Arkistoluetteloiden ja telepatian olemattomuudesta

Lähetin viikko sitten Ruotsin Riddarhusetille tiedustelun (muistaakseni ensimmäistä kertaa sukututkimusurallani) ja kun siihen ei eiliseen mennessä ilmaantunut vastausta kyselin FB:ssä onko muilla laitoksen asiakaspalvelusta kokemuksia. Kommentoinut ruotsinkielinen Ihan Oikea Historiantutkija luki lähettämäni kysymyksen ja totesi, ettei hän ymmärtänyt mitä olin toivonut saavani vastaukseksi.

Hyödyllistä, mutta kitkerästi nautittavaa palautetta. Jonka voisi kuitata toteamalla, että jos Riddarhusetilla ei ymmärretä, niin voisivat lähettää vastausviestin, jossa kertovat, ettei ymmärretä.

Hedelmällisempää miettiä, mikä omassa viestinnässäni meni pieleen. Tavalliseen tapaani pyrin niukkuuteen, mikä ei auttanut asiaa. Perusongelma oli kuitenkin se, että minulla ei ole harmaintakaan aavistusta siitä, mitä tietoa Riddarhusetilla on. Eli yritin jättää kysymykseni mahdollisimman avoimeksi. Tarkoituksenani välttää liian suppea tulkinta eikä tehdä tulkintaa mahdottomaksi.

Mistä tuli mieleen muutamat vuosien varrella saamani puhelut, joiden jälkeen en ole tajunnut mitä ihmettä soittaja minusta halusi. Nyt ajateltuna heillä ei tietenkään ole mitään käsitystä kotiarkistoni ja pääni sisällöstä ja olivat toiverikkaalla kalasteluretkellä. Joka useimmiten on tehotonta ajankäyttöä molemmin puolin.

Varsinaisten arkistojen suhteen tehostusta käyttöön tulee huomattavasti kun arkistoluettelo tai edes arkiston jonkinlainen kuvaus on verkossa. Ilman kirjallisuusviitettä en totisesti olisi kysellyt Tammisaaren kaupunginarkistosta isonvihan pakolaisia. Verkkosivuillaan ei ollut edes mainintaa Hultmanin arkistosta.

Näkemättä arkistoluetteloa (tai itse arkistoa) on mahdoton luottaa arkistonhoitajan lausuntoihin "ei täällä sellaista ole".

Ja miten arkistoluetteloa näkemättä asiakkaana voi vasta kysymykseen "mitä sinä olet hakemassa?" Eivät kaikki ole (aina) liikkeellä tutkimuskysymys edellä. Tutkimuskysymyksethän voivat myös syntyä aineistosta, jota ei ole tiennyt hakea!

Mutta pitänee muotoilla ja lähettää tiedusteluni Riddarhusetille uudelleen.

Kuvan pohja täältä.

Sukututkimusta vuonna 1924

Hapuillessani täksi vuodeksi avattujen 1921-1929 lehtidigitointien parissa löysin Nuorten Toverista vuonna 1924 (numeroissa 9, 11, 12-13, 14-15) Laura Harmajan kertomuksen Keräilijä, joka fiktion muodossa on kuvaus sukututkimuksen aloittamisesta.

Alkurepliikissä päähenkilö Jorma puuskahtaa "Miksei sitä yhtä hyvin meikäläinen voisi saada selville esivanhempiaan kuin ne, joilla muka on »Jumalan antamat nimet»." Jokaisen sukututkimusoppaan mukaisesti hän aloittaa kuulustelemalla äitiään, mutta joutuu pettymään.

Katsos, minua ei ole koskaan sellaiset asiat huvittaneet, selitti äiti. Minun menee ihan pääni pyörälle, kun vain vähänkin aikaa kuuntelen Vilhelmina-tädin juttelevan muille vanhoille tädeille tai isälle esivanhemmista ja muusta suvusta: kenen kanssa se ja se oli naimisissa ensi kerran ja kenen kanssa kolmannen kerran, ja mitkä lapset ovat ensimmäisen rouvan ja mitkä seuraavien, tai kuinka monennessa polvessa ne ja ne ovat serkkuja keskenään, tai miten Lotta-täti on yhtaikaa miehensä vaimo ja täti ja serkku tai muuta sellaista kauheata sotkua! Huh sentään!

Jorma ei kuitenkaan tästä lannistu vaan tajuaa, että kannattaisi haastatella Vilhelmina-tätiä, joka osasikin kertoa asioita "Neljä tai viisi polvea, sinne 1700-luvun puoliväliin saakka".

Ja se tiesi niin paljon mukavia juttuja. Eräs isosetä oli jo 12-vuotiaana poikana päässyt merille ja siitä tuli etevä meriupseeri. Ja muutamat olivat hirveän kovia pietistejä, mutta toiset pitivät kiusallaan punaisia liivejä. Ja yksi oli kova juomaan, vaikkei täti ensin tahtonut sitä kertoa — tämä näin tässä taulussa — ja se oli vielä pappi.

Tiedonnälkää ei tällä tietenkään sammutettu, mutta onneksi isä osasi päivällispöydässä kertoa, että "Tässä on niin monta sellaista sukua, jotka on tutkittu, niin että löytyväthän ne sukukirjoista. Papeista erikseen saadaan tietoja paimenmuistoista, ja sitten on arkistossa vanhoja upseeriluetteloita ja maa- ja verokirjoja, joista luulisi monen asian selviävän, jos vain olisi joku, joka osaisi niitä vanhoja käsialoja lukea."

Isä lupasi viedä Jorman Yliopiston kirjastoon, mutta kuinkas ollakaan "Hänen oli ollut mentävä muulle asialle kirjastoon päin, eikä hän ollut silloin malttanut olla pistäytymättä samalla sukukirjoja ja paimenmuistoja katsomassa. Ennenkuin Jorma ehti kaikki nämä uudet suvun jäsenet isän neuvojen mukaan vihkoonsa kirjoittaa, oli päivällinen jo jäähtynyt ja äiti pahalla tuulella."

"Ja sitten ei päivällispöydässä kuulunut muuta puhetta kuin Kristina Jaakontyttärestä ja Sven Knuutinpojasta ja siitä, saattoiko olettaa, että hän olisi niiden ja niiden kornettien isä vaiko ehkä setä, j. n. e. loppumattomiin." Fiktiota, mutta hyvin realistista!

Seuraavana päivänä Jormakin pääsi kirjastoon.

Me saatiin kokoon niin tuhottomasti uusia esivanhempia, että niitä varten täytyy olla vähintään hyllypaperiarkki. Kirjoituspaperit eivät riitä sinnepäinkään, hän selitti.

"Seuraavana päivänä Jorma meni jo suoraan koulusta kirjastoon, pisti nimensä etuhuoneessa olevaan kävijöiden kirjaan ja tunsi olevansa melkein aikamies. Iltapäivällä sitten tuli Rautasen Martti hänen aikaansaannoksiaan katsomaan, ja molemmat tutkivat sukutaulua silmät pyöreinä innostuksesta ja tukka pörröllään." Toverilleen Jorma puuskahtaa

Ei suinkaan me tätä kunnian vuoksi tehdä, vaan sentähden, että on niin turkasen hauskaa, kun saa selville entisten vuosisatojen asioita. Sitä minä vain ihmettelen, että mihin näiden kaikkien esivanhempien aseet ja hopeakalut ja muut semmoiset ovat joutuneet, kun ei niitä meille ole säästynyt kuin äidin äidin äidin soppakauha ja isän suvusta vanha piipunvarsi — niin ja se veitsi.

Aikanaan "Jorma pääsi sitten isän kanssa arkistoonkin, ja sieltä saatiin selville muutama savolainen esi-isä, jolla oli oikein »Jumalan antama nimikin». Heitä auttoi arkistossa eräs hyvin lysti maisteri, joka tutki hämäläisten sukujuuria. Ja niistäkin löytyi Jormalle joitakin uusia esivanhempia."

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui tutkimuksen dokumentointi, mutta onneksi räätäli vinkkasi talvitakin teon lomassa, että jostain sai ostettua "vaikka 3 metriä pitkiä ja leveitä papereita." Kun tällaisia oli hankittu jatkettiin ja jatkettiin vaan kunnes

Perhe oli siis oikeastaan tämän sukututkimusharrastuksen takia jakaantunut kahteen puolueeseen. Isä ja Jorma olivat »aatteen» kannattajia, äiti ja Esko aluksi välinpitämättömiä, mutta sitten vähitellen, mitä enemmän he kyllästyivät kuulemaan selvityksiä yhä kaukaisemmista sukulaisista, miltei vihamielisiä koko sukututkimusta kohtaan. 

— Semmoiset vanhat homehtuneet äijät ja ämmät saisi jättää rauhassa haudoissaan makaamaan, huokasi Esko välistä harmissaan. Ja äiti torui häntä rumista puheista, ollen kuitenkin sydämessään aivan samaa mieltä.

Kortisto isonvihan pakolaisista

Joitakin vuosia sitten tavatessani Johanna Aminoff-Winbergin väitöskirjaa kiinnitin huomiota mainintaansa Tammisaaren kaupunginarkistossa olevasta E. Hultmanin isonvihan pakolaiskortistosta. Aminoff-Winberg ei kuvannut sitä tarkemmin eikä kukaan muu ollut sitä maininnut, joten syntyi vaikutelma merkityksettömästä ja otti aikansa ennenkuin lähdin siihen tutustumaan. Kun viime viikolla otin arkistonhoitajaan yhteyttä hän totesi, että "Kukaan ei ole ennen kysynyt…. Kortisto koostuu kahdesta pienestä laatikosta, muutama sataa käsinkirjoitettua lappua. "

Kävin molemmat laatikot kortti kortilta tai lappu lapulta läpi. Ihan jokaista en huolellisesti tutkinut, mutta kiinnitin vasemman yläkulman lähdemerkintöihin sen verran huomiota, että uskallan sanoa Hultmanin käyneen kaikkien Tukholman seurakuntien historiakirjat paon ajalta ja poimineen maininnat pakolaisista. Vastaavia tietoja on Janne Asplund esittänyt SukuForumilla ja itsekin innostuin poimintoja tekemään. Jos olisin tiennyt jo tehdyksi...

Tukholman seurakuntien lisäksi Hultman on tehnyt poimintoja passiluetteloista, Piitimen ja Arbogan seurakunnista, linnan kanslian arkistosta sekä valtionregistratuurasta. Kuinka täydellisesti nämä oli käyty läpi on vaikeaa arvioida, sillä en ole itse lähteitä käyttänyt. Mukana oli myös viite Kungliga Bibliotektein kokoelmaan. En ollut ajatelleeksi, että sielläkin on arkisto!

Pakolaisluetteloja en nähnyt lähteenä, joten kortiston tiedot ovat täysin erilliset Aminoff-Winbergin julkaisemista, joita monet ovat SSS:n sivuilta käyttäneet. (Onko Aminoff-Winberg liittänyt Hultmanin keräämät omaan tietokantaansa, jonka väitöskirjassaan mainitsee? Onko tietokanta jaettavassa kunnossa? Suostuisiko Aminoff-Winberg sen jakamaan?)

Kun aloitin ensimmäistä laatikkoa (n:o 9), jossa kortit olivat sukunimen tai patronyymisten etunimen mukaan aakkostettuna kävi mielessä, että tämän voisi joku melko pienellä työllä kuvata ja jakaa. Mielipiteeni tästä muuttui kun huomasin, että kortit olivat kunkin kirjaimen alla epäjärjestyksessä. Ja laatikon lopussa oli järjestämätön pinkka, jossa saatoi kyllä olla logiikka, jota en hiffannut.

Kuvana esimerkki kortista, joka sattuu liittymään Petter Sund -tutkimukseeni JA tarjosi siihen ennen löytämättömän tiedon.

Pitää kuitenkin muistaa, että (suurimmassa?) osassa pakolaisten kirkonkirjamerkintöjä ei ole mainintaa pakolaisuudesta tai kotipaikasta Suomessa eli täydellisyys vaatii edelleen historikirjojen selailun nimiä etsien.

