sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Arkeologiaa monessa museossa

Paikallisia arkeologisia löytöjä näin ensimmäistä kertaa Wienissä kulttuurihistoriallisessa museossa, mutta olin silloin vielä niin pihalla, etten tajunnut muun antiikin rinnalla olleen Rooman valtakunnan edustavan paikallisuuttakin. Ymmärsin kuitenkin ihailla yhteen huoneeseen kerättyjä "pimeän keskiajan" aarrelöytöjä. Ne oli löydetty keisarikunnan ajalla eli osin nykyisten rajojen ulkopuolelta.

Rajojen ylitys kokoelmakeruussa näkyi myös luonnontieteellisessä museossa, jossa esihistoriaa esitettiin kolmessa isossa huoneessa melko perinteisin keinoin. (Pömpeli, jossa piti saada omat kasvot osaksi esihistoriallista asua ei sivusta katsottuna näyttänyt toimivan kovin kummoisesti.)


Esine, jota varten olisin yksin maksanut sisäänpääsyn, oli Willendorffin Venus. Sillä oli oma tilansa melko huomaamattomasti ja sai vähemmän huomiota kuin saman salin täytetty mammutti, joka oli varmasti helpompi kuvattava. Vahvasti valaistu Venus on otoksissani suunnilleen valopallo, joten ei siitä sen enempää.

Kun nipin napin olin Suomen arkeologian kurssilla saanut muutaman vuosiluvun päähäni tuijotin hämmentyneenä täkäläisen keramiikan alkua: 5600-5300 eaa. Suomessa 5200 eaa alkaen ja luulin meidän olleen aivan jälkijättöisiä. Näin käy, kun ei vertailla ulkomaailmaan.

Vertailun nimessä hain vitriineistä nuorakeramiikan, jonka kyltitys oli osin synkassa sodan evoluutio - näyttelyn kanssa eli ilmoitti kulttuurin tulleen koillisesta. Mutta nyt kulttuuri oli kehittynyt 2800 eaa ja tullut Itävaltaan vasta 2500 eaa.

Oman huoneen (tai paremminkin salin) oli saanut Hallstatin suolakaivos, josta on hienoja löytöjä kuten sen hautausmaaltakin. Osteologisella analyysillä oli todennettu kova työnteko lapsesta asti. Kaivoksessa säilynyt ihmisten p*ska eli hienommin sanottuna koproliitti kertoo ruokavaliosta ja suolistossa eläneistä suolinkaisista ja piiskamadoista. Kaivoksessa on säilynyt erittäin vanhoja (1500-400 eaa) tekstiilejä, joissa on merkkejä luteista.

Selvyyttä Rooman aikaan Wienissä sain Römermuseossa, joka Aboa Vetuksen tapaan on perustettu arkeologisen rakennuslöydön yhteyteen.

Kellarissa olevista roomalaisupseerien taloista ymmärsin lähinnä lattialämmitysrakenteen, mutta itse museo oli kiitettävän selkeä seinäteksteineen ja esineineen, joista ihastuin kasvoilla koristeltuun keramiikkaan.

Erityisen hienoja olivat havainnollistavat animaatiot, joissa rakennukset pyörivät ja halkaistuivat.

Vastaava animaatio oli myös Museum Judenplatsissa, joka on perustettu esittelemään vuonna 1995 aukiolta löytynyttä synagogan rauniota, joka on esillä kellarikerroksessa. Sen ajoituksessa on selvää loppu, joka liittyy juutalaisten joukkomurhaan ja karkoitukseen 1421. Seinätekstin mukaan rakennus oli tehty 1200-luvulla.


Kiitos tuon museon animaatioiden Wienin keskiaika avautui aivan toisella tavalla kuin Wienin kaupunginmuseossa. Siellä kertovaa tekstiä oli vähän ja kahden näyttävän ja hienon kartan lisäksi keskiajan esineet kaikki tuomiokirkosta. Paitsi kolmen pienen vitriinin keramiikka, joka oli arkeologisia löytöjä, vaikkakin hämäävän kokonaisia.

Pärnussakin oli esillä enemmän. Ja Aboa Vetuksessa.

(Kaupunginmuseo oli kauttaaltaan erikoinen. Vaihtuvien näyttelyiden ohella siellä oli esitetty 1800-luku muutamalla esineellä ja pääosin taiteella. Väliin jääneestä ajasta ei ollut esillä mitään.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti