Kirjojen artikkeleita esitellessä Mia Korpiola totesi, että Ruotsissa jälkeläisen perinnöttömäksi tekeminen oli keskiajalla lähes mahdotonta. Sitähän se oli myös 1900-luvulla. Tämän opin perintölakia dramatisoimalla opettaneesta tv-ohjelmasta, joka on ilmeisesti ollut lapsuuteni vaikuttavimpia katselukokemuksia, sillä muistan yksityiskohtia edelleen.
Mutta toisaalta, kuten oli juuri edellisenä päivänä keskiajan kurssin luennon yleisökysymyksessä huomautettu, sukutila jäi käytännössä vain yhdelle eikä muille jaettu irtain ollut alkuunkaan saman arvoista. Tästä löytyi julkistustilaisuuden osallistujilta omakohtaista kokemusta 1900-luvulta ja oli sitä lähiomaisellanikin.
Lisäksi tulin kotimatkalla ajatelleeksi paperilla reilummilta tuntuneita 1800-luvun sukupolvenvaihdoksia, joissa tila siirtyi eteenpäin kaupalla ja sisaruksille jaettiin velkakirjat osuudestaan (**). Kuinka lähellä kauppasumma on markkinahintaa ja maksoiko tilan saanut oikeasti velkansa? Hintavertailut ja velkakirjojen perukirjamerkintöjen tarkistus jäi minulta tekemättä.
Korpiola muisti Maria Ågrenin kirjoittaneen perintöoikeuden käytännön sovelluksesta ja ystävällisesti toimitti minulle artikkelin viitetiedot (***). Ågren artikkelissaan tunnistaa ja todentaa ilmiön, jossa sisarukset eivät vaadi heille lain mukaan kuuluvaa osaa. Hän olettaa omien etujen uhraamisen taustalla olevan painostusta ja vallan käyttöä. Sosiaalisilla konventioilla sukumaan säilyttämisestä yhtenäisenä on varmasti myös osansa asiassa.
Samasta kirjasta silmäilin myös Gudrun Anderssonin artikkelin (****), jossa huomattiin 1700-luvun ruotsalaisessa kaupungissa perinnönjaon sujuneen hyvin tarkasti ja tasa-arvoisesti. (Ainoana poikkeuksena pojille maksettu koulutus.) Anderssonin mukaan kaupunkielämässä resurssijako oli strategia, jolla ylläpidettiin perheen asemaa yhteisössä.
Yhdessä ympäristössä yksi tapa ja toisessa toinen. Ja maaseudun ympäristö muuttui kun 1800-luvun lopulta alkaen oli lisää mahdollisuuksia elannon hankkimiseen. Nykyäänhän lukee useammin lehtijuttuja, joissa joku on joutunut jäämään sukutilan viljelijäksi kuin maan menettäjien katkeruutta.
Yleistävästi: lakiteksti ei (suoraan) kerro käytännöstä.
(*) Dying Prepared in Medieval and Early Modern Northern Europe ja
Planning for Death. Wills and Death-Related Property Arrangements in Europe, 1200-1600
(**) Kaisa Kyläkoski: Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi. 2007
(***) Maria Ågren: “Individualism or self-sacrifice? Decision-making and retirement within the early modern marital economy in Sweden.” Kirjassa The Marital Economy in Scandinavia and Britain 1400–1900. 2005, s. 221-236
(****) Gudrun Andersson: "Forming the partnership socially and economically: A Swedish local elite, 1680-1770s" Kirjassa The Marital Economy in Scandinavia and Britain 1400–1900. 2005, s. 57-73 Kuvituksena Hilkka Finnen piirros kirjasta Kylän lapset.
VastaaPoistaTaisi olla tuota kruunua varten kun verotila piti jättää yhdelle, esikoiselle. Toiset jäivät työvoimaksi hänelle ja tuoton vei kruunupää sukulaisineen. Huovit varmistivat nuijamiesten ja muiden viikatemiesten kohtalot ja aseriisunnankin. US yhä panee vastaan ja väki pitää pyssyjä.