tiistai 11. elokuuta 2020

Keskiaikapäivät olivat verkossa

 

Sunnuntai-iltana huomasin, että koko viime viikon olisi ollut käynnissä striimaus Visbyn virtuaaliselta Medeltidsveckanilta. Pahus, mutta en minä sen 150 tapahtumaa olisi ehtinyt seurata, kun oli kotimaistenkin keskiaikatapahtumien tallenteet katsomatta. Ryhdistäydyin tässä suhteessa eilen.

Turun keskiaikapäivät koostuivat verkossa teksteistä ja videoista. Jälkimmäiset ovat edelleen nähtävissä YouTube-kanavalla Keskiajan Turku. Mukana on sekä elämyksellistä että tieteelliseen tutkimukseen perustuvia esityksiä.

Jälkimmäiseen puoleen kuuluu Kaisa Häkkisen Keskiaika ja kieli (1/4 – Vanha kantasuomalainen pohja murteineen, 2/4 – Kirkko ja kansainvälinen kristillinen kulttuuri, 3/4 – Kauppa ja kaupunki, 4/4 – Maallinen valta ja hallinto). Juuri viime viikolla luin Michael Billigin kirjaa Banal nationalism, joten kiinnitin huomiota siihen, että kantasuomi kuullosti esityksessä yhtenäiseltä kieleltä ja Varsinais-Suomen, Hämeen ja Karjalan puhe keskiaikana murteina eikä kielinä. Sillä näinhän tämä useimmiten esitetään, kun haluamme projisoida jotain yhteistä menneisyyteen, jossa sitä ei ollut.

Visa Immonen kertoi Piispan arjesta keskiajan Turussa (1/4 – Turun piispa oli mahtava mies2/4 – Virka-asunnot Turussa3/4 – Ylellistä elämää4/4 – Piispojen viimeiset leposijat). 

Viime viikonloppuna verkossa oli Helsingan keskiaikapäivä, jonka videoista on listaus keskiaikapäivän verkkosivulla. Alla poimintoja.

Jos tuntuu uskomattomalta, että nykyisen Helsingin seudulla oli elämää ennen Kustaa Vaasan suorittamaa kaupunkiperustusta, niin voi kuunnella ja katsella Riina Koiviston vetämän kierroksen Lasten aikamatka keskiaikaan, Andreas Koiviston opastuksen Medeltidsguidning på svenska ja/tai Andreas Koiviston esittelyn Arkeologisia esinelöytöjä Vantaan kaupunginmuseon kokoelmista. Vantaan kaupunginmuseon tilillä on vielä Andreas Koiviston esitys Vantaa keskiajalla.

Opastukset keskittyvät keskiaikaisen kirkon ympäristöön, jossa keskiaikapäivä on viime vuosina järjestetty. Videolla on mahdollisuus kuulla toisaalta Tuuli Heinosen esitys Talonpoikaiskauppiaiden ja ratsusotilaiden kotitila Lillas Mårtensbyssä. Yleisempää tietoa on Jenni Kuulialan esitelmässä keskiajan pyhimyskultista.

Käytännön tietoiskuja tarjoili Keskiaikaseura Hukka: Pukuesittelyjä ja keskiajan muotinäytösKäsityötaitojen esittelyä ja Ruusu-kermapiirakan valmistus sekä Helsinki Medieval Combat ry. otsikolla Buhurt, aseet ja haarniskat.

1 kommentti:

  1. Onpa hauskaa, että tällaisetkin tapahtumat striimataan. Nämä korona-ajat ovat kyllä saaneet sen aikaan, että yhä useampaa tapahtumaa voi seurata etenä. Itse asuskelen täällä maaseudulla Kuopion kupeessa, joten lähteminen live-tapahtumiinkaan ei normaaleinakaan aikoina ole aina ihan helppoa.

    VastaaPoista