Yllättävän mielenkiintoinen museo

Paikkarin torpalta Sammatin kirkon ohitettuani pääsin Johannes Lohilammen museolle. Museon kuvaus verkkosivuillaan oli paikan päälle päästyä jo unohtunut, joten astuin ulkopuolelta komeaan rakennukseen odotuksitta.

Ja näin sain kerrankin (tosin en viimestä kertaa kyseisen päivän aikana!) positiivisen museokokemuksen. Ja melko ainutlaatuisen. Museon nimi viittasi henkilöhistoriaan, mutta poistuin museosta yhtä tietämättömänä Lohilammesta kuin sinne astuinkin. Enkä oppinut mitään Karjalohjasta, vaikka paikalla ollut opas nimenomaisesti kiinnitti huomioni seinällä roikkuneesta kartasta selviäviin tosiasioihin.

Mutta tiedän nyt, että...

Kyläseppä osasi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa taloa polkupyörän. Tai ainakin karjalohjalainen seppä Skogberg osasi.

Tämännäköinen loota liittyy sokerin hienonnukseen.

Jönköpingissä painoi Nils Erik Lundström vuonna 1837 suomenkielisellä tekstillä maailmanlopun ennusteen. Lundströmin tuotantoa olivat erityisesti kistebrevit, joiden mahdollisesta leviämisestä Suomeen olen ollut kiinnostunut, joten tämä oli enemmän kuin mielenkiintoista. Seinillä oli muitakin arkkipainatteita, mutta niiden tekstit olivat ruotsiksi.

Yläkerrassa oli yksi huone omistettu kirkolliselle esineistölle ja Elias Lönnrotille. Eli kaikelle pyhälle.

Krusifiksi on seinälapun mukaan 1400-luvulta ja Karjalohjan kirkosta.

Lönnrotin kanteleiden ja virsikanteleiden lisäksi esillä oli muita omistamiaan esineitä pienessä vitriinissä.

Toisessa pikkuhuoneessa huomioni kiinnittyi almanakkakokoelmaan