keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Porilainen Lindholmska (2/2)


Carl Ferdinand Nordlundin kuvaus porilaisesta naisesta jatkuu kirjassaan Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista (1885).
Mutta toisin oli koulupoikaparkain laita. Lindholmska vainusteli tyystin kaikkia heidän toimiansa kotona ja koulussa, ja ilmoitti heti havaintonsa asianomaisille opettajille, jotka siten pääsivät itse lähtemästä vakoomisen toimiin.
Varma on ett'eivät koulutarkastavjat tai kouluneuvostot milloinkaan ole niin tarkkaan tunteneet koulupoikain oloja kuin Lindholmska. Hänen toimensa tässä asiassa on siis ollut aivan tarpeeellinen.
Kaikki koulupojat siis pelkäsivät ja vihasivat akkaa niin kovin, että mielellään kiersivät hänen taloansa ja kääntyivät "vasemmalle" hänen tullessaan vastaan.
Kuinka peljättävä Lindholmska oli oppilaille, sopi nähdä siitäkin, että pahanelkiset pojat kyllä joskus särkivät opettajien akkunoita, vaan ei milloinkaan Lindholmskan. Hänen kykynsä saada kaikki asiat ilmi oli niin hyvin tunnettu, ett'ei kukaan mielinyt sen alaiseksi joutua.
Muistissani on säilynyt tapaus, jolloin Lindholmska astui kouluun erään vanhan rouvan puolesta koulurehtorille valittamaan, että jotkut koulupojat olivat luvattomasti poimineet omenia rouvan omistamasta puistosta.
Asia tutkittiin heti paikalla ja syylliset tuomittiin rangaistuksen alaisiksi. "Tollo"-rangaistus suoritettiin kohta Lindholmskan vielä läsnä ollessa ja oli suuri itku sekä hammasten kiristys. 
Lindholmska katseli tyynesti tätä toimitusta, silloin tällöin tarjoten rehtorille nuuskaa tai vaihetellen vastaanottaen sitä rehtorilta ja meni sitten matkaansa kopeana ja voitostaan ihastuneena.
Hyvin tuntein voitetun asemansa lujuuden sekä klassillisen sivistyksensä voiman, astui Lindholmska ujoksumatta esiin kunnallis- ja kirkonkokouksissa, sekä esitti mielipiteensä kunnolla ja taidolla.
Kaupungin esimiehenä oli silloin vanha rappiolle joutunut mies, joka kieltämättä antoi akan olla vastapuoluen asianajajana. Hänellä oli siis kokouksissa paljon sanomista, mutta siitä tyuli surkea loppu, kun nuori tarmokas esimies edellisen kuoltua astui hänen siaansa. [Lienee tarkoitettu 57-vuotiaana 25.11.1831 kuollutta pormestari Pehr Eric Sahlmania? Tilalleen tuli 31-vuotias Gustaf Henrik Ignatius.]
Kaupungin kaikki asiat joutuivat uuden pormestarin hallitessa ihan uudelle uralle. Kaupungin kassakin, jossa vanhan pormestarin kuoltua oli viisi (5) plotua, kasvoi muutaman vuoden kuluessa odottamatomaan määrään.
Myöskin kirkonkokouksissa kuului Lindholmska vastapuoleen. Kaupungin kirkkoherra, joka oli suuttunut alinomaisista akan nostamista rettelöistä julisti kerran aivan jäykästi, ette'ei vaimoilla ensinkään ole puheenvaltaa herran seurakunnassa.
Tästä julkisesta nuhteesta suuttui Lindholmska tietysti niin kovin, että hän meni pois kokouksesta, mutta tuli taas seuraavaan kokoukseen varustettuna miehen valtuuskirjeellä.
Jos hän ennen oli kuulunut keskiväliseen vasenpuolueen, niin asettui hän tästä lukein äärimmäiselle vasenpuolelle.
Vanhaksi tullunna ja leskenä eli akka vielä monta vuotta hiljaisuudessa sekaumatta kaupungin yleisiin asioihin. Mutta erinäisten asioista piti hän huolta niinkuin ennenkin.
Viimeisinä aikoina puhuttiin paljon hänen hyvänteoistansa köyhiä kohtaan, sekä muistakin jaloista toimista.
Loppupäätös tästä tavallansa merkillisestä henkilöstä on siis se, että hän siinä kunnassa, jossa hän eli ja vaikutti, matkaan saattoi enemmän hyvää kuin pahaa, sekä ett'ei sovi olla häntä lukuun ottamatta, jos P. kaupungin historia joskus kirjoitetaan. 
Kuva kirjasta The knife-grinder's budget of pictures & poetry, for boys and girls

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti