Myöhemmin kirjatun ja todennäköisesti Lenan eli Helenan itsensä kertoman mukaan hän oli 9-vuotias lähtiessään kotoaan. "Palveli ensin kotipitäjänsä kestikievaritalossa, sitten Tervolan pappilassa ja lähti vuosia myöhemmin 15 markan säästöillään oppilaaksi Peltosalmen meijeri- ja karjakkokouluun."
Opinsaanti riitti siihen, että Helena Nousiainen otettiin syksyllä 1883 Mikkelin läänin maanviljelysseuran palvelukseen kiertäväksi karjakoksi. Työssään hän antoi opastusta ja opetusta. Ja arvatenkin tutustui vuodesta 1869 Mikkelin läänin maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä toimineeseen Hiskias Kirjalaiseen. Tämä vuonna 1886 leskeksi jäänyt mies kuulutettiin kesällä 1887 avioliittoon Helenan kanssa.
Reippaan emännän käsissä sujui työ ja tulokset alkoivat näkyä: maanviljelys vaurastui, karjatalous menestyi ja puutarha kukoisti. Röppään tilasta kasvoi suurtila, mallitila, jonne maatalousretkikunnat matkojenkin takaa tulivat oppia ja innostusta saamaan. Talon väki voi vierailleen näyttää, kuinka maa palkitsee muokkaajansa; emäntä, joka maanviljelysseuran palveluksessa ollessaan oli niin monen monet karjanhoidon neuvontakurssit pitänyt, sai näyttää, miten hän itse sovellutti teoriansa käytäntöön.
Puutarhanhoito oli erikoinen emännän mieliharrastus. Jo noin 40 vuotta sitten, jolloin sellaiset kasvikset kuin aikaiset lavakurkut olivat Savossa melko tuntematonta herkkua, tarjottiin niitä Helena-emännän pöydässä. Röppään omenat olivat erikoisen kuuluisat ja halutut. Niillä saatiin hyvinä omenavuosina jopa kahdeksantuhatta markkaa vanhanajan rahaa.
Astuessasi Röppään suojiin sait kotoisen lämpimän vastaanoton et vain talon emännältä itseltään, vaan myöskin hänen kättensä töiltä. Minne katsoitkin, kohtasit aitoa kotoista: vaatteet väellä, matot lattialla, uutimet ikkunoissa, liinat pöydillä, peitot ja lakanat vuoteissa, pyyhkeet naulakoissa — kaikki kotoista kehruuta ja kudontaa. Huomasit tulleesi suurkankurin kotiin. Kangastuvassa näit viidetkin puut viritettyinä kudontaan. Niiden ääressä istuivat vakituiset kutojat vuodet läpeensä, sillä tilauksia oli paljon. Kuulit vielä lähitorpistakin kangaspuiden helskeen Röppään emännän varastoja varten. Työtä riitti, sillä työaineksetkin useimmiten valmistettiin kotona. Pellava oli kotokasvuista ja kotivalmistetta, langat kotona värjättyjä, enimmät kasviväreillä, joita emäntä erikoisesti harrasti ja joiden käyttöä hän värjäyskursseilla opetti muillekin.
Emäntä Kirjalaisen kudontatyöt olivat hyvässä maineessa. Niitä nähtiin ja ihailtiin oman maan kotiteollisuusnäyttelyissä, vieläpä Pietarissa asti. Palkittuina ne aina tulivat takaisin ja hyvän menekin saivat. [...]
Erikoisen mainintansa ansaitsee vielä kunnallisneuvoksetar Kirjalaisen toiminta vapaussotamme aikana. Heti sodan puhjettua ja joukkojen keräännyttyä Savon päämajakaupunkiin, Mikkeliin, jätettiin hänen huolekseen joukkojen ruokkiminen. Ominaisella tarmollaan hän suoritti jättiläistehtävän: loi todellisen joukkoruokalan keittiöineen, kalustoineen, henkilökuntineen, ruokineen, kaikkineen. Siinä piti olla liikkeellä yötä päivää, kulkea kaupungin ja kodin väliä; piti myöskin pitää ajatukset koossa, vaikka oma, ainoa poika oli tietymättömissä. Altis, uhrautuva mieli ja velvollisuudentunto antoivat voimat niin yhteen kuin toiseenkin ponnistukseen. Sodan päätyttyä sai Helena Kirj alainen vapaudenristin isänmaallisen toimintansa muistoksi.Helena Kirjalainen (o.s. Nousiainen) kuoli vuonna 1926.
Lähteet:
Anna Sahlstén: Kuinka köyhästä karjakosta tuli savolaisen "hovin" emäntä. Kotiliesi 23/1926
Pentti Virrankoski: Käsitöistä leivän lisää : Suomen ansiokotiteollisuus 1865-1944
VastaaPoistaNiin ällöttävä kun digiaikamme useimmissa suhteissa onkin, Sinun käsissäsi niistä taikoutuu minulle lahjoja. Ongit ihania todellisuuden makuja. Senkun napsin ja tulen ravituksi. Enkä vain hetkeksi vaan tolkku nousee päähän ihan permanentiksi? Tämäkin Helena Nousiainen Kirjalainen.
Olisiko 9 ikäisen tyttösen osuminen kestikievariin palvelukseen lopun selitys. Missäpä maailmanihmisistä ja sattumuksista heille, voisi kuulla ja jos millä sävyillä tarinoituina kirottuina siunattuna, kuin siellä Kestikievarin tienoilla. No voisi, vaikkapa Väinö Linna isänsä kyläteurastajan ja lihakauppiaan yökorteeritalossa Urjalassa tai Sillanpää Myllykolun Myllyn tanhuvilla. Se myllykäynti. Vain vanha mylly kertoa voi… kuka tätäkin tiesi laulaa sydämmestä aivoihin, aivoituksiin.
Vainko pudokkaana kohoaa. Kun ajattelenkin lapset keskenään päiväkoteja monirotuis-kielis-valssaamoja pötkylöittämässä digitaimia. Huh.
Entä ite.Kuinka köyhä osaton surku olenkaan vanhetessani edistyksen ja valistuksen huomassa. Kuplassa. Nyt sen keinohapenkin tultua haukotuksi ja siksi kelmuun kietoituneena, on tämä palstasi raikas ja tarmouttava. Osaisipa pysyä telkkarin ja hesarin ulottumattomissa tänäkin päivänä. Uskaltaisipa sanoa ettei se paavi olekaan typerys.