Nuorten toverin lukijoilta oli kysytty visioita kotiseudusta 50 vuoden kuluttua. Vastaukset julkaistiin numerossa 10/1924 eli tavoiteltu vuosi oli suunnilleen 1974, jonka osa meistä jotenkin muistaa. (Itse kylläkin melko kehnosti, sillä olin vasta 2-vuotias). Perusteellisimman ja valtakunnallisestikin mielenkiintoisimman vastauksen oli kirjoittanut nimimerkki
Heipä hei:
Kuvittelen kotiseutuni, Nokian, tällaiseksi 50 vuoden kuluttua: Koko paikkakunta on suurta teollisuusseutua, varsinkin Suomen Gummitehdas O. Y. on voittanut alaa yhdessä Nokia A. B:n kanssa, joka antaa tarvittavan sähkövoiman sekä yksityisille henkilöille että tehtaille. Suomen Gummitehtaan tuotteita ostavatkin kaikki suomalaiset.
Nokia on kauttaaltaan läpikulkupaikkana, sillä vuonna 1950 tehtiin Suomen pisin kanava, joka kulkee pääasiallisesti entistä Kokemäen jokea (merestä asti) aina Tampereelle. Nokia on jo Tamperetta. Lukuisat lentokoneet risteilevät ilmameressä ja ovat ne tehty hyvin kevyestä aineesta, joten ne pysyvät paremmin ilmassa kuin raskaat lentokoneet. (Ne eivät putoile niin alas kuin ennen.) Lentokoneilla voidaankin lentää jo »Marsiin». Maassa niinikään on vilkasta: raitioteitä kulkee ristiin rastiin, toiset ovat ihmisiä, toiset tavaroita ja eläimiä varten (eläimet ovat teuraseläimiä, joita täytyy tuottaa Venäjältä, joka on pysynyt edelleenkin muista maista jäljessä). Maan alla on kuitenkin kaikkein vilkkainta. Siellä kulkevat maanalaiset raitiotiet ja monet muut, joita kuvailemaan ei kynäni pysty.
— Tällaisia ovat kuvitteluni kotiseudustani. Aika on näyttävä, toteutuvatko ne. Pääasia on kuitenkin, että suomalaiset pysyvät suomalaisina, eivätkä taivu minkään muun vallan alle.
Autoliikenteen merkitys ja kasvu on Heipä hein visiossa selvin aukko. Varsinkin kun muuten keskittyi liikennemuotoihin.
Nokialla kasvaneena kykenen muistamaan suurinpiirtein vuoden -74 tunnelman. Nokia oli silloin teollisuuspaikkakunta hyvässä ja pahassa. Pahaa oli vaahtoavat saasteet Nokianvirrassa ja kumitehtaan kuvottava haju. Raha haisee sanottiin jos joku valitti kärystä. Pahaa oli myös kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu. Pienen paikkakunnan ihmiset tunsivat toisensa ja luokkarajojen yli ei hypitty. Hyvää taas oli suhteellisen varma elanto tehtailta. Itse muistan sielua polttavan tunteen, että täältä on päästävä pois heti kun se on mahdollista. Lähdin renkaat vinkuen -78 enkä ole koskaan kaivannut takaisin. En edes käymäseltään.
VastaaPoista