Perheen toiseksi vanhimpana lapsena Maria on joutunut ottamaan vastuuta ja varmaankin taloudellisista syistä lähti joksikin aikaa kotiopettajaksi. Yhdessä äidin ja nuorimpien sisarusten kanssa hän muutti Helsinkiin vuonna 1849.
Pikkuveli Niklas aloitti yliopistossa syksyllä 1851. Maria oli avannut 26.5.1851 pikkulastenkoulun, josta myöhemmin laskettiin keskeytymätön opettajanuransa alkaneeksi. Vain neljä vuotta aiemmin oli avattu kaupungin ensimmäiseksikin laskettu pikkulastenkoulu, jota johti ruotsalainen Carolina Oskara Berglund.
Adress-kalender och vägvisare inom hufvudstaden Helsingfors 1859 |
Todistuslausunnot kertovat Maria Hertzin olleen "innokas suomenmielinen", mutta eivät sitä oliko näkemys vasta Helsingissä omaksuttu. Vuonna 1863 hän alkoi pitämään nykykielellä iltapäiväkerhoa pari kertaa viikossa "niiden vanhempien lapsille, jotka silloin suomalaisuuden aatteen innostamina ensimmäisinä olivat kodeissaan ruvenneet käyttämään suomea puhekielenä. Se oli pieni valiojoukko, jonka sekä täysi-ikäiset että kasvavat jäsenet tunsivat toisensa ja muodostivat kuin suuren perheen. Niihin kuuluivat Yrjö-Koskiset, Krohnit, Hjeltit, Ignatiukset y.m., jotka kaikki pieninä ollessaan ovat istuneet Hertzin tädin koulussa." Ohjelmassa oli laulu, leikki, pienten töiden ompelu ja satujen kuuntelu.
Toiminta laajeni alkuperäisestä kymmenestä lapsesta niin, että suomenkielinen lastentarha piti syksyllä 1873 jakaa kahteen osaan. Toista hoitanut Anna Paqualén lienee Maria Hertzin sisarentytär.
Noin vuoteen 1880 ja ilmeisesti yllä näkyvään saliin sijoittuu Maikki Fribergin muisto
Siihen aikaan kun vielä itse istuin koulupenkillä, olin kerran kutsuttu erään lastentarhan kuusijuhlaan. Keskellä suurta, valaistua salia seisoi kaikkien lasten rakkain täti Maria Hertz ja hänen ympärillään juhlapukuisia lapsukaisia.
He leikkivät ja lauloivat jos jonkinmoisia piirileikkejä, muun muassa sellaista, että kunkin pienokaisen piti aivan yksinään laulaa pari tahtia.
"Tuossa", kuiskasi Hertzin tädin sukulainen korvaani, "seisoo Emmy Acktén pikku Aino, kuullaanpa nyt onko hänellä laulun ääntä ja korvaa".
Katsoin sinnepäin ja näin noin viisi vuotiaan pienen tytön pitkässä valkeassa esiliinassa. Silmät olivat suuret, paksu letti riippui niskassa ja pikku käsi, joka visusti piti kiinni naapurin kädestä, liikkui edestakasin kuin kellon heiluri. Se oli kyllä innostuksen merkki, mutta muuten hän näytti sangen aralta ja ujolta.
Nyt tuli hänen vuoronsa laulaa. Hertzin täti lauloi ensin jotain ja pikku Ainon piti se kaikuna toistaa. Aivan oikein se kävi, vaikkakin hyvin hiljaa ja arasti.
"Ehkäpä hänestä vielä tulee laulajatar kuten äidistäkin" arvelimme pikku Ainoa siinä katsellessamme.Maria Hertz oli edelleen ruotsinkielisen koulun johtajatar. Koulua varten ostettiin vuonna 1883 naapuritontti Iso-Robertinkadun kulmassa ja muutaman vuoden kuluttua sille nousi kivitalo, joka on edelleen olemassa ja pilkottaa yllä olleen kuvan oikeassa reunassa.
Kahden koulun lisäksi Maria Hertz "valmisti kodin lukuisille sisariensa ja veljiensä lapsille heidän käydessään Helsingissä koulua. Ellei täti Hertz niin auliisti olisi avannut kotiaan heille, ja siellä pitänyt heitä joko aivan ilmaiseksi tai turhan pienestä maksusta, olisi varmaan monikin heistä jäänyt kouluuttamatta. —Ja sunnuntaisin, kun nuoret olivat vapaat, saivat he vielä tuoda tuttavansa ja toverinsakin »Maria tädin» kotiin, jossa sitten leikittiin, laulettiin, pakinoitiin ja juotiin teetä Maria Hertzin koko ajan ollessa heidän mukanaan." Koulukodissa oli muitakin asukkeja, kuten Maikki Friberg, jonka ansiosta Maria Hertzistä on säilynyt tietoa.
Toukokuussa 1901 oli syytä juhlistaa Maria Hertzin 50-vuotiseksi venynyttä opettajanuraa. Sen uutisoinnissa mainitaan entisenä oppilaanaan Eero Järnefelt. Neljä vuotta myöhemmin Maria Hertz jäi eläkkeelle 80-vuotiaana ja muutti Mikkelin läheisyyteen. Hän kävi sieltäkin käsin vielä Helsingissä m.m. Suomalaisen puolueen naisvaliokunnan järjestämässä kokouksessa syksyllä 1907. Siitä raportoitiin
Ijäkkäiden joukossa lienee ollut 80 tienoolla oleva lempeän ja hyväntahtoisen näköinen neiti Maria Hertz, jolla on suuret ansionsa suomalaisuuden työssä. Hän se jo v. 1863, suomalaisten äitien pyynnöstä uskalsi avata ensimäisen suomenkielisen lastentarhan perin ruotsalaisessa Helsingissä. Siihen aikaan tarvittiin uskallusta jopa semmoisiinkin lauluihin kuin "jänis istui maassa torkkuen" j. n. e. Kyynelsilmin vanhus kertoi sivullaan istuville sen ajan suomenmielisistä naisista, joista melkein kaikki jo nukkuvat nurmen alla.Lähteet:
En ny småbarnsskola. Helsingfors tidningar 21.5.1851
Småbarnskolorna i Helsingfors. Helsingfors Tidningar 19.3.1859
Grundstenen till Maria-asyls nya hus. Finland 23.4.1886
Rakastettu opettaja. Uusi Suometar 18.5.1901
Siskoille Savossa. Savotar 15.10.1907
M. F. [Maikki Friberg]: Pikku Aino. Naisten ääni 18/1908
M. F. [Maikki Friberg]: Maria Hertz. Naisten ääni 12/1912
Maria Hertz. In memoriam. Uusi Suometar 11.11.1916
M. F. [Maikki Friberg]: Maria Hertz. Naisten ääni 35/1916
Heino Tarina! Luin itse v. 1912 Naisen ääni-lehdestä artikkelin Maria Hertzistä.
VastaaPoista