perjantai 14. elokuuta 2020

Rahvaan huvitteista vuonna 1857

Johan Knutson:
Pari Pohjanmaalta
Museovirasto
CC BY 4.0
Suomettaressa julkaistiin 24.7., 7.8., 14.8.1857 kirjoitus Mietteitä rahvaan huvitteista, jossa pointtina olivat kehitystoimenpiteet, mutta samalla tuli dokumentoitua yksi näkemys ajan kulttuurista.

Teatteri:
Sivistyneemmissä maissa, esim. Ranskanmaalla, näet rahvaan näytelmissä käyvän ja kaiketikin he niistä jotakin ymmärtävät, koska vilppaalla käsien paukuttamisella osoittavat huviansa ja ihaillustansa. Vähemmän sivistyneissä maissa ja siis meilläkin eivät tänlaiset huvitteet rahvaalle vielä ole soveljaat.
Musiikki:
Kaupungissa, joissa useammin vara on laululla ja soitannolla asukkaita huvittaa, näet alhaisemmankin ja vähän sivistyneen säädynkin pyrkivän niitä lähelle. Missä vaan jompaakumpaa harjoitetaan, siinä onkin rahvasta kylki kyljessä kuulemassa ja ihantelemassa [...] Helsingissä esim. on rahvaalla suvista aikaa useasti tilaisuus kuulla soitantoa, koska pyhäiltoina yhteisissä kävelypaikoissa sallitaan sotaväen soiton kaikua taivahan alla ja suloisella kielellään puhutella kansaa.
Tanssi:
Soitannon kuuluessa, kuin katselet sen [rahvaan] liikuntoa, näet, kuinka astuskelevat sen pol'un eli tahdin mukaan; vieläpä moni ihaillessaan jalkaansakin nostaa ja kättään heiluttaa. [...] Mutta kuin rahvaalla, soiton puutteessa, harvoin on tilaisuutta hypyllä iloita, niin sitä saadessaan tanssivat yli voimansa, josta heitä työnhetkillä rasittaa.
Musiikki ja tanssi maaseudulla:
Monessa kohden löytynee ja löytyykin melkein joka seurakunnassa niitä, jotka soitantoa harjoittavat ja siihen näyttävät kykeneviksi. Mutta kokemus todistaa, minkälaista niekkoja ne omat. Viulun soitantoa enimmät harjoittavat ja viulu-rämällään rämpyttavät yksi sitä toinen tätä. Arvannee sen jokainen, mitä työmiehen koppura-kourat viulusta irti saavat, koska tätä vielä päälliseksi opetellaan parin kolmen kymmenen vuoden ijässä. Kuitenkin onnistuvat niin paljon että kielille saavat senlaisia ääniä, joiden mutkia havaitsee jonkinlaisiksi tanssipoluiksi. Tästäpä sitte tanssimaan. Kyläkunnan nuoriso kokountuu joutohetkinä yhteen paikkaan; sinne lasketaan kaikella kunnioittamisella mokoma viulun kihnuttaja, joka panisi jalat liikkeelle. Hän tulee, virittää viulunsa ja alkaa aika vauhtia kihnuttamaan. Pian onkin koko parvi laattialla ja ilo on yhtä korkialla kuin tomukin. Tässä ybdistyy tanssi soitantoon ja sen melkein poistaa pois. Kuin rahvaalla soitanto on ainoastaan tanssia varten ja sitä sen vuoksi vaan harrastetaan, niin kadottaa soitanto oikian makunsa ja liikuttavan voimansa. Viulu-rämäin mukaan tanssiminen on sitä ja tätä, eikä poluista juuri huolitakkaan, kuinhan vaan soittoääntä on; tapahtuupa niinkin, että, kielen katkettua eli viulun muista syistä esim. pelimannin uneliaisuudesta ääntämästä lakattua, sitä ei pian huomatakaan vaan hypätään ehtivän takaa. [...]
Tavallisesti on tansitalossa elikkä naapurissa kestikamari, jossa niin piiat kuin pojatkin käyvät virvoitusta ottamassa ja kurkkuansa kostuttamassa, sen muka tomusta häiriölle jouduttua. Jos siihen piisaisi kahveen latkiminen, niin ei sitä saattaisikaan moittia; mutta kuin miesväki siihen vielä sekoittaa viinaa eli, jos oikein on onni, rommia s. o. tavallisesti värjättyä ja hiukan mauksilla sekoitettua paloviinaa, jota nurkkakapakat rommina myyvät. Niin laittavat miehet "nenäpajun" toisen perään ja tulevat piankin hölkkä-viinaan, että jalat tanssiessa ylimääräisiä mutkia lyövät. 
Leikit ja pelit:
Missä muutamia vuosia sitten nuorison näki "leskee juoksevan", "piiloota pitävän", "naittosilla olevan", "sormusta kätkevän" j. n. e., siellä näkee nyt raittit tyhjänä, seinukset ja kujat suremassa; ja jos näetkin joitakuita kujissa ja nurkissa, niin havaitset juoksun ja toinen toistansa takaa-ajon oleman saastaisesta laadusta. Poikainkin erityiset leikit: "kikan heitto", "kiekon nakkuu", "poran lyönti" j. m. ovat harventuneet. Jos näet nuorison muutoin koolla kuin tanssia varten, niin ovat kestit mielessä ja törkeät leikit käsillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti