Sulhanen Asikkalasta otti ja jätti

Lappeenrannan museot
CC BY-NC-ND 4.0

Kuolemajärveltä kerrottiin ja Ilmariseen 25.1.1867 painettiin:

Yksi mies, joka sanoi olevansa Asikkalan pitäjästä Hellelän kylästä kotoisin, oleskeli ennen joulua eräässä kylässä meidän pitäjässä ramu-nikkarin työssä, laitellen vanhoja tuolia, pöytiä j. m. s. Oltuansa eräässä talossa viikonpäivät, hän alkoi pyytää talon palvelus piikaa morsiameksensa. Tämä, jo hyvillään tästä, ilmoitti talon väelle: "en minä tiedä narraneeko tuo mestari, vaiko totta puhunee, kun pyytää minua morsiameksensa". Vaan eihän se narraukseksi joutanut (tällä kertaa) koska ens' sunnuntaina poltti tupakat

Sanan-Lennättimessä 7.11.1857 selitetään maa-kihlat eli tupakat tapahtuvaksi vasta toisen kuulutuksen jälkeen, mutta jostain samanlaisesta lienee kyse  "Sulhainen tulee kahden eli neljän puhemiehen kanssa sunnuntai-iltana morsiamen taloon ja tuopi tupakkaa: mahorskia, kartuussia, sikaria ja nuuskaa. Taloon on keräyntynyt rahvasta, nuorta ja vanhaa, rikasta ja köyhää — usein 10 virstan päästä, ja vievät toisinaan viulunki kanssaan."

...ja morsian sitä kyytiä pitäjälle kerjuusen, sulhanen sillä ajalla pidellen päiviä papillisia morsiamen kotona, laitellen anoppinsa vanhoja vokkia [rukkia] ja muita semmoisia. Niin oli morsiamen äitilläkin hyvä mieli, että sanoi: "tämä on ensimäinen hyvyys vävypojaltani, ettei huolinut vokista maksaa", lisäten vielä: "enpä luullut senlaista vävypoikaa saavani". Ja puhe kävi että sulhasella oli 800 ruplaa hop. "lambartissa" (pankissa). 

Morsiamen kerjuusta jouduttua lähtivät sulhanen ja morsian Viipuriin, — näet sulhasella ei ollut minkäänlaisia kirjoja, niin nyt lupasi hankkia kirjat millä pantaisi kuuloitukselle. Kaupungissa olivat olleet yhden vuorokauden, kuin sulhanen sanoi morsiamellensa: "anna minulle rahasi millä lunastan lambarti-pilettini pois, ja ole sinä tässä tuvassa (jossain puotikartanossa) niinkauvan kuin minä tulen. Tyttö raiska odotteli ikävikseen asti sulhoaan, mutta turhaan. Viimenki hän meni panemaan hevoselle heiniä, mutta nyt äkkäsi että sulhasen kapineet olivat poikessa (näet sulhanen morsiamen kodista lähdettyään pani kaikki kapineensa mukaan). Nyt meni morsiamen lämpymään sydämeen kylmä jääkäs kivi, hän kohta ymmärsi miten asian laita oli; eipä tullutkaan sulhasta, vaikka tyttö vielä odotti koko päivän. Nyt sanoivat puotimiehet tyttö paralle, kuin asian kuulivat, että "sulhaseis taitaa olla jo liki Hämeenlinnaa, mene vaan tyttö parka kotihis". Niin tyttö parka itki nihusti ja ajoi kotiinsa yksinään sydäntä särkevällä mielellä, kuin veijari vielä vei ainoat rahatkin.