Kuurojen, sokeiden ja ruuanlaiton opettaja

Amalia Roos syntyi Vesilahdella 1849. Isänsä Karl Roosin työ vei Espoon kautta Kuopioon, jossa tämä aloitti vuonna 1863 lukion ja tyttökoulun saksanopettajana sekä kuuromykkäinkoulun opettajana.

Lukuista lapsijoukkoaankin hän aina opetti havainnollisesti ja hauskasti sekä kotilieden ääressä istuessaan, että kävelyretkillä heidän kanssaan ollessaan. Usein hän esim. kävelykepin avulla piirsi hiekkaan jonkun maan tai maanosan, asetti pieniä kiviä kaupunkien paikoille ja rupesi innokkaasti kertomaan siellä asuvien kansojen menneisyydestä ja vaiheista. Hän ei tehnyt mitään eroa poikiensa ja tyttöjensä suhteen, vaan tahtoi että niin toiset kuin toisetkin saisivat tietoja ja pani heidät parhaimpiin kouluihin, joita siihen aikaan oli olemassa. Niinpä Amalia sai suorittaa sekä Kuopion tyttökoulun että Jyväskylän seminarin, johon hän jo pääsi 16 ikäisenä.

Amalia Roos oli jo 12-vuotiaana toiminut kuuromykkäinkoulun apuopettajana ja 15-vuotiaana hänet lähetettiin vuodeksi Turkuun opiskelemaan sikäläiseen kuuromykkäinkouluun. Valmistuttuaan vuonna 1869 Jyväskylän seminaarista Amalia Roos jatkoi isänsä työtä Kuopion kuuromykkäinkoulun uskonnonopettajana. Koulussa käytettiin viittomakieltä, mutta palattuaan 5 kuukauden opintomatkalta Ruotsiin ja Tanskaan Amalia Roos toi kouluun puhekielen käytön eli oralismin. Vuonna 1871 julkaistiin Roosin saksalaisesta materiaalista mukaelema Aapinen eli puhekirjoitus-oppi.

Kun hän eräänä joululomana kävi Helsingissä ja pistäytyi tervehtimään Uno Cygnaeusta, sanoi tämä heti etehisessä: „ Kuule, älä ota yltäsi, sillä sinun täytyy nyt juuri tulla minun kanssani ulos." Hän totteli hämmästyneenä ja nyt sitä astuttiin aika hamppua senaatin talousosastoon, jossa Uno Cygnaeus vei hänet esittelijäsihteeri Waenerbergin luo ja tämä ehdotti pitemmittä mutkitta että Amalia Roos matkustaisi ulkomaille tutkimaan sokeainopetusta valtionvaroilla ja pisti 1,000 mkk. hänen käteensä. Se tuli niin äkkiarvaamatta, ettei siinä ollut aikaa tuumailemiseen ja ajatuksien selvittämiseen ja niin hänestä yhtäkkiä tehtiin sokeiden opettaja, jossa toimessa hän oli useita vuosia, yksin vielä naimisiin mentyäänkin pastori Georg Grönbergin kanssa, jolloin tämä avioliiton ensi vuonna asui Porvoossa ja vaimo Helsingissä. Vasta sitten kun mies sai toimen kaukana Helsingistä, jätti hän rakkaat sokeat oppilaansa.

Matka-apurahan Amalia Roos käytti vuonna 1872 tutustuen opetukseen Tukholman, Kööpenhaminan, Hamburgin, Berlinin, Dresdenin, Hubertsburgin, Breslaun, Varsovan ja Pietarin sokeainkouluissa. Hänet nimitettiin 17.10.1872 Helsingin sokeainkoulun johtajaksi ja toimi virassa 1.2.1873-4.12.1876. Naimisiin hän meni Helsingissä 7.3.1876. Grönberg oli ollut Kuopiossa opettajana 1860-luvun lopulla, joten hän lienee tuntenut Amalia Roosin jo tuolloin.

Grönbergin pitkäaikaisin työpaikka oli Lappeenrannan vankila 1880-1898. Vaimonsa toimi Lappeenrannassa kansakoulunopettajana 1881-86 ja oli kansakoulu- ja vaivaishoitojohtokunnan jäsen sekä rouvasväen yhdistyksen puheenjohtaja. Lappeenrannasta käsin hän suoritti vuonna 1887 yksityisen kasvatus- ja opetusopin tutkinnon yliopistossa.

Hänen kotiansa vastapäätä oli leipomo ja katsellessaan työtä siinä, teki se häneen monastikin vastenmielisen ja epäsiistin vaikutuksen. Miehet siellä vain hääräsivät ja varsin likaisilta he tuntuivat. Samaten oli se ympäristö, jossa he toimivat kaikkea muuta kuin miellyttävä. Rva Grönberg tuumi silloin, että naiset tähän työhön sittenkin paremmin sopisivat ja voisivat ylläpitää parempaa puhtautta ja järjestystä siinä, ja siksi hän päätti, voidaksensa vaikuttaa näihin oloihin, itse ensin täydellisesti perehtyä leipomaammattiin. 

Siinä tarkoituksessa hän rupesi erään sikäläisen kondiittorin luona harjoittelemaan ja oltuaan siellä pari kuukautta, matkusti hän Helsinkiin oppiakseen vielä lisää. Hän uneksi pääsevänsä pääkaupungin etevimmän firman luo oppiin ja hämmästyi suuresti kun sen omistaja selitti, ettei hän mistään hinnasta ota naisia sokerileipomoonsa, sillä eivät ne mitään osaa. 

Mutta ei siinä kyllin, että hän itse antoi kieltävän vastauksen, vaan hän telefonitse myöskin ilmoitti kaikille virkatovereilleen tästä vaarallisesta hyökkäyksestä miesten yksinvaltaa vastaan leipomo-alalla. Sillä kun rva Grönberg sitten kääntyi heidän puoleensa, ottivat he tuskin kuullakseen hänen puhettaan, vielä vähemmin suostuakseen hänen pyyntöönsä. Eräs leskirouva, joka miehensä kuoltua hoiti liikettään, tosin jo lupasi, mutta hänenkin oli se seuraavana päivänä peruuttaminen sillä hänen työnjohtajansa lupasi heti "sanoa ylös" jos leipomoon otettaisiin nainen. 

Epätoivossaan meni Amalia Grönberg Alli Tryggin luo ja kertoi siitä kummallisesta kohtelusta, joka oli tullut hänen osakseen sekä pyysi neuvoa. Ja Alli Trygg tiesi heti mitä piti tehdä. Hän soitti hyvälle tuttavalleen tehtailija Robert Brondinille ja esitti asian hänelle tavallisella tarmollaan ja taidollaan sillä seurauksella, että tämä antoi rouva Grönbergin tulla hänen liikkeeseensä harjoittelemaan.

Siellä hän oppi paljon ja innostui tähän työhön niin, että rupesi tuumimaan suurta leipomoliikettä, jossa olisi vain naistyöntekijöitä. Mutta se sellainen kysyi suurta perustamispääomaa ja kun hän suotta oli kääntynyt muutamien yksityisten puoleen ja siihen aikaan ei vielä ymmärretty osuustoiminnan voimaa, täytyi tuuman raueta. 

Sen sijaan hän v. 1897 antautui terveys- ja talousopin opettajaksi Helsingin kasvatusopilliseen keittokouluun, jota tointa hän yhä kasvavalla innolla on hoitanut ja, vaatimuksien keittokoulunopettajien suhteen kasvaessa, aina myöskin laajentanut kurssia, liittäen siihen muun muassa kemiaa ja kasvatusoppia. Tämän ajan kuluessa on hän myöskin julkaissut oppikirjan "Ruokatavaraoppi keittokouluja ja perheitä varten" sekä myöhemmin "Kansan kotitalous ja ruokatavaraoppi" nimisen kirjan.

Lainatusta Naisten äänessä julkaistusta tekstistä on jäänyt pois toisaalla mainittu vuonna 1895 suoritettu opettajatarkurssi kasvatusopillisessa keittokoulussa Helsingissä ja tämän jälkeen opettajana olo "m. m. Ebenezer-kodissa". Työn keittokoulussa Amalia Grönberg lopetti vuonna 1911 ja muutti aviomiehensä kanssa Nurmekseen, jossa isänsä oli päättänyt uransa.

Hänen kotinsa on aina avoinna sekä rikkaille, että köyhille. Nurmeksen kuuromykät hyvin mielellään kävivät heitä tervehtimässä, kun rouva niinhyvin ymmärsi heidän kieltään ja aina otti osaa heidän suruihinsa ja iloihinsa, neuvoi ja auttoi tarpeen tullen. Hän on toimittanut heille työpaikkojakin. Ja milloin tuli kuuromykkäinpappi tai — asiamies Nurmekseen, luovutti rouva aina kotinsa kokouspaikaksi ja tarjosi kahvitkin.

Lähteet tekstille ja kuville:
Amalia Grönberg: Gamla minnen. Dövstummas jul : Finlands dövstumförbunds julhälsning 1911
M. F.: Amalia Grönberg. Naisten ääni 8/1911
E.S.: Rouva Amalia Grönberg, synt. Roos. Koti ja yhteiskunta 5-6/1911
Kirsti Ahonen: Kahdeksankymmentävuotias. Kuurojen ystävä 6/1929