Sunnuntaikauppa Valkjärvellä

Valkjärveläisen kertomus Sanan-Lennättimessä 4.6.1858:

Meidän pitäjässämme, Valkjärveläiset, on hyvin laita sen puolesta että on eräs varakas mies, joka pitää köyhän tarpeeksi kaikenlaista kauppaa. Jos kellä vähemmänki rahaa olisi, niin ainahan kirkon luonta saapi mitä vaan kuki tahtoo. Sitte on pari viikkoa kuin minä mänin eräänä sununtaina kirkkoon, mutta mäellä kohtasi minua ystävä ja sanoi: "Lähdetään tuonne, niin tarinoimma ehkä monesta ajasta".

Tuohon outo vastasin: "kuinka se mahtaa olla mahdollista? Kohtaha on saarnaaika; ei sinne lasketa. Eikä meidän ole sovelias lähteä; etkös muista kuinka meidän opettajamme aina meitä varoittavat kaikista niistä kuin sapathin rikkomiseen koskee? Eikö juohdu mieleesi millä hartaudella he kokevat meitä estää kaikesta sielun sekä ruumiin vaarasta"?

Mutta hän vaan kehoitti ja minä huono-päinen jätin kirkon ja lähdin hänen keralla. Männäänpä ensin puotiin; se oli niin tavaralla täytetty kuin paras kaupungin puoti. Saarna-aika kyllä alkoi jo, mutta siinä vaan oli ostajia niin paljo ettei niitä lukea voinut, ja kaikille vaan annettiin mitä vaan kuki tahtoi. Ystäväni otti riipun rinkeliä ja läksi kammariin, ja minä perästä.

"Täällähän on hyvä tarinoida kaikista elämämme retkistä, entisistä ja nykyisistä", oli rattoisat puheensa, kuin penkille päästiin. Mutta me emme olleet ne ainoat täällä. Siellä oli jo muita meitä ennen, ja niidenpä vasta kieli liikkui: yksi haastoi yhtä toinen toista, ja tuosta tulin minäki liikutetuksi. Pantiin nyt ensin palo-viinaa, sitte me rommia otettiin; sitte tuossa haastettiin yhä ystävän keralla, josta rakkaus yleni paljo enemmäksi kuin sitä tätä ennen oli meidän välillä ollutkaan. Vihdoin kysyttiin isännältä "eikö jo ihmiset lähtene pois kirkosta"? Tuohon hän nauraen sanoi: "Joha ne lie kotonaki".

Nyt tuli kiire lähteä ystäväni kanssa pois, mutta mitäs tehdä? matta oli pitkä ja jalat kovin notkejat; pää oli raskas, kukkaro tyhjä. Lähdettiin kuitenki, käytiin hiljemmin, ja minä? minä tein virttä pitkin tietä ja linnut visertäväiset taukosivat, kun kuulivat seuraavat minun sanani: 

Nyt rupeen runon tekohon
Siitä siivo suntakista,
Joka mult' pyhän pilasi;
Sala-kaupasta sanoisin,
Jos ajuni antais myöten
Niinkuin mieleni mänisi
Luonnossani lainnehtisi.
Ken pyytää pyhänä myödä
Sais hän antaa arkipänä,
Kuin on Luoja lahjoittana
Siunannut hyvä Jumala
Pyhä-päivänpä Pyhäksi.
Pitää laarina lakinsa,
Niinkö oikeus sun opetti
La'in kautta kauheasti?
Mut se on sitä pahempi
Sekä kahta kauheampi,
Kauppa on kauhee pyhänä
Saarna-aikana pahempi;
Siin' on naiset nauramassa
Rinkeliä riiteleevät,
Liivi-vaatetta valiten,
Katsoot kaula-vaattehia.
Vielä on sitä pahempi,
Mit' on siellä sisä-puolla,
Kammarissa kaunihissa.
Siellä juovat jumalan viljan,
Syövät syntisten tavalla;
Eipä Luojasta lukua
Esivallasta pidetä,
Niinkuin antasi asetus
Lupaa tuohon luotettavaa,
Niinkuin pappi parhaallansa
Saarnas-tuolilta sanoisi:
"Mäne niemehen panemaan
Pissokkia paikallensa
Osta oltta oiva lailla
Rommi-ryyppyjä rumasti".
Niin ne rommii ryyppeleevät
Oltta ostaavat ololta
Pisteleevät pissokkia,
Kunne ilmoittaa isäntä:
"Panen puolestain minäki,
vaikka viina-vaterkkani
Tahe Tanskoja putelin:
vaterkan paan vanhemmille
Norri-kupit nuoremmille".
Sitte parvi pauhajapi
Humalassa huutelepi.
— Olis vielä virkkamista
Varsin nuorista pojista,
Kuin on parvi poikasien
Kaikki piipulla pilattu
Sikarilla sitte vielä,
Koimissa sikari heillä
Suitsuapi soitsuapi,
Suuhunsa mahorkan vielä
Suimajapi suikkihesee
Viinan päälle viskajapi,
Sitte on siivottomia
Sanoja sangen rumia
Toinen puoli suuta täynnä.
Joista sielulle enempi
Tekemistä tuonelassa.