Köyhäinapua saaneen kistu

Helsingin Uudenmaankatu 34 ja 36 tunnettiin 1800-luvun lopulla Antipoffin taloina. En ole löytänyt niistä valokuvaa, yllä on 1860-luvun maisemaa lähikortteleista Fredrikinkadulla (Gustaf Edvard Hultin, Helsingin kaupunginmuseon kokoelmat CC BY 4.0). Ina Langen salanimellä Daniel Sten kirjoittamassa kirjassa Bland ödebygder och skär (1884) Antipoffin "kivimuuri" esitellään näin:

Se on syrjäisen kadun vieressä, ja sisältää pari sataa henkeä, kun se, kuten silloin oli asian laita, on ylen määrin asuttu. Sanotaan, että kodittomat siellä, jos jaksavat maksaa, saavat yösijan muutamalla pennillä, mutta jos he ovat niin ylen köyhiä, ett’ei mikään maksu ole mahdollinen, voivat he kuitenkin saada jonkunlaista yösijaa, vaikka toisenlaisesta korvauksesta –.

Oli miten olikin, – muutamia vuosia sitte lienee niitten säädyllisten työperheitten luku ollut hyvin vähä, jotka rupesivat täällä asumaan. Sen asukkaat olivat paraasta päästä rappiolle joutuneita työntekijöitä sekä muuta kaikenlaista tointa harjoittama irtainta väkeä. Yhtä vastenmielisesti kuin säädyllinen ja toimeen tuleva työmies astui tähän paikkaan, yhtä ehdottomasti viettyy surullisempaan kohtaloon määrätty raukka tähän suureen siveelliseen pahuuden, köyhyyden, tapainturmion ja kurjuuden keskukseen.

Jo, poiketessaan jostain poikkikadulta sille kadulle, jonka vieressä tuo iso huone sijaitsee, hengitetään tuota saastaista ilmaa, jota tavallisesti höyryää niissä paikoin, jossa köyhyydellä on asuntonsa. Ja kuta lähemmäksi tullaan, sitä väkevämmin ja kiusaavammin tunkeutuvat epäterveelliset löyhkät hengittimiin.

Paikan ympärillä, kadulla, leikkii katuojissa joukko siivottomia, tavallisesti huutavia, julkeita ja laihtuneita lapsia, joitten kasvoissa on tuo ennenaikaisen, surullisen vanhuuden ilme, joka aina turmeltuneiden vanhempain lasten kasvoissa ilmestyy. (Suomennos: Viipurin Sanomat 3.8.–1.12.1886)

Uudenmaankatu 36:ssa kuoli 6.4.1886 Helena Sofia Karlsdotter, joka oli 74 vuotta aiemmin syntynyt Iitissä. (Vaikuttaa todennäköiseltä, että hän oli räätäli Carl Bertilssonille 20.2.1812 syntynyt tytär.)

Viimeiset vuodet nainen oli elänyt köyhäinavulla ja räsymattojen kutomisesta ansaitsemallaan rahalla. Yösijasta hän oli maksanut 10-15 penniä yöltä. Kuollessaan hänellä ei ollut arkkuun sopivaa vaatekertaa yllään, joten poliisikonstaapelin läsnäollessa käytiin läpi hänen auki ollut kistunsa. Sieltä löytyi nyyttiin sidottuna 800 markkaa seteleinä, joista muutama sadan markan, ja kulta- sekä hopealantteina.

Löydöstä 7.4.1886 ensimmäisenä raportoinut Hbl toteaa, että vainaja oli kurjuudessaan rahasumman kerätäkseen sekä kärsinyt kylmää että nälkää. Viikkoa myöhemmin Oulussa Kaiku otsikoi oman lyhyemmän juttunsa "Kerjäläisen raha-ahneutta".

Onko ahneutta se, että näyttää köyhältä, vaikka omistaa rahaa? Vertailuaineistoksi Suomettaresta 4.12.1865 uutinen otsikolla Erään ahneen ämmän testamentti:

Viimes kuun 4 p. kuoli Rymättylän pitäjässä torpparin leski Liisa Nordström 80 vuotisena. Hän jätti jälkeensä 2881 markkaa 32 penniä, joista hän oli määrännyt kolmanneksen eli 960 m. 44 penniä Suomen lähetysseuralle. Vaimo asui torpassa pappilan maalla ja eli kurjassa tilassa ja luultiinkin sen vuoksi köyhäksi, jonka tähden hän pappilasta usein saikin apua sekä vähennystä ulosteoistansa; mutta vähää ennen kuolemaansa ilmoitti tämä visukinttu hänellänsä olevan tavaraa talletettuna permannon alla, josta se myös löyttiin. Vanhassa padassa esim. oli noin 300 puhdasta hopiaruplaa, usioita Ruotsin hopiarahoja, 6 puoli-imperialia, kultasormuksia y. m. sekä irtainta tavaraa, esim. 4 leiviskää villoja y. m.