Valkoisesta pohjoisesta

Linkkilistoja äskettäin siivotessani huomasin projektin (?) Finnish colonialism sivuston hävinneen bittiavaruuteen. Internet Archive ei ollut sitä kaapannut kertaakaan ja KVG-metodi ei pelittänyt. Mutta ei Suomen kolonialismitutkimus jää yhtä projektia (kai?) kaipaamaan. Aihe on nyt hyvin pinnalla. Olemme saanet populaarin tietokirjan Orjia ja isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla, jossa nopean selailun perusteella suomalaiset ovat "hyvin" edustettuina. Tulossa on Antti Kujalan Kivenmurskaajat. Kolonialismin historia. Ja tällä viikolla pidettiin Helsingin yliopistossa seminaari The "Great White North"? Critical Perspectives on Whiteness in the Nordics and its Neighbours, josta kävin kuuntelemassa yhden keynoten ja kolme sessiota.

Esityksissä ei puhuttu vain "valkoisuudesta" vaan myös kolonialismista sekä Suomen osallisuudesta ja suhteesta siihen. Historiaan viitattiin, mutta jännittävästi hypättiin yli autonomian vuodet lähes kokonaan. Esimerkiksi keynotepuhuja Suvi Keskinen mainitsi ainoastaan siirtolaisuuden Yhdysvaltoihin ja lähetystyön Afrikkaan. Siirtolaisuutta oli toki toisaallekin ja suomalaisten roolia esim. Venäjän Alaskan hallinnossa on pidetty merkittävänä. Karina Lukinin esitys oli tässä suhteessa poikkeus. Hän oli tarkastellut M. A. Castrénin luentotekstejä, joissa kaukaisten samojedien kuvaus oli aivan muuta kuin Suomea maantieteellisesti lähempänä olevien.

Keskisen esitys ei minulle sanonut mitään uutta, mutta laitetaan muistiin tiivistyksensä.

1) suomalaisia oli mukana kolonialistisissa hankkeissa
2) suomalaisten oma valkoisuus/eurooppalaisuus on kyseenalaistettu
3) suomalaiset ovat luoneet vähemmistöistään "toisia" 

Kuulemistani hienoin oli Aaro Tupaselan esitys, joka perustui vuonna 2016 lehdessä Configurations julkaistuun artikkeliin. Hän rinnasti Reijo Norion tekemän työn suomalaisen tautiperimän - eli tietynlaisen suomalaisuuden - keräämiseksi Lönnrotin keruumatkoihin. Molempien on täytynyt tehdä rajanvetoa ja ovat olleet luomassa kansallista identiteettiä. Ja tietokokonaisuutta, josta yritetään lukea kansan menneisyyttä, vaikka tehdyt valinnat tarkoittavat, että data tarjoaa vain osittaisen ja väistämättä vääristyneen kuvan.

Maja Hagerman kertoi Herman Lundborgista, josta olin mielestäni perusasiat kuullut. Mutta kun Hagerman osoittamalla osoitti, miten Lundborgin rotuvalokuvissa ruotsalainen tyyppi oli laadukkaissa keskiluokkaisissa vaatteissa hiukset hyvin kammattuina, itäbalteilla eli suomalaisilla oli yksinkertaisemmat vermeet ja saamelaisista oli valittu esitettäviksi mahdollisimman "erilaiset", tuntui kuvien esittely esim. ruotsalaisissa koulukirjoissa vielä pahemmalta kuin ennen. Hagerman korosti sitä, että valokuva koettiin objektiivisena ja tieteellisenä - vaikka oli todellisuudessa ihan muuta.

Hagerman mainitsi myös Retziuksen kehittämän lyhyt- ja pitkäkalloisuustsydeemin ja myöhemmin Miika Tervosen esityksessä sain sätkyn, kun lainauksessaan Eino Jutikkalan vuonna 1984 julkaistussa Suomen historiassa vielä käsitteitä käytettiin ja saamelaisista tehtiin "toisia". Tervonen on kirjoittamassa monografiaa Suomen valkaistusta historiasta eli kansasta, rodusta ja kolonialismista Suomen historiassa.

Saga Rosenström & Barbora Žiačková olivat verkkokyselyllä kartoittaneet näkemyksiä viikinkiajan naisista ja pohjoismaisista nykynaisista. Vastauksista oli erottunut käsitys, että kristinusko "pilasi" Pohjolan naisen aseman. Hätkähdytti, kun huomautettiin, että kyse oli ulkopuolelta tulleesta uskonnosta ja, että samaa sanotaan nyt islamin uskosta.