Eilen alkoi Artefactan konferenssi Object biographies ja päivä päättyi (osaltani) kaupungin vastaanotolle Bockin talossa. (Talon alkuperäisasun rakennuttanut ukko on nanoserkkuni, tietenkin.)
Päivän aloitus oli kuivempi eli kaksi keynote-luentoa, jotka voi vielä jälkikäteen katsoa YouTubesta. Näistä ensimmäisessä Claire Farago käytti monimutkaista kieltä ja vieraita käsitteitä, mutta yksi pointtinsa oli kai varoittaa esineiden turhan kansallisesta tulkinnasta, jonka hylkääminen voi paljastaa merkittävää kansainvälistä vaikutusta. Teemaa jatkoi hienosti Karin M. Frei, joka on yhdessä muiden tutkijoiden kanssa analysoinut Tanskan pronssikauden vainajia. Kansallisiksi symboleiksi muodostuneet naiset paljastuivat toisaalta tulleiksi. (Tiesin tämän ennestään Tanskan kansallismuseon videoista Tales of Bronze Age Women ja Strontium is nature's GPS, joilla Frei myös on äänessä.)
Ennen lounastaukoa valitsin session, jossa puhui ensimmäisenä Anu Lahtinen. Hän mietti ääneen kolmea esinettä, joiden väitetään olevan 1500-luvulta ja liittyvän tiettyihin henkilöihin. Väitteet on toistettu monessa paikassa, mutta kun niihin soveltaa lähdekritiikkiä, ei jäljelle jää juuri mitään. Kävi mielessäni skenaario, jossa vaakunakuvista on keksitty arkulle ajoitus ja seuraava tutkija "keksii" vaakunoiden tarkoittavan ajoituksen takia tiettyjä henkilöitä. Muuten, olen sitä mieltä, että museoiden kokoelmatiedoissa pitäisi olla lähteet ja johtopäätösten perustelut.
Anun jälkeen puhui Alex Snellman 1800-luvun Suomen siviiliunivormuista. Kaiken maailman viskaaleilla oli sellainen ja monella komea hattukin (kuvat Finnan hakutuloksista). Mies totisesti tunnettiin vaatteistaan.
Lounastauon jälkeisessä sessiossa itselleni merkityksellisin oli Eva-Kristina Harlinin esitys saamelaisnaisten sarvipäähineestä. Minua oli nimittäin jäänyt harmituttamaan/ihmetyttämään kesän Yle-juttu Saamelaisnaisten muinainen, mahdollisesti syntisenä kielletty sarvilakki halutaan jälleen käyttöön. Siitä syntyi minulle käsitys, että ajateltiin/luultiin päähineen olevan jotain ikiaikaista ja muuttumatonta mallia, ja että halu uudelleen käyttöönottoon olisi liittynyt tähän vääristyneeseen historiakuvaan.
Mutta ei. En ollut muistanut tulkinnassani, että toimittajien käytössä sana 'muinainen' tarkoittaa aivan muuta kuin omassa kielenkäytössäni. Harlin ilmoitti faktana, että päähinemalli on otettu käyttöön 1700-luvun lopulla ja siitä luovuttiin todennäköisesti uskonnollisen ajattelun takia 1800-luvun lopussa. Näyttävä malli on nyt kiinnostuksen kohteena ja poliittisena symbolina siihen liittyvien tunteiden takia.
Viimeisessä sessiossa Annika Winberg esitteli 1700-luvun lopun hiuksilla kirjailtuja töitä, joita löytämiensä lähteiden mukaan tehtiin Turun sisäoppilaitoksissa. Kun olen tällä viikolla kerännyt Petter Sund -kuvitusta m.m. Suecia antiqua et hodierna -teoksesta, oli mielenkiintoista kuulla ja nähdä, että tytöt olivat kirjontatöissä toistaneet sen aiheita hyvin tarkasti. Mutta jäin miettimään miten? Henrik-tietokannasta löysin vain kolme mainintaa teoksesta Suomessa eli joka kodissa sitä ei totisesti ole ollut. Olisiko vuosisadan lopussa kiertänyt hajonneiden sidosten yksittäisiä kuvia? Vai painettiinko kuvia myös erillisinä? Suecia-sivustolla on kirjallisuuslista, johon pitäisi tutustua ennen kuin kehtaa keneltäkään kysyä.
Yhtä työtä Winberg tarkasteli myös tekijän sukupuun avulla. Sukutiedot hän oli ottanut Genistä, mikä sai minut kiemurtelemaan. Sillä havaintojeni perusteella ja Genin kollektiivis-individualistisen työtavan jäljiltä ei ole harvinaista, että perhetaulusta puuttuu osa lapsista. Tätä on erittäin vaikea havaita taikka todentaa suuntaan tahi toiseen tekemättä tutkimusta uudelleen ellei lähteissä ole katkeamatonta rippikirjaketjua tms.
(Kun taas on helppoa huomata esimerkiksi Petter Sundin profiilin olevan päin h*lvettiä, kun syntymäajalleen on annettu haarukka 1717-1777 ja yksi lapsistaan syntyy 1698 ja toinen 1867. Ainoa paikkansa pitävä näistä on Britan (esiäitini) syntymävuosi 1698.)
lauantai 3. maaliskuuta 2018
perjantai 2. maaliskuuta 2018
Kruunajaisten tunnelmaa Tukholmassa 1672
Loput kuvat voi katsoa ranskalaisen digitoimasta kirjasta Certamen equestre caeteraque solemnia Holmiae Suecorum, anno MDCLXXII mense decembri celebrata cum Carolus XI omnium cum applausu aviti regni regimen capesseret
torstai 1. maaliskuuta 2018
Almanakkakuvat 1730-luvulla
Paastonaikoja almanakoista kaivaessani huomasin yllätyksekseni, että joinakin 1730-luvun vuosina suomenkieliset almanakat olivat kuvitettuja. Samat kuukausiyliöt kierrätettiin vuodesta toiseen, joten nämä - ulkomailta ostetut? - kuva-aiheet ovat aikansa tunnetuimpia. Ja ne kuluivat myöhempinä vuosina varsin epäselviksi, joten leikkasin esimerkit varhaisimmista vuosista.
Horoskooppimerkkejä äskettäin mietittyäni on tietenkin mielenkiintoista huomata niiden keskeisyys. En kuitenkaan ole merkkeihin niin perehtynyt, että olisin ymmärtänyt niiden paljastavan kuvien todennäköisen epäjärjestyksen. Tarkkaavainen tuttavani (ja Ihan Oikea Historiantutkija) totesi kevään kuukausilla olevan syksyn merkkejä. Joko tähdet olivat 300 vuotta sitten eri järjestyksessä tai sitten almanakanpainajat eivät kuvitelleet asiakaskuntansa välittävän symboleista merkityksineen. Ajattelin ensin, että oli valittu järjestys, jossa kuvat istuisivat Suomen ilmastoon, mutta ei sekään oikein sovi selitykseksi.
Tammikuu 1735. Soikion merkki näyttää enemmän possulta kuin härältä, mutta mikään alla olevakaan ei näytä härältä, joten oletan sitä tarkoitetun. Nykykalenterissa 20.4.-21.5.
Helmikuu 1730. Vesimies, nykyään 20.1.-19.2.
Maaliskuu 1732. Vaaka, 22.9.-23.10.
Huhtikuu 1732. Kauris 22.12.-20.1.
Toukokuu 1732. Kaksonen 21.5.-21.6.
Kesäkuu 1732. Kalat 19.2.-20.3. Kuva-aihe tulen äärellä istumisesta (?) sopiikin talveen paremmin, joten Turussa tehtyä valintaa en tässä kohdassa kyllä ymmärrä ollenkaan.
Heinäkuu 1732. Leijona 22.7.-23.8.
Elokuu 1732. Neitsyt 23.8.-22.9.
Syyskuu 1732. Rapu 22.6.-23.7.
Lokakuu 1732. Oinas 20.3.-20.4.
Marraskuu 1732. Jousimies 22.11-22.12.
Joulukuu 1732. Skorpioni 23.10.-22.11.
Horoskooppimerkkejä äskettäin mietittyäni on tietenkin mielenkiintoista huomata niiden keskeisyys. En kuitenkaan ole merkkeihin niin perehtynyt, että olisin ymmärtänyt niiden paljastavan kuvien todennäköisen epäjärjestyksen. Tarkkaavainen tuttavani (ja Ihan Oikea Historiantutkija) totesi kevään kuukausilla olevan syksyn merkkejä. Joko tähdet olivat 300 vuotta sitten eri järjestyksessä tai sitten almanakanpainajat eivät kuvitelleet asiakaskuntansa välittävän symboleista merkityksineen. Ajattelin ensin, että oli valittu järjestys, jossa kuvat istuisivat Suomen ilmastoon, mutta ei sekään oikein sovi selitykseksi.
Tammikuu 1735. Soikion merkki näyttää enemmän possulta kuin härältä, mutta mikään alla olevakaan ei näytä härältä, joten oletan sitä tarkoitetun. Nykykalenterissa 20.4.-21.5.
Helmikuu 1730. Vesimies, nykyään 20.1.-19.2.
Maaliskuu 1732. Vaaka, 22.9.-23.10.
Huhtikuu 1732. Kauris 22.12.-20.1.
Toukokuu 1732. Kaksonen 21.5.-21.6.
Kesäkuu 1732. Kalat 19.2.-20.3. Kuva-aihe tulen äärellä istumisesta (?) sopiikin talveen paremmin, joten Turussa tehtyä valintaa en tässä kohdassa kyllä ymmärrä ollenkaan.
Heinäkuu 1732. Leijona 22.7.-23.8.
Elokuu 1732. Neitsyt 23.8.-22.9.
Syyskuu 1732. Rapu 22.6.-23.7.
Lokakuu 1732. Oinas 20.3.-20.4.
Marraskuu 1732. Jousimies 22.11-22.12.
Joulukuu 1732. Skorpioni 23.10.-22.11.
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
Rusthollarin poika vuonna 1828
Kalevalan päivän johdosta pätkä suomennettua Lönnrotin matkakuvausta huhti-toukokuulta 1828:
... päätin vielä astua muutaman neljännespenikulman lisää ja tulin näin Sajaniemen kestikievariin. Syötyäni illalliseksi piimää ja leipää, nukuin täällä oikein makeasti heidän asuintuvassaan olevalle rahille, johon minulle tilapäisesti oli valmistettu vuode.
"Eikö siis ollut mitään vierashuonetta?" kaiketi kysynet. Olipa kyllä, mutta sinun tulee muistaa, että kuljin jalan, ja että jalkamies kievarinisännän mielestä maalla on yhtä kuin rahaton mies ravintolanisännän mielestä kaupungissa. Lisäksi saan mainita tämän kievarinisännän puolustukseksi, joka minusta tuntui erittäin sävyisältä mieheltä, että samaan aikaan kuin minä tulin kievariin, toinenkin matkustavainen, ajaen muhkeissa lakeeratuissa kääseissä, saapui tänne yöksi.
Hän tuli hyvin meluten tupaan, polki pitkävartisia saappaitaan lattiaan, ikäänkuin olisi tahtonut ravistaa pois lumen, vaikkei yhtään lunta enää ollut pihalla, pudisteli itseään eikä näyttänyt vähintäkään aikovan tervehtiä, kuten tavallista on. Tummanruskea nahkalakki näytti sijaitsevan niin hyvin hänen päässään, että hän piti vahinkona siirtää sitä sen edullisesta asemasta. Hänen sinistä viittaansa yhdisti leuan alla suuret hopeahakaset ja vyötäisillä oli punainen vyö.
Kievarin-isäntä vastaanotti hänet hyvin kohteliaasti ja pyysi häntä menemään vierashuoneeseen. Kysyin kievarinisännältä, tunsiko hän tämän matkustavaisen, mutta hän sanoi, ettei ennen ollut häntä nähnyt. Seuraavana aamuna kysyi kievarinisäntä, osasinko lukea kirjoitettua, ja kun siihen myöntävästi vastasin, toi hän päiväkirjan ja pyysi minua ilmoittamaan, mitä äsken talosta lähteneen herran tekemä muistutus sisälsi. Otin päiväkirjan käteeni ja tavailin siitä: Rosthålar Sonen A… J… B… Tämä oli kirjoitettu niin harvaksi venytetyllä käsialalla, että se ulottui paitsi poikki toisten sarekkeiden myös sen yli, johon muistutuksia merkitään, jonka vuoksi kievarinisäntä pelkäsi, että siinä oli muistutus häntä vastaan. Rauhoitin hänet pian ja annoin hänelle tietoja tuosta miehestä, jonka tunsin nimeltä.
Hän on niitä herroja rusthollareita ja rusthollarin-poikia, joita Suomen rannikkopitäjissä nykyään on niin viljalti. Sellaisen herran arvoon vaaditaan talvella suuret karhunnahkasuiset päällyssaappaat, sininen viitta tai turkit tai myöskin tulppi, vyö, joka saattaa olla erivärinen, karvalakki ja suuri merenvaha-piippu. Mutta kesällä siihen tarvitaan kiiltosaappaat kalosseineen tai ilman, sievät, pitkät housut, hännystakki ja liivit, joiden ei suinkaan tarvitse olla kotitekoiset, taskukello tai vielä parempi jos kaksi, pitkine vitjoineen ja upeine kelluttimineen y.m. Mutta ennen kaikkea muuta siihen vaaditaan, ettei suinkaan saa piitata mistään työstä, ettei puhu aineista, joita ymmärtää, ettei käy tavallisten talonpoikien tai muun työväen rinnalla, j.n.e.
Saattaa suuresti pistää vihaksi, kun ajattelee, kuinka paljoa alemmalla sivistysasteella Savon ja Karjalan rahvas vielä on näihin nähden. Kun siellä tapaa harmaaseen sarkatakkiin puetun talonpojan kirkossa tai kun näkee hänen otsansa hiessä kyntävän peltoaan, niin tekisi mieli luulla hänen yhtä vähän kuuluvan uusmaalaiseen herrasrotuun kuin hottentottilainen kuuluu europpalaiseen. Yksinkertaisuudessaan hän tyytyy isältään perittyyn maapalstaan ja kätkee ne rahat, jotka häneltä voivat säästyä, isältä perittyyn kirstuun, kun sitävastoin Uudenmaan herras-talonpoika, vaikka hänellä ei olisi ropoakaan, välttämättömästi tahtoo omistaa 3 tai 4 tilaa tai niin monta kuin hänen aikansa sallii hänen hävitellä.
tiistai 27. helmikuuta 2018
Pidettiinkö häitä paaston aikaan?
Petter Sund -käsikirjoitusta läpilukiessa häidensä päivämäärästä 16.3.1681 heräsi kysymys. Pidettiinkö paaston aikaan tavallisesti häitä, kun 1800-luvulla paheksuttiin sen aikana tanssimista?
Koska päivät muuttuvat vuosittain, mitään kovin automaagista analyysitapaa en keksi. Ja jotta dataa on enemmän pitää hypätä 1700-luvun puolelle. Valitsin sieltä 5 vuotta, joille almanakoista ähelsin esiin paaston alku- ja loppupäivät (46 vrk), sitä edeltävän 23 päivän jakson ja pääsiäispyhien jälkeisen 23 päivän jakson. Näillä tein haun Hiskin vihittyihin yli kaikkien seurakuntien ja poimin tulossivun pohjalta kokonaislukumäärän. Siihen tuli mukaan vihkipäiviä, joista oli muistissa vain vuosi tai päivämäärän formaatissa jotain mömmöä. Näiden määrän selvitin hakemalla kustakin vuodesta "päivämäärän" 31. helmikuuta ja vähensin sen edellisistä luvuista.
Näyttäisi silmämääräisesti (ja tilastollinen merkittävyyshän ei historiantutkimukseen perinteisesti kuulu) siltä, että paaston aikaa ei ole täydellisesti vältelty, mutta edeltävä jakso (johon sisältyy laskiainen) on huomattavasti suositumpi. Yksi selittävä tekijä vähenevälle trendille voisi olla ruokavarastojen tyhjentyminen, mutta kolmessa tutkitussa vuodessa trendi kääntyy paaston jälkeen.
Auttaako lisädata ja uusi esitystapa?
Suhteutin häiden määrän niin, että 100% on häiden määrä paastoa edeltävänä 23 päivänä. Edelleen silmämääräisesti tarkasteltuna on tavallista, että häitä pidetään paaston aikaan huomattavasti vähemmän kuin sitä ennen. Mutta nyt tarkastelussa olevien 11 vuoden joukossa on vain neljä, joissa määrä ponnahtaa paaston jälkeen suuremmaksi, joten en saa vahvistusta siihen, että nimenomaan paaston aikaa vältettäisiin.
Tarkastelin myös Helsingin häitä 1680-luvun alussa ja totesin niiden painottuvan vahvasti loppuvuoteen. Petterin paaston ajan häät olivat siis tässä mielessä poikkeukselliset, mutta eivät 1700-luvun lukujen perusteella erityisen kummalliset eli esimerkiksi ajolähtöä indikoivat.
Koska päivät muuttuvat vuosittain, mitään kovin automaagista analyysitapaa en keksi. Ja jotta dataa on enemmän pitää hypätä 1700-luvun puolelle. Valitsin sieltä 5 vuotta, joille almanakoista ähelsin esiin paaston alku- ja loppupäivät (46 vrk), sitä edeltävän 23 päivän jakson ja pääsiäispyhien jälkeisen 23 päivän jakson. Näillä tein haun Hiskin vihittyihin yli kaikkien seurakuntien ja poimin tulossivun pohjalta kokonaislukumäärän. Siihen tuli mukaan vihkipäiviä, joista oli muistissa vain vuosi tai päivämäärän formaatissa jotain mömmöä. Näiden määrän selvitin hakemalla kustakin vuodesta "päivämäärän" 31. helmikuuta ja vähensin sen edellisistä luvuista.
Näyttäisi silmämääräisesti (ja tilastollinen merkittävyyshän ei historiantutkimukseen perinteisesti kuulu) siltä, että paaston aikaa ei ole täydellisesti vältelty, mutta edeltävä jakso (johon sisältyy laskiainen) on huomattavasti suositumpi. Yksi selittävä tekijä vähenevälle trendille voisi olla ruokavarastojen tyhjentyminen, mutta kolmessa tutkitussa vuodessa trendi kääntyy paaston jälkeen.
Auttaako lisädata ja uusi esitystapa?
Suhteutin häiden määrän niin, että 100% on häiden määrä paastoa edeltävänä 23 päivänä. Edelleen silmämääräisesti tarkasteltuna on tavallista, että häitä pidetään paaston aikaan huomattavasti vähemmän kuin sitä ennen. Mutta nyt tarkastelussa olevien 11 vuoden joukossa on vain neljä, joissa määrä ponnahtaa paaston jälkeen suuremmaksi, joten en saa vahvistusta siihen, että nimenomaan paaston aikaa vältettäisiin.
Tarkastelin myös Helsingin häitä 1680-luvun alussa ja totesin niiden painottuvan vahvasti loppuvuoteen. Petterin paaston ajan häät olivat siis tässä mielessä poikkeukselliset, mutta eivät 1700-luvun lukujen perusteella erityisen kummalliset eli esimerkiksi ajolähtöä indikoivat.
maanantai 26. helmikuuta 2018
Varhainen pitkäikäinen suomalainen?
Samuli Alaspää totesi kirjassa Mitäs me 100-vuotiaat (s. 7), että on
Suomalaisesta maalattu muotokuva 1600-luvulta? Merkkihenkilö, josta en ollut kuullut, vaikka pitkäikäisiin olen kiinnittänyt huomiota. Eivätkä ensimmäiset verkkohakunikaan tarjonneet suoraa tietoa. Mutta SBL:n artikkelin perusteella kuningas oli tehnyt merkintöjä vuoden 1684 almanakkaan. Nämä on julkaistu Historiska Tidskriftissä 1946.
(Sen saaminen käsiin osoittautuikin omaksi episodikseen. Ainoa paikka Helsingissä, jossa tämä ruotsalaisen lehden vuosikerrat on hyllyssä on ilmeisesti Kansallisarkisto.)
Kuningas oli tosiaan tehnyt muistiinpanon:
Kun muotokuva oli saatu aikaan, se oli niin merkittävä, että tuli kopioitua useampaan kertaan. Yksi näistä kopioista on Nordiska museetiin lahjoitettu, josta kuva yllä. (Nationalmuseumin kappaleesta on verkossa vain väritön kuva.) Muotokuvan vasemmassa alakulmassa, kivessä, johon Finne nojaa on teksti, joka Klingsporin mukaan kuuluu
Päivän tarkkuus tuohon aikaan tekee tiedosta lähinnä epäuskottavan. Luulisi nimensä kuitenkin löytyvän jostain tileistä.
... vanhimmaksi suomalaiseksi mainittu Henrik Eerikinpoika Finne, joka oli Juhana Herttuan tallirenkinä. Hän eli 136 vuotta ja kuoli v. 1684. Kuningas Kaarle XI on kertonut päiväkirjassaan Finnen kuolemasta ja maalauttanut hänestä kuvan.
Valokuva: Bertil Wreting, Nordiska museet (CC BY-NC-ND) |
(Sen saaminen käsiin osoittautuikin omaksi episodikseen. Ainoa paikka Helsingissä, jossa tämä ruotsalaisen lehden vuosikerrat on hyllyssä on ilmeisesti Kansallisarkisto.)
Kuningas oli tosiaan tehnyt muistiinpanon:
Den 26 September blefw dhen gammel stowachtaren Hinderick Erikson Finne döö, hwilken hwar öfwer 100 åår gammal och hafwer tient alt ifrån Kånung Johans tijdh.Alaviitteessään muistiinpanot toimittanut E. Abrahamson lainaa Georg Göthen kuvausta kirjasta Porträttsamlingen på Gripsholm. Sillä Finnestä tosiaan oli maalattu muotokuva. Tarinan mukaan hän ei halunnut kuvaa maalattavan, sillä uskoi kuolevansa kun hänestä olisi olemassa kopio. Niinpä hänet juotettiin humalaan ja maalattiin sammuneena. Ja seuraavana päivänä hän kuoli. (Hedvig Klingspor: Sandemar. Svenska Familj-Journalen / Band 21, årgång 1882 / 102 )
Kun muotokuva oli saatu aikaan, se oli niin merkittävä, että tuli kopioitua useampaan kertaan. Yksi näistä kopioista on Nordiska museetiin lahjoitettu, josta kuva yllä. (Nationalmuseumin kappaleesta on verkossa vain väritön kuva.) Muotokuvan vasemmassa alakulmassa, kivessä, johon Finne nojaa on teksti, joka Klingsporin mukaan kuuluu
Päivän tarkkuus tuohon aikaan tekee tiedosta lähinnä epäuskottavan. Luulisi nimensä kuitenkin löytyvän jostain tileistä.
sunnuntai 25. helmikuuta 2018
Kurkistus uskontotieteeseen
Virtuaalisessa journal.fi-selailussani tuntui tulevan vastaan huomattavan paljon uskontotiedettä. Julkaisuissa, joista en (tietenkään) ollut koskaan kuullutkaan.
Kuten esimerkiksi Nordisk judaistik/Scandinavian Jewish Studies, jossa oli julkaistu André Swanströmin artikkeli Ivan Baruch Kutisker in Finland (ilman pysyvää tunnistetta, mutta CC-lisenssillä varustettuna).
Tårta på tårta -fiilis syntyi kun jokseenkin heti tämän jälkeen tuli eteen Scripta Instituti Donneriani Aboensiksen vuonna 2016 julkaistu Jewish studies in the Nordic countries today, jossa on mukana Laura Katarina Ekholmin ja Simo Muirin artikkeli Name changes and visions of ”a new Jew” in the Helsinki Jewish community (ilman pysyvää tunnistetta, mutta CC-lisenssillä varustettuna).
Samassa julkaisusarjassa vuodelta 1991 The Saami Shaman Drum, 1990 Old Norse and Finnish Religions and Cultic Place-Names, 1987 Saami Religion sekä kiinnostavan näköisiä artikkeleita viime vuosilta
- Olle Sundström: Is the shaman indeed risen in post-Soviet Siberia?
- Visa Immonen, Jussi-Pekka Taavitsainen: Finger of a saint, thumb of a priest: medieval relics in the Diocese of Turku, and the archaeology of lived bodies
- Susanna Åkerman: Queen Christina’s esoteric interests as a background to her Platonic Academies
- Eila Helander: Source criticism and cultural models: constructing life histories of women missionaries
- Stefan Olsson: Peace Agreements Through Rituals in Areas of Confrontation in the Viking Age
- Simon Nygaard: Sacral rulers in pre-Christian Scandinavia: The possibilities of typological comparisons within the paradigm of cultural evolution
- Markus Mononen: Noitarummut muutoksen kuvastajina
- Johan Bastubacka: Vastaväittäjän lausunto Aila Viholaisen väitöskirjasta “Katseita keskiaikaisiin kuviin — Uskomaansaattamista, kuvittelua ja tutkimusta”
- Outi Pohjanheimo: Oma, oikea usko — toisten väärä taikausko.
- Aila Viholainen: Kuvittelemalla luotua — keskiaikainen kuvamaailma, uskomaansaattaminen ja merenneito
- Tuomas Martikainen: Turun tuomiokirkko – kuinka kirkko tuotteistetaan?