keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Fuskaus Helsingin yliopistossa 1890-luvulla

Heikki Klemetin (kuva: Fyren 23/1906) muistelua opiskeluajastaan 1890-luvun loppupuoliskolla julkaistiin Ylioppilaslehdessä 11/1916:
»Fuskattiinko» tähän aikaan?

Kylläpä vaan vähän, sen pahempi. Löytyi esim. erityisiä »preparaattoreja», jotka suorastaan elivät toimestaan. Nämä olivat kukin kirjoittaneet pitkällisen kokemuksen nojalla kokoonpannun knoppikirjan aineessaan; tämä oli opettajan johdolla valmistettava, muuta ei tarvinnut tietää. Ja hyvin vaan läpäistiin. Sattuipa joskus niinkin, että se, joka oli ominpäin lukenut koko kurssin, tuli hyljätyksi, mutta prepareerattu meni läpi. 
Allekirjoittanut ei opintoaikanaan kylläkään kuullut puhuttavan semmoisista tapauksista, joita tätä nykyä kuuluu sattuvan, että tykkänään toinen mies menee toisen puolesta tämän nimellä tenttiin, mutta »bulvaaneja» kyllä käytettiin, s. t. s. otettiin mukaan joku mies, joka ei tiennyt kerrassaan mitään, että varsinainen tenttijä olisi tämän rinnalla paremmin loistanut ja mahdollisesti tullut hyväksytyksi heikommillakin tiedoilla. Tämä temppu oli ehkä traditsiona kulkenut erään entisajan kasviopin professorin ajoilta, josta usein ylioppilaspiireissä vitsailtiin.

Cumlaudeja hänen aineessaan hankkivat näet muka joksikin heikoilla tiedoilla varustetut kansalaiset seuraavalla tavalla:
Otettiin joku paremmanpuoleinen hamppariaines, jolla oli jonkunverran supliikkia, vietiin parturiin, puettiin frakki ylle ja sitte oikopäätä tenttiin häthätää muutamilla aineeseen kuuluvilla termeillä ja fraaseilla evästettynä. Professorimme intoontui tämän toisen tenttittävän hämmentyneestä avuttomuudesta jaarittelemaan kaiken maailman muita asioita, niin että kasvioppia kosketeltiin oikeastaan sangen vähän. Lopputulos oli kuitenkin tyydyttävä: »nåjah: den här andra herren, som kunde, kan jag nog ge cum laude, men den här andra herren får nöja sig med bara approbatur». 
Kaikenlaista kuittausta harjoitettiin luonnollisesti myös koekirjoituksissa, teologisissakin piireissä; kuten arvattavasti on ollut asianlaita aina Rothoviuksen ajoilta saakka. 
Tässä yhteydessä mainittakoon myös eräät melko humoristiset tentit ylioppilaaksi päästessä. Tenttaattorina oli m. m. eräs professori, jonka suomenkielen taito oli siksi heikko, että hän ei nopeasti puhuttaessa kyennyt pysymään mukana. Jolla siis oli tarpeeksi mielikuvitusta ja rohkeutta, lateli liukkaalla kielellä pitkän sarjan himphamppua, joka oli olevinaan historiaa. Tenttitoverit kuuntelivat hämmästyneinä, milteipä kauhistuneina selostusta ennenkuulumattomista, järkyttävistä tapauksista, mutta professori nöykkää tyytyväisenä, merkiten kirjaansa hyväksyvän arvosanan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti