vuodelta ja lähemmin tarkastellaan Hämettä ja Uuttamaata, joista on säilynyt paremmat lähteet. Talvitien johtopäätöksiä toisaalle soveltaessa kannattaa siksi silmäillä 1875 maakirjaa tai lukea paikallishistoriaa, jotta ymmärtää onko tapahtumien kulku omalla tutkimusalueella vastaava vai erilainen. Mutta valtiontalouteen ja maanviljelijään näkökulmaan liittyvät ajatukset koskevat koko Suomea.
P. S. Aiheesta Talvitie kirjoitti viime viikolla SKS:n blogiin tekstin Mitä jos Jukola olisikin ollut kruununtila?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti