perjantai 23. elokuuta 2019

Kinkerit 1860-luvulla?


Messukylässä 19.7.1857 syntynyt Herman Niemi alkoi koulutyöstä eläköidyttyään entistä ahkerammin avustamaan aikakauslehtiä. Kyläkirjaston kuvalehdessä 4/1916 julkaistiin kinkerikuvauksensa Niin siihen aikaan, jossa on omaelämäkerrallinen sävy, vaikka yksityiskohdat eivät ainakaan lapsuutensa Messukylän kirkkoherraan stemmaa.
Ensin koitettiin „sisälukua". Kukin soi lukea lauseita virsikirjasta tahi jostakin muusta kirjasta. Lapset saivat tavatakin. "Ii sano ii, ässä ää sää : iisää; ämmä ee ii mei, tee ää ännä, tän: meitän". Tähän tapaan tavattiin, kuka mistäkin kirjasta, Lukkari oli ottanut mukaansa "Huoneenhallitusseuran" (Talousseuran) kirjasen, jossa neuvottiin kyökkikasvien, "rhaparperin" hoitoa. Siitä saivat aikuiset lukea. Mutta kun siinä oli sanan alussa rh, niin oli se kompastuskivenä jokaiselle, kenen osaksi se sana tuli. "Ärrä —hoo, raha", tavailivat he tuskaisina ja eteenpäin selviytymättä. "Raparperia se on" parkasi lukkari karkealla kurkkuäänellänsä jokaiselle. Kun toiset luettajat kuulustelivat juuri silloin luetettaviensa ulkolukua, lausuivat katekismuskysymykset ja lukijat lukivat vastauksensa tasakorkealla jupisevalla ja hymisevällä äänellänsä, niin oli tämä yleinen jupina ja hyminä pohjusäveleenä, josta aina erikseen tuon tuostakin räjähti lukkarin karkea "raparperia se on". [...]
Luettamisen loputtua seurasi yleinen kysely. Kirkkoherra käveli keskellä pirtin lattiata ja kyseli kristinopin päätotuuksia läsnäolevilta, jotka seisoivat suuressa piirissä pirtin seinämillä. Vastaukset olivat enimmäkseen yhteisiä; vaikeampiin kysymyksiin vastasi joku viisaampi yksinänsä. Lopuksi kuulusteli kirkkoherra "kirkon kuulennusmieheltä" (kirkonneuvoston jäseneltä) elämän yleistä laatua kyläkunnassa. Ja kun ei mitään erityistä syytöstä mainittu, lopetettiin toimitus virrenveisuulla ja rukouksella. 
Ilmeisesti suurimman osan lehtikirjoitteluaan Niemi teki nimimerkillä, mutta nimellä hakien tuotannostaan löytyi kertomukset
  • Rumootta. Kyläkirjaston Kuvalehti no 7/1913
  • Sotauutisia kuulemassa. Kyläkirjaston Kuvalehti no 1/1915
  • Suutari - sanasuutari. Kyläkirjaston Kuvalehti no 6/1915
  • Tyttö joululahjaksi. Kyläkirjaston Kuvalehti no 12/1915 

Kuvat:  Kodin ja koulun ystävä : kalenteri vanhemmille ja kasvattajille no 1/1903, Kansakoulun lehti : kasvatusopillinen aikakauskirja kodille ja koululle no 21-22/1910, Suomen Kuvalehti no 27-32/1917

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti