Kati Rapian ja Juha Hurmeen yhteistyönä tekemä Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki meni kirjastossa varaukseen heti kun sen kirjamessujen ohjelmaa selatessa huomasin. Elämäkerrallinen sarjakuva 1500- ja 1600-luvun vaihteessa eläneestä miehestä nääs.
Kuitenkin, Hurmeen esiintyjänlahjat tuntien, menin myös kokemaan kyseisen ohjelmanumeron. Selvisi - eli niin esitettiin - että Hurmeen osuus oli Niemeä kirjoittaessaan Sigfrid Aronius Forsiuksesta keräämänsä materiaalin dumppaus Rapialle ja sarjakuvasivujen arviointi. Sarjakuvasivut piirtänyt ja kirjoittanut Rapia puolestaan oli lukemisen lisäksi eläytynyt Forsiuksen elämään lähtemällä tämän tutkimusmatkan jäljille Lappiin. Arvostan.
Rapialle faktat olivat "ponnistuslautoja", joista irtautumiseen ei ole rajoja. Kirjassa on sekaisin Forsiuksen sanat ja Rapian keksimät. Näennäisenä perusteena se, että Forsiuksen töidenkin taustalla pilkottaa muiden aikaansaannokset.
Kuten monet elämänkerturit, Rapia oli lopulta identifioitunut kohteeseensa, jossa hän näki itsensä kaltaisen freelancerin ja pienkustantajan. Ja nähnyt silloisissa olosuhteissa nykyajan peilikuvan.
Toinen innostava esitys oli Tuomas Marjamäen romaanista Siitä tulikin farssi, joka faktaperustaisesti kertoo Suomen ensimmäisen fiktiofilmin Salaviinanpolttajat tekemisestä. Kirjailijan mukaan kertomuksensa on "suurin piirtein totta", mutta "tahallaankin monia faktoja väärin". Miehisen projektin "tasa-arvoistamiseksi" hän oli kasvattanut K. E. Ståhlbergin vaimon osuutta ja mietti ääneen olisiko filmi ollut menestyneempi, jos tekijöissä olisi ollut naisiakin. (Myös Rapia mainitsi kertoneensa Forsiuksen vaimosta enemmän kuin lähteet.)
Kirjapinoja ohittaessani huomasin muun muassa Pirita Tolvasen kuvakirjan Paroni. Jarno Saarisen elämä. Ei sarjakuva vaan kuva-aukeamia, joissa oli pieni tekstinpätkä. Eli aloitteleville lukijoille suunnattu.
Kolmannessa kokonaan kuuntelemassani esityksessä keskustelivat Twainin Huckleberry Finnin ja Lindqvistin Blomqvist-kirjojen uudelleen kääntäjät. Opin, että irlannin Finn tarkoittaa vaaleaa - hmmm. Finnin kääntänyt oli halunnut ja saanut jättää sanan neekeri käyttöön, mikä on mielestäni järkevä ratkaisu. Blomqvist-kirjoissa vastaavaa ongelmaa ei ole (toisin kuin Pepeissä, jotka puhuja oli myös kääntänyt), mutta tekstin sedittelyn ja tädittelyn hän oli kokenut niin vanhanaikaiseksi, että oli jättänyt sen pois. En ymmärrä.
Ohimennen kuulin Eeva Litmasen haastattelua kirjakaupan ständillä. Sukuhistoriasta kertova kirjansa oli saanut alkusysäyksen Kuka oikein olet? -ohjelmasta, kuten olin arvellutkin. Se oli jättänyt paljon selvittämättä ja ohjelman teon (vai julkaisun?) jälkeen Litmanen oli saanut Kansallisarkistosta sähköpostissa lisätietoa, joista oma tutkimuksensa oli sitten lähtenyt käyntiin. Moisia sähköposteja soisi moni saavansa totesimme, kun tästä ennen lähtöäni SSHY:n ständillä kerroin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti