Viikonloppuna Pekka Sauri jakoi Twitterissä ylläolevan Helsingin kaupunginmuseon kuvan "Lentonäytös, venäläinen sotilaslentokone nousussa Töölönlahden pohjukassa. 19.5.1912" ihmetellen "Mihinkähän kone laskeutui?" Saaaden vastaukseksi m.m. kuittauksen "Seuraavalle tontille..."
Minä olin tylsimys ja kiinnostunut lähiympäristöstöni historiasta. joten kaivoin digitoiduista lehdistä esiin lentäjän nimen (Utotschkin), aiemman esiintymisen (Viipurin Neitsytniemen kentällä), lentokoneen merkin (Farman) ja Hesarin 21.5.1912 julkaiseman reportaasin Sunnuntain lentonäytös. Kaksi onnistunutta lentoa, joka kuului näin:
Sellaista ihmistulvaa, kuin mikä sunnuntai-iltana vyöryi kaupungista ulos lentonäytöksiä katsomaan, lienee harvoin nähty täällä Helsingissäkään. Jokainen kallio, jokainen rantatöyräs siltoineen, josta vain voi nähdä Töölönlahdelle, oli kirjavanaan väkeä; siinä oli kansaa kaiken näköistä ja kaiken ikäistä suloisessa mylläkässä. Puhalsi navakanlainen tuuli, tuprutellen sankkoja pölypilviä vaeltajain silmiin, jotka automobiilipaljouden synnyttämä kirpeä savu jo oli puoleksi sokaissut. Ja joukossa tungeksivat ajurit ja polkupyörät auttoivat osaltaan nekin vaivaista jalkamiestä ajattelemaan henki- ja tapaturmavakuutuksen välttämättömyyttä.
Onnellisesti selvisin kuitenkin kaikesta ja saavuin kentälle. Kaikki oli, ainakin minun silmilläni katsoen, jotenkin ennallaan, ja kenttä jos mahdollista vielä entistä pehmeämpi ja märempi. Lentokone oli siirretty syrjään, pieneen pensaikkoon ja näytti olevan korjattu, ainakin mitä jalaksiin tuli. Tosin siellä monttööri ja apuri-sotamiehet jotakin hääräsivät, mitä, sitä en saanut selville, mutta kauan se kesti. On kai asiaan kuuluvata, että lentonäytöksissä saa odottaa, milloin enemmän, milloin vähemmän. Voi olla, että toivottiin tuulen myöhemmällä olevan heikomman, jolloin lennot olisivat tulleet komeampia ja pitempiä, ja näyttihän asianomaisten mielestä koneessa olevan yhtä ja toista korjattavaa, vaikkei siinä maallikon silmä vikaa havainnut.
Tällävälin täyttyivät katsojapaikat yhä, seisomassa "köyden takana" oli suurin osa, mutta istumapaikatkin, paitsi kalleimmat, olivat verrattain täynnä. Soittokunta soitteli, upseerit ja sotamiehet häärivät tärkeän näköisinä ja poliiseillakin tuntui olevan aavistus hetken juhlallisuudesta, — ainakin ratsupoliisien hevosilla oli tämä tunne hyvin elävä.
Kuuluu vihdoin komennuksia, ja kone tuodaan paikalleen. Yhtä ja toista siinä vielä kiristellään ja naputellaan, ilmailija ottaa selville tuulen suunnan, käännyttää lintunsa suoraan vastatuuleen ja kipuaa paikalleen. Sotamiesten pyrstöstä lintua pidellessä panee monttööri moottorin käyntiin, potkuri piiskaa vimmatusti ilmaa, ajaen savua ja rikkoja katsojain silmiin. Ilmailijan viittauksesta hellittävät pitelijät otteensa ja heittäytyvät sivulle, aeroplaanin syöksähtäessä eteenpäin.
Komeasti se kohoo maasta, liidellen tasaisesti yhä ylemmäksi. Kello oli nyt muutamaa minuuttia vaille seitsemän. Rannat ja töyräät kaikuivat eläköön-huudoista ja kättentaputuksista, ilmailijan tehdessä kierrostaan. Hän lensi ehkä noin 50 metrin korkeuteen, aikoen tehdä kierroksen puiden latvain yläpuolella, mutta takaisinpäin tullessa painoi myötätuuli hänet niin lähelle maata, ettei tämä enää käynyt päinsä, ja hänen oli laskettava lähtöpaikalleen. Nyt kävi maahantulo paremmin kuin lauantaina, vauhti saatiin ajoissa hiljennetyksi, niin ettei mikään osa koneesta särkynyt.
Lento lesti kaikkiaan noin 1 min. 40 sek., vaikka se tuntui paljon pitemmältä. Ilmailija jutteli nyt hetkisen entisistä lennoistaan ympärillä tungestelevain upseerien kanssa ja nousi sitten taas paikalleen koneeseen, joka heti maahantulon jälkeen oli käännetty lähtöasentoon. Taas samat temput kuin edellisellä kerralla, lintu hypähti jälleen kevyesti maasta ja lähti kierrosta tekemään. Jo luultiin sen voivan pysyä kyllin korkealla myötätuulessakin, mutta eipäs, alas oli taas tultava lähtöpaikkaan. Kaikki kävi taas onnellisesti, mutta hetkisen perästä pamahti, en tiedä mistä syystä, yhden pyörän päälliskummi, ja niin oli lentäminen taas loppunut, tällä kertaa siis kokonaan, koska ilmailija tämän jälkeen oli matkustava pois, muille, mutta tuskin paremmille markkinoille. Viimeinen lento kesti 1 min. 35 sek. ja saavutettu korkeus oli jotakuinkin sama kuin edellisellä kerralla.
Matkustaja-lennoista, aika- ja korkeuslennoista ei siis kuulunut mitään, mutta älkäämme valittako, sillä harvoinhan ihmiset kaikkea saavat, mitä heille luvataan, ainakaan ei silloin, kun lupausten täyttämys on ilmassa. Lentoa saimme kuitenkin nähdä, vaikkakin vain vähän.
Ja saipa osa meistä nähdä kesän ensimäisen uimanäytöksenkin. Lahden rannalla murtui nim. eräästä laiturista, jolle oli tavallista enemmän ahtautunut katselijoita, yksi paaluväli ja ihmiset tältä väliltä mulskahtivat veteen. Syväähän siinä tosin ei liene ollut, koska he kaikki pääsivät pelkällä kastumisella, mutta kuinkahan olisi syvemmässä vedessä käynyt? Koomillisimmilta taisivat näyttää ne, jotta jäitoät sillan ulkopäähän ja sieltä yrittivät hyppiä rannalle, joutuen kuitenkin joka kerta veteen. Suoria ja vaihtelevia kerroshyppyjä siis. Viimein joku armelias henkilö toi lankunpätkän sillaksi, jota myöten loput haaksirikkoisista pelastuivat, kadoten mitä pikimmin nauravan ja ivaavan joukon keskuuteen.
No niin, olkaamme siis tyytyväisiä, sekä me, yleisö, että kaikki meistä ja markoistamme hyötyneet ajurit, biilit, raitiotiet ja ennen kaikkia tietysti lentäjä. Hän lensi, kuten luvannutkin, saaden palkkansa, kuten pitikin, ja voinee sanoa kuten mekin: »Olisi sen sunnuntai-iltansa huonomminkin voinut viettää".
Sanomalehtikuvat Uusi Suometar 21.5.1912, Helsingin Sanomat 21.5.1912
Annoin linkin FB:n Ilmailu-palstalle, sopiiko?
VastaaPoistaAina saa linkittää, kiitos!
VastaaPoista