Mitä ihmettä Kansallisarkisto?

Naismuistiin mahtuu se, kun Kansallisarkisto henkilötietolain pelossa jätti verkkoon avaamatta lainhuutokortiston, joka ulottui osin 1920-luvulle. Hyvin muistan myös huolen, jolla passinhaltijain kortistoa 1904-1918 pidettiin lukkojen takana kunnes tänä vuonna tuli maaginen sata vuotta täyteen. (Kuten vuosi sitten totesin, samaan aikaan oli jo auki 1918 oikeusjuttuja. Tähän ilmeiseen ristiriitaan en koskaan saanut selitystä, mikä selittänee osaltaan kummastustani kirjoitukseni varsinaisesta aiheesta. Mihin päästään pian.)

Aina on ollut suurin huoli aineistoista, joista ihmiset ovat helposti haettavissa. Ja arkaluontoisisia tietoja pitäisi lain hengen mukaan eniten varjella. Eikä avata ainakaan, jos ihmiset voivat vielä olla elossa.

Aidosti siis järkytyin, kun eilen illalla törmäsin Kansallisarkiston digiaineistoissa Korkeimman oikeuden tuomiotaltioihin. Toki oikeuden päätökset ovat julkisia, mutta onko todellakin tarpeellista satunnaisella sukunimihaulla osua tietoihin kaukaisten sukulaisten varkauksista? Eikä kyseessä ollut vain ensin näkemäni listaus tuomioista, vaan tarkemmin tutustuen huomasin tarjolla olevan - otsikon mukaisesti - tuomiot.

Esimerkki, josta MINÄ olen peittänyt nimet, mutta joka on viitetietojen perusteella löydettävissä, kuten ammattilaiset asialliseksi katsovat.

Kun taas esimerkiksi Asutushallituksen virkatalo-osaston arkiston Anomusdiaarit vuosilta 1922-23 ovat "näyttörajoitettua ja on katsottavissa Kansallisarkiston tutkijasalien asiakaspäätteillä ilman kirjautumista.