Turun akatemialla oli 1800-luvun alussa myös oma kirjakauppias, jossa toimessa tunnetaan Friedrich Anton Meyer vuosina 1813-31. Useimmiten, kuten lastensa kastekirjauksissa, hänestä kylläkin puhutaan akatemian kielenopettajana tai lehtorina. Vielä vuonna 1804 Meyer käytti juutalaisuudestaan kertovaa kaksoisnimeä Meyer Levin. Veljensä Selig oli kastettu kristityksi vuonna 1797 ja Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin perusteella Friedrich Anton seurasi jälkiään ilmeisesti vuonna 1799. Joka tapauksessa ennen kuin hänet vihittiin avioliittoon Gustava Juliana Hasseliuksen kanssa vuonna 1810.
Avioliitto päättyi miehen kuolemaan Helsingissä marraskuussa 1831. Gustava Juliana ei jäänyt rutiköyhäksi, mutta ilmeisesti kaipasi jotain ansiotuloa, sillä ilmoitti 7.5.1832 jatkavansa miehensä lainakirjastotoimintaa.
Gustava Juliana kuoli 8.3.1837 jättäen suremaan kolme tytärtä (Cecilia Gustava s. 5.8.1812, Amalia Leontina s. 7.12.1814 ja Gustava Fredrika s. 26.12.1817) ja yhden pojan (Ferdinand Anton s. 12.12.1822), jotka saivat holhoojakseen C. L. Engelin (HKA, perukirja 1505). Irtaimiston määrästä päätellen aivan täydellisessä köyhyydessä ei liene eletty. Eikä hiljaisuudessa, sillä taloudessa oli 3 klarinettia, 3 huilua ja 6 viulua.
Lainakirjasto lienee toiminut Gustavan kuolemaan asti, sillä perukirjansa inventaariossa se mainitaan, 1710 kirjaa sisältävänä. Suuri osa kirjoista oli tuolloin vanhoja ja kuluneita. Finton Suomalaiset yhteisönimet tietää kertoa, että kirjasto aloitti Turussa 1801 ja toimi vielä pari vuotta Gustavan kuolemankin jälkeen. (Samasta paikasta löytyy tieto, että Helsingissä oli myös Jacob Delphinin lainakirjasto, joka aloitti 1821 ja päättyi sekin 1830-luvun lopulla.)
Erikseen kuolinpesässä oli kirjoja ja nuotteja, joista arveltiin tulevan huutokauppaan noin 1300 myyntierää. Toivottavasti huutokauppa oli tuottoisa, sillä velkaa oli pesässä lähes täsmälleen sama summa kuin omaisuuttakin. Taloustilanne kääntyi ainakin vanhimman tyttären osalta, sillä tämä meni 18.1.1841 naimisiin kauppias Johan Henrik Lindroosin kanssa. (Lindroos oli aiemmin blogissa esillä Puotilan kartanomuotoisen tilan omistajana ja puutarhan luojana.) Cecilian emännöimän Löyttymäen kartanon kuvauksessa mainitaan sisarentyttärekseen taidemaalari Maria Wiik, jonka äiti Gustava Fredrika Meyer oli vuonna 1838 mennyt naimisiin Johan Erik Wikin kanssa.
Kolmas aikuiseksi elänyt sisar Amalia jäi verkon sukupuun mukaan naimattomaksi ja veli päätyi Tuusulan asemantarkastajaksi.
Ote kirjastoyrittäjien tyttärentyttären Maria Wiikin maalauksesta Kansallisgallerian tarjoamasta valokuvasta.
Kiitos kun kaivoit Delphinin ja Meyerin esiin! Pitäisipä vielä tsekata Mäkisen Ilkan tutkimuksista, olikohan heitäkin ennen Helsingissä kirjastoja, kun ei suoralta käsin muista. Doriasta muuten löytyy noita Meyerin kirjakokoelman huutokauppaluetteloita useita ja pitkälle 1840-luvun alkuun asti. Veikkaisin, että kyse ei ole uusien ja uusien kirjaerien myynnistä, vaan ainakin osittain samojen myymättä jääneiden niteiden tarjoamisesta yhä uudelleen... Mutta tästä ei kyllä voi olla varma, kun ei ole noita tuhansia nimekemainintoja sisältäviä luetteloita tarkemmin kahlannut. Jos olisi oikein ahkera ja kiinnostunut, menisi Helsingin kaupunginarkistoon, hakisi oikeat huutokauppojen myyntiluettelot ja laskisi sieltä yhteen, paljon kokoelmien myyntivoitoksi tuli. Muistaakseni kaupunginarkisto suunnittelee näiden asiakirjojen digitoimista, joten ehkä asian pystyy vielä joskus tekemään tekoälyn voimin. T. Jyrki Hakapää
VastaaPoistaHienoa, että suomalaisella kirjastolaitoksella on oikeasti pidemmät ja kirjavammat juuret. Yliopistojen kirjastot tuntuvat jotenkin jäävän nykyään monille etäisiksi, joten ilmeisesti artikkelinkaan kirjoittaja ei ole mieltänyt vanhaa Akatemian kirjastoa "kirjastoksi".
VastaaPoistaHuomioidesi perusteella suomalaisen kirjaston juuret olisivatkin paitsi kauempana historiassa myös toisella paikkakunnalla, vanhassa keskuksessamme eli Turussa! Tosin luulen, että 1800-luvun yksityisillä kirjastoilla on ollut jo hieman laajempi ja kirjavampi käyttäjäkunta kuin Akatemian kirjastolla, mutta kirjastoja kaikki.
Tässä olisi kiinnostava vertailuaineisto, jos lähtisi tarkemmin selvittämään, mitä suomalaiset tuolloin lukivat ja suhteuttaisi kirjakokoelmat nykyiseen kirjaston tarjontaan. Luulen, että Meyerin aikana lastenkirjallisuus ei ollut vielä yhtä suosittua kuin nykyään. Tosin niteitäkään ei liene ollut liiemmälti.