Toisessa laatikossa (n:o 10) oli aikojen alussa ollut kuminauhoja, joista oli jäljellä enää kortteihin liimautuneita rippeitä, ja kreppinauhoja, joilla oli erotettu nippuja. Iso osa näistä oli maantieteellisesti järjestettyjä eli yhdessä oli pakolaiset Viipurista, Viipurin läänistä, Pohjanmaalta, Porista, Uudestakaupungista, Naantalista, Raumalta, Porvoosta, Raahesta, Helsingistä, Kokkolasta, Uudestakaarlepyystä, Pietarsaaresta, Torniosta, Kristiinankaupungista, Oulusta ja Vaasasta. Luettelostani puuttuu Turku, joten ehkä se oli alkupäässä, jonka kuvittelin uudeksi nimen mukaan aakkostetuksi osioksi. Maantieteellisessä osuudessa huomasin ensimmäisestä kaatikosta tuttuja tietoja eli ainakin osittain tiedot näissä osissa ovat päällekkäisiä, mikä luontevalta tuntuukin.

Ettei menisi liian helpoksi kakkoslaatikossa oli myös pari nippua, joissa lähdeviitteet olivat vain osittaisia (tyyliin sivunumero), joten tulkitsin, että ne olivat jostain lähteestä tehtyjä poimintoja. Ja aivan laatikon takana oli ykköslaatikkoon verrattuna minimaalinen aakkostettu pakolaiskortisto, josta löysin kortin Petter Sundistani. Tämä ei ollut mukana missään edellisistä.

Eli. Kortisto voi sisältää tiedonmurun, mutta sen läpikäyntiin pitää varata pari tuntia. Etukäteen aiheesta puhuessani joku tuttava ehdotti, että lähettäisin tiedustelun ja arkistonhoitaja tarkistaisi nimen. En tätä yrittänyt ja hyvä niin.

P. S. Kuten laatikoiden numeroinnista arvaa, E. Hultmanin arkistossa on muutakin. Tammisaarta sukututkiville arkisto on varmaan tuttu, mutta mahdolliseksi tiedoksi muille:

Urapolulle pääsy 1800-luvun puolivälissä

Matti Hahtolan omaelämäkerta  Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista (*) kuvaa pääasiassa nuoruusvuosiaan. Liekö monipuolinen ja -vaiheinen työuransa ajalleen tyypillinen?

Raahen koulun opit Hahtola oli nauttinut loppun 15,5 vuoden iässä. Isänsä ei halunnut maksaa lisäkoulunkäyntiä Oulussa, joten nuoresta miehestä tuli kalastaja kesäksi 1845. Sitten/ohessa hän kävi lukkarilla soitto- ja lauluopissa.

Kevät-talvella 1846 tuli " "revisionin" aikana meille eräs maanmittari ja alkoi tiedustella, eikö minua haluttaisi lähteä maanmittarin oppiin, hän kun tarvitseisi minun ikäiseni pojan avukseen maanmittarin toimissa." Värikkään yksityiselämänsä vuoksi maanmittari olisi mielenkiintoista tunnistaa, mutta Hahtola ei ottanut muuttokirjaa lähteissään "18 peninkulman etäälle".

Ei kulunut vuottakaan kun hän oli takaisin Raahessa, jossa lukkari tarjosi kokopäiväistä harjoittelupaikkaa, johon Hahtola sitoutui 5 vuodeksi. Kun musiikin harjoituksen sijaan häntä pidettiin renkinä, Hahtola irrottautui ja tarttui Kauppaneuvos Franzénin tarjoamaan kauppapalvelijan paikkaan Salahmin rautatehtaalla. Tänne hän otti muuttokirjan ja pysyi paikallaan pari vuotta - vuoteen 1850. Eikä lähtenyt takaisin Raaheen omasta tahdostaan vaan kauppaneuvoksen käskystä.

Veri veti laulamiseen ja kauppaneuvoksen kuoltua Hahtola jätti paperityöt ja aloitti musiikin harjoituksen uudelleen. Tammikuussa 1853 Hahtola sai "hyvät todistukset veisuusta ja urkuin soitannosta" ja oli lukkari- ja urkurikokelas. Opintojaan ja elämäänsä rahoittaakseen hän kalasti kesät.

Sattuneesta syystä Oulun lehdessä 20.6.1885 julkaistiin suomennokset kahdesta Hahtolan työtodistuksesta.

Vihdoin vapunpäivältä 1856 26,5-vuotias Hahtola pääsi aloittamaan vakinaisena Saloisten seurakunnan lukkarina käyttäen sukunimeä Hacktell, jonka hän elämänsä lopulla vaihtoi takaisin Hahtolaksi. Hän vei 27.5.1856 vihille "orvon ja köyhän maanmittarin tyttären" Sofia Gustava Hammarin.

(Sanomalehtiosumien perusteella Hahtolan loppuelämässäkin olisi kerrottavaa ja ehkä sitä on Alavieskan paikallishistoriassa esitettykin.)

(*) 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 Oulun Ilmoituslehti

Venäläisdiplomaatin mietteitä vuonna 1920

Projekt Runebergin vastuuhenkilö Lars Aronsson nosti FB-päivityksessään esiin Tukholmassa Venäjän edustajana vuosina 1914-1917 olleen Anatoli Nekljudovin ajatuksia  kirjassa Diplomatic Reminiscences before and during the World War, 1911-1917. Kirjan tekstit ilmestyivät vuonna 1920 ja Suomen ruotsinkielisissä sanomalehdissä oli siitä lyhyitä juttuja.

Mutta ne eivät kiinnittäneet huomiota alaviitteeseen kuten Aronsson.

... the Finns proper, half savage only two centuries ago, were at first entirely under the influence of Swedo-Lutheran culture, but then singularised themselves latterly by suspicious and narrow nationalism tending to the worst excesses.  

There is a fairly important strain of Finnish blood in the Russian peasant population of Central and Eastern Russia. This explains certain traits of cruelty and treachery which one sees sometimes among these populations, and which are so greatly at variance with the Slav frankness and gentleness so often apparent in the history of the Russian people.

Jo ennen DNA-tuloksia tunnettiin venäläisten ja suomalisten yhteinen veriperintö! Mutta sillä ei täällä Suomessa ole tavattu selittää venäläisten raakuutta ja pettäväisyyttä, vaikka nämä määreet on toisinaan venäläisiin liitettykin.

Noin kuusivuotias Portti

Arkistojen Portti on ollut verkossa nyt kuutisen vuotta. Katsauksen aika, onko portti kiinni vai auki? Vai repsottaako yhden saranan varassa?

Se, kuinka moni aloittaa ja lopettaa onnistuneesti tiedonhakunsa Portin sisällä ei ulkopuoliselle tietenkään näy. Omaan tutkimukseen saaduista osviitoista on päällimmäisenä mielessä Portissa mainittu kortisto värvätyistä jalkaväkirykmenteistä. Valitettavasti tämä on myös esimerkki Portista puuttuvasta rautalangasta. Koska tekstissä ei ollut selkeää kortiston nimeä, en voinut tehdä suoraan tilausta Kansallisarkistossa käydessäni vaan jouduin vaivaamaan kolmea luettelohuoneen työntekijää, ennenkuin asia jotenkin selvisi.

Kyseinen kortisto mainittiin teemasivulla Viaporiin liittyvät aineistot. Kun olen äskettäin käyttänyt sivua Ruotujakolaitoksen aikaiset värvätyt joukko-osastot tuli nyt mieleeni tarkistaa, oliko kortisto mainittu myös siellä. Ehei. Miksiköhän ei? Lyhyys on kiitettävää, mutta eikö tämän sivuston ole kuitenkin tarkoitus tukea tutkimusta? Sivulta Ruotsin ajan sotilasasiakirjat en muuten löydä linkkiä tuohon värvättyjen joukko-osastojen sivuun, mitä pitäisin odotettuna, asiallisena ja käyttöä tehostavana.

Sukututkijoiden keskusteluissa Portin artikkeleihin linkitetään toisinaan, mutta ei hirvittävän usein.
Itse muistan useimmiten tarjonneeni Sisällissota 1918 -teeman sivuja, joilla ehkä on tänä vuonna lisäliikennettä. Teema-sivua on näköjään muokattu viime kesänä, mutta kun valitsee alkupäästä satunnaisen alasivun pääsee sivustolle tyypillisempään tilaan. Viimeisin pikkupäivitys vuonna 2015 ja kuollut Genos-linkki.

Genoksen artikkeleiden muuttuneet osoitteet tarjoavatkin parhaan tirkistysreiän sivujen olemattomaan ylläpitoon. Ilmeisesti kukaan ei ole tajunnut linkkien muuttumista ja/tai kenelläkään ei ole halua/mahdollisuutta tehdä kerralla niihin tarvittavaa muutosta.

Ylläpidon olemattomuuteen kiinnitin huomiota jo tammikuussa 2015 kun huomasin ohjeistuksen Helsingin kaupunginarkiston kiinteistökortistoon vanhentuneen. Sivua päivitettiin sitten SYYSKUUSSA 2015. (Wiki-alustaan kuuluva sivun editointihistorian näkeminen on hauskaa ja jossain määrin hyödyllistäkin.)

Täysin kattavaa päivittämättömyys ei ole. Vuosi sitten valitin, etten tajunnut henkikirjojen löytämiseksi annetusta ohjeesta mitään. Sivua Henkikirjat editoitiin jo samana päivänä ja vielä seuraavanakin. Teksti on nyt järjellisempi (mutta voisi olla parempikin, IMHO) ja työstäjä on älynnyt myös muuttaa Genos-artikkelin osoitteen.

Alkuperäinen sisältö on siis saanut olla rauhassa, joten sen laatu on olennaista. Tuoreimpana kritiikkinä on mielessä se, ettei lähteitä ole merkitty. Työn alla olevaan kirjaani tulee siis lähdeviite käyttäjätunnuksen taakse kätkeytyvän kirjoittajan verkkotekstiin, mikä on yhtä surkeaa kuin viittaus tavalliseen Wikipediaan. Jossa sentään toisinaan on lähteet merkittynä.

Kuvalähde "Cyclone ornamental fence and gates: catalog no. 7." (1910)

Arkeologian opinnäytteitä

Viime vuoden opinnäytelinkitysten sarjassa arkeologia jäi väliin, mutta olihan linkkejä toki kertynyt.

Wigert, Linda: Ett kulturarv värt att satsa på - en studie över fornlämningars attraktionskraft
Hyppönen, Anna: Jättiläisten valtakunta : jättiläistarinat osana Suomen kiinteitä muinaisjäännöksiä

Tiainen, Teemu: Mikroliitti Oy:n muinaisjäännösinventoinnit vuosina 2015 ja 2016 : inventoinneissa löytyneiden uusien kohteiden kvantitatiivinen tarkastelu
Haapakangas, Pauli: Vanhojen kaivausvalokuvien uudelleenhyödyntäminen arkeologiassa : 3D-mallit ja niiden analyysi

Siltainsuu, Jenni: Voimavara vai uhka? Yleisön ja asiantuntijan kohtaaminen yleisökaivauksella
Mustonen, Janne: Ancient Aliens -televisiosarjasta välittyvät arkeologikuvat
Rebecka, Engström: Den arkeologiska kommunikationen och den privilegierade arkeologen
Halvadzic, Sanna: Etik inom arkeologi: Behandlingen av mänskliga kvarlevor med jämförelser mellan Sverige och USA
Katarina Botwid: The artisanal perspective in action. An archeology in practice

Gustavsson, Linnéa: Ansiktsrekonstruktioner - I betraktarens öga
Linderholm, Johan: The soil as a source material in archaeology. Theoretical considerations and pragmatic applications.
Maaranen, Nina: Harris lines in Finnish archaeological material
Fredriksson, Matilda: Digital Marine Osteoarchaeology : The problematization of bodies and bones in water
Saarni, Saija: The Sensitivity of Annually Laminated Lake Sediments in Central and Eastern Finland to the Late Holocene Climate

Yvonne Karlsson: På jakt efter kvinnors arbete. En modell för analys av genus och arbetsdelning på forntida boplatser. Exempel från Timmeråshyddan, Skrivarhelleren och Hus 13 på Fosieboplatsen
Högberg, Louise: Kvinnor, män och allt däremellan: - En studie om osteologiska och arkeologiska könsbedömningar på fragmenterade skelett
Hedenstedt, Theresa: När kvinnor blir män: En studie av kön och genus i forntiden baserat på osteologiska och arkeologiska könsbedömningar
Ekstedt, Julia: Genus och arkeologi- en studie av forskning med fokus på vikingatida kvinnor

Maaranen, Päivi: Neljä näkökulmaa maisemaan : Havaintoja menneisyyden ihmisen ja ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta eteläisimmän Suomen alueella

Kivikausi
Koivisto, Satu: Archaeology of Finnish wetlands : With special reference to studies of Stone Age stationary wooden fishing structures
Hägglund, Eric: Hogging Wealth: Dental analyses and an interdisciplinary study of the importance of pigs in prehistoric economies
Tallavaara, Miikka: Vihiä teknologisista strategioista : Tutkimus Rääkkylän Vihin kampakeraamisen ajan asuinpaikan piikivi- ja kvartsiaineistoista
Kerola, Artturi: Arvio Yli-Iin Kuuselankankaan hiilinäytteiden hyödyllisyydestä hiiliajoitukseen ja vertailu muuhun alueen ajoituskelpoisen materiaalin
Hansson Garthe, Fredrik: Neolitisk Matkultur
Andersson, Lisa: Stenålderskost : en kritisk granskning av metod, teori och tolkning

Pronssiaika
Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland Uppland och frågan om östliga kontakter
Falck, Anna-Maria: Seglets introduktion i Skandinavien: En undersökning kring indikationer för seglets uppkomst under bronsåldern
Holmblad, Peter: Coastal Communities on the Move House and Polity Interaction in Southern Ostrobothnia 1500 BC-AD 1

Rauta-aika
Karjalainen, Joni-Pekka: The Spell of Iron : Iron smelting experiments with stone box furnaces of the Finnish Early Iron Age
Lithman, Amanda: Folkvandringstiden-en orolig tid: Debatten om kristiden
Karlström, Amanda: Relationen mellan människa och djur under vendel- och vikingatid : En osteoarkeologisk analys av brandgravar
Jelicic, Anna: En hårdkokt historia: En studie av äggskalfynd från vikingatida gravkontext med särskilt fokus på Uppland och Gotland
Salo, Kati: What Ancient Human Teeth Can Reveal? : Demography, Health, Nutrition and Biological Relations in Luistari
Vajanto, Krista: Euran emännän neulakintaat : Tutkielma Luistarin haudan 56 neulakinnasfragmenteista
Rapakko, Jonas: Suomussalmen Heinisaaren hevosenkenkäsolki : arkeologinen esinetutkimus
Johnny Karlsson: Spill. Om djur, hantverk och nätverk i Mälarområdet under vikingatid och medeltid

Keskiaika
Holmberg, Fredrika: Textilrelaterade fynd från Gamla Lödöse: Arkeologiska praktiker och skildringar av textilier och textilredskap
Bärgman, Nathalie: Hästen, trotjänare eller träl?: En osteologisk analys i mikroarkeologiskt perspektiv
Granbom García, Joel: Det Jämtländska köket: En studie i diet i medeltida Västerhus med hjälp av kol-och kväveisotopanalyser
Törnberg, Felicia: Frakturer i medeltida Lund. En studie av frakturtyper hos män och kvinnor från S:t Jakobs kyrkogård
Östlund, Elfrida: Lika inför Gud, eller? : En osteologisk analys av nio individer från medeltida S:t Hans kyrkoruin i Visby
Aalto, Ilari: Kivitalon kuusi vuosisataa : Aboa Vetus & Ars Nova -museon suuren kivitalon rakennusarkeologinen tutkimus
Hansson, Emelie: Den medeltida stadens hemligheter: en animalosteologisk analys av djurbenen från stadsparken i Kalmar
Bernotas, Rivo: New aspects of the genesis of the medieval town walls in the Northern Baltic Sea region
Hukantaival, Sonja: "For a witch cannot cross such a threshold!” – Building concealment traditions in Finland c. 1200–1950

Myöhempi aika
Väre, Tiina: Osteobiography of Vicar Rungius : analyses of the bones and tissues of the mummy of an early 17th-century Northern Finnish clergyman using radiology and stable isotopes
Huhtelin, Timo: Oulun Pikisaaren pitkä kivijalallinen ja multapenkillinen rakennus keramiikka-aineiston valossa
Koivikko, Minna: Recycling Ships, Maritime Archaeology of the UNESCO World Heritage Site, Suomenlinna

Kuvat: "Death and burial of Cock Robin" (1840), "Mountains and molehills; or, Recollections of a burnt journal" (1855)