perjantai 9. marraskuuta 2018

Eilisestä luennosta ja eräästä tietokannasta

Kurssilla Politics of Memory and Oblivion työjärjestykseen kuuluu lukea etukäteen luentoon liittyvä artikkeli (tai ainakin tässä ensimmäisessä tapauksessa täsmälleen sama artikkeli, josta luento oli tehty). Tällä kertaa "Plets, Gertjan. 2016. Heritage bureaucracies and the modern nation state. Towards an ethnography of archaeological systems of government. Archaeological Dialogues 23.2: 193-213". Se säästeli osin rautalankaa, mutta olin loppujen lopuksi, ja erityisesti luennon jälkeen, kärryillä.

Plets halusi kiinnittää huomiota siihen, miten kulttuuriperintöhallinto toimintaohjeillaan ja infrastruktuurilla synnyttävät tutkimukselle (ja muulle toiminnalle) rajoja, joita ei aina tiedosteta. Esimerkkitapauksenaan oli Flanderi. Siellä ei oltu aktiivisesti pyritty kansallisen menneisyyden arkeologiseen etsintään. Mutta kun arkeologian hallinnointi oli laskettu valtakunnalliselta tasolta alueelle, syntyi sen ympärille toimintaa ja melko pian esim. arkeologit itse identifoituivat Flanderin tutkijoiksi eivätkä Belgian.

Yksi osa hallintoa on tietokanta, jossa pidetään kirjaa Flanderin alueen arkeologisista kohteista. Plets näki todennäköisenä, että hakuja kohdistetaan helposti siihen ajattelematta, että olennaista olisi selvittää myös tilanne rajojen toisella puolella. Jossa sitten vaan valitettavasti on rakennettu toisenlainen tietokanta ja mahdollisesti puhutaan toista kieltä.

Apropoo, kielet, rajat ja tietokannat. Toissa päivänä avattiin interdisiplinäärinen resurssi Norse World, joka on interaktiivinen spatiaali-temporaalinen resurssi Ruotsin ja Tanskan keskiaikaisen kirjallisuuden spatilaaisuuden ja maailmankatsomuksen tutkimukseen. Sivuston omin ja kehnosti suomentamineni sanoin.

Perinteiseen ja huonoon tapaan ryntäsin karttaliittymään, joka näytti Suomeen kohdistaen tältä.

Zoomailemalla selviää esimerkiksi, että Hämeenlinna esiintyy Eerikinkroniikan seitsemässä käsikirjoituksessa. Ja että karttaotteen vasemman reunan pallukat käsittelevät nykyiseen Norjaan kuuluvia paikanninmiä. Etsin selvennystä rajaukseen etusivulta. Sitä oli niukasti, mutta pointtina on "literature as a mine of information on how foreign lands were visualised in the Middle Ages".

SIIS RUOTSALAISET JA TANSKALAISET OVAT TEHNEET TIETOKANNAN, JOSSA ULKOMAALAISEKSI ON LASKETTU ALUEET, JOTKA JUMALAUTA KUULUIVAT SAMAAN KALMARIN UNIONIIN SILLOIN, KUN LÄHTEET, JOIHIN TIETOKANTA PERUSTUU, ON KIRJOITETTU. VAD FAN?!

Projektisivu löytyi purkauksen jälkeen. Siinä rajauksesta:
For the purposes of our project, we are disregarding medieval understandings of “utlændsker” and simply defining “foreign place names” as referring to localities beyond the current, political borders of Sweden and Denmark. This is not without consequences as it means that regions such as the Swedish parts of Sápmi are not considered foreign, whereas areas in Swedish-speaking Finland or Danish-speaking Southern Schleswig are. However, the shifting borders of medieval Scandinavia coupled with the fluidity of concepts of “‘utlændsker’-ness” make this definition of “foreign place names” the clearest and most categorical to work with.
Tämän luettuani en rauhoittunut. Jos käsite "ulkomaalainen" on hankala, miksi se otettiin rajaukseksi? Miksei kirjallisuudesta poimittu kaikkia paikannimiä? Eikä asiaa helpota/selvennä mitenkään se, että mahdolliseen määrittelyyn otetaan mukaan kieli.

Miksi tehdä oikeita ratkaisuja, kun voi tehdä selkeitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti