maanantai 17. elokuuta 2020

Rakkautta ja iloa 1600-luvulla


Sattumalta sain kirjastosta lainaksi kaksi uutuuskirjaa 1600-luvun arjesta.

Hanna Kietäväinen-Sirénin Rahvaan rakkaus. Suomalaisen intohimon historia perustuu hänen vuonna 2015 hyväksyttyyn väitöskirjaansa Erityinen ystävyys : miehen ja naisen välinen rakkaus uuden ajan alun Suomessa (n. 1650-1700). Takana siis vankka tutkimus ja osaaminen. Onneksi oli kuitenkin löytynyt kustantaja, joka oli suostunut ottamaan mukaan sadat lähdeviitteet, sillä kirjoitustyylin toteavuus on juuri sellaista, jonka koen epäluotettavana, ellen pääse tarkistamaan onko perusteena tutkimuskirjallisuus, yksittäinen käräjäkeissi vai useampia.

Käräjätapauksien yksityiskohtia Kietäväinen-Sirén ei ole tuonut tekstiin, mikä tekee siitä tavallaan helppolukuisempaa, mutta suhteellisen väritöntä. Kunkin kolmen pääosan (Matkalla aviovuoteeseen, Avioelämän arkea sekä Käsitykset rakkaudesta ja rakastetusta) alussa on kertomusmuotoisena yksi tapaus, jonka päähenkilöihin saatetaan myöhemmin viitata. 

Tiivismuotoinen kirja on nopealukuinen ja siihen (ja/tai väitöskirjaankin) kannattaa ehdottomasti arjen historiasta kiinnostuneen tarttua. Parisuhteista on usein kirjoitettu käyttäen lähteenä normatiivisia tekstejä tai 1800-luvulla tallennettua kansanperinnettä. Kietäväinen-Sirénin tuomiokirjoista keräämät käänteet rikastavat kuvaa merkittävästi. Esimerkiksi sukututkijoille kirja tarjoaa ainesta kuvitella mitä mahdollisesti on voinut olla parisuhteiden solmimisen tai päättymisen motivaatioina maaseudulla 1600-luvulta 1800-luvulle. Sekä menneisyyden elämän laajempaankin ymmärtämiseen.

Nuorten seurustelu ja parisuhteen löytäminen ovat teemoja myös Annika Sandénin uutuuskirjassa Fröjdelekar. Glädje, lust och nöjen under svensk stormaktstid. Aiempien kirjojensa (Missdådare & Bödlar) tapaan se on jotain tieto- ja tiedekirjan väliltä. Mutta tällä kertaa Sandén on elämän kurjuuden sijaan etsinyt sen iloja. Tämä osoittautui niin haastavaksi, että hän oli laajentanut tuomiokirja-aineistoaan 1600-luvulta 1700-luvun puoliväliin. Mutta ei sentään ollut ryhtynyt tavaamaan suomea eli lähdeluettelosta puuttuu niin edellä mainittu Kietäväinen-Sirénin väitöskirja kuin Kustaa H. J. Vilkunan tuotantoa. Ja varmasti Suomessa on tehty muutakin relevanttia tutkimusta.

Verrattuna aiempiin kirjoihinsa Sandénin aiherajaus on löysä. Tämä yhdistettynä lähteiden vähäisyyteen tekee kirjasta tilkkutäkkimäisen. Alussa luvattu ihmiselämän vaiheita seuraava rakenne yllätti toisessa luvussa hyppäämällä vuoden juhlakalenteriin ja kaikenlaista tuli myöhemmin vastaan. Juuri monipuolisuuden takia kirjaan ehkä kannattaa tarttua, mutta itseäni arvelluttaisi vetää siitä johtopäätöksiä ajan tavoista, kun vähäiset esimerkit ovat aivan eri puolilta maata ja tiedän Suomen 1800-luvun tavoissakin olleen merkittäviä eroja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti