Päivän aloitus oli kuivempi eli kaksi keynote-luentoa, jotka voi vielä jälkikäteen katsoa YouTubesta. Näistä ensimmäisessä Claire Farago käytti monimutkaista kieltä ja vieraita käsitteitä, mutta yksi pointtinsa oli kai varoittaa esineiden turhan kansallisesta tulkinnasta, jonka hylkääminen voi paljastaa merkittävää kansainvälistä vaikutusta. Teemaa jatkoi hienosti Karin M. Frei, joka on yhdessä muiden tutkijoiden kanssa analysoinut Tanskan pronssikauden vainajia. Kansallisiksi symboleiksi muodostuneet naiset paljastuivat toisaalta tulleiksi. (Tiesin tämän ennestään Tanskan kansallismuseon videoista Tales of Bronze Age Women ja Strontium is nature's GPS, joilla Frei myös on äänessä.)
Ennen lounastaukoa valitsin session, jossa puhui ensimmäisenä Anu Lahtinen. Hän mietti ääneen kolmea esinettä, joiden väitetään olevan 1500-luvulta ja liittyvän tiettyihin henkilöihin. Väitteet on toistettu monessa paikassa, mutta kun niihin soveltaa lähdekritiikkiä, ei jäljelle jää juuri mitään. Kävi mielessäni skenaario, jossa vaakunakuvista on keksitty arkulle ajoitus ja seuraava tutkija "keksii" vaakunoiden tarkoittavan ajoituksen takia tiettyjä henkilöitä. Muuten, olen sitä mieltä, että museoiden kokoelmatiedoissa pitäisi olla lähteet ja johtopäätösten perustelut.
Anun jälkeen puhui Alex Snellman 1800-luvun Suomen siviiliunivormuista. Kaiken maailman viskaaleilla oli sellainen ja monella komea hattukin (kuvat Finnan hakutuloksista). Mies totisesti tunnettiin vaatteistaan.
Lounastauon jälkeisessä sessiossa itselleni merkityksellisin oli Eva-Kristina Harlinin esitys saamelaisnaisten sarvipäähineestä. Minua oli nimittäin jäänyt harmituttamaan/ihmetyttämään kesän Yle-juttu Saamelaisnaisten muinainen, mahdollisesti syntisenä kielletty sarvilakki halutaan jälleen käyttöön. Siitä syntyi minulle käsitys, että ajateltiin/luultiin päähineen olevan jotain ikiaikaista ja muuttumatonta mallia, ja että halu uudelleen käyttöönottoon olisi liittynyt tähän vääristyneeseen historiakuvaan.
Mutta ei. En ollut muistanut tulkinnassani, että toimittajien käytössä sana 'muinainen' tarkoittaa aivan muuta kuin omassa kielenkäytössäni. Harlin ilmoitti faktana, että päähinemalli on otettu käyttöön 1700-luvun lopulla ja siitä luovuttiin todennäköisesti uskonnollisen ajattelun takia 1800-luvun lopussa. Näyttävä malli on nyt kiinnostuksen kohteena ja poliittisena symbolina siihen liittyvien tunteiden takia.
Viimeisessä sessiossa Annika Winberg esitteli 1700-luvun lopun hiuksilla kirjailtuja töitä, joita löytämiensä lähteiden mukaan tehtiin Turun sisäoppilaitoksissa. Kun olen tällä viikolla kerännyt Petter Sund -kuvitusta m.m. Suecia antiqua et hodierna -teoksesta, oli mielenkiintoista kuulla ja nähdä, että tytöt olivat kirjontatöissä toistaneet sen aiheita hyvin tarkasti. Mutta jäin miettimään miten? Henrik-tietokannasta löysin vain kolme mainintaa teoksesta Suomessa eli joka kodissa sitä ei totisesti ole ollut. Olisiko vuosisadan lopussa kiertänyt hajonneiden sidosten yksittäisiä kuvia? Vai painettiinko kuvia myös erillisinä? Suecia-sivustolla on kirjallisuuslista, johon pitäisi tutustua ennen kuin kehtaa keneltäkään kysyä.
Yhtä työtä Winberg tarkasteli myös tekijän sukupuun avulla. Sukutiedot hän oli ottanut Genistä, mikä sai minut kiemurtelemaan. Sillä havaintojeni perusteella ja Genin kollektiivis-individualistisen työtavan jäljiltä ei ole harvinaista, että perhetaulusta puuttuu osa lapsista. Tätä on erittäin vaikea havaita taikka todentaa suuntaan tahi toiseen tekemättä tutkimusta uudelleen ellei lähteissä ole katkeamatonta rippikirjaketjua tms.
(Kun taas on helppoa huomata esimerkiksi Petter Sundin profiilin olevan päin h*lvettiä, kun syntymäajalleen on annettu haarukka 1717-1777 ja yksi lapsistaan syntyy 1698 ja toinen 1867. Ainoa paikkansa pitävä näistä on Britan (esiäitini) syntymävuosi 1698.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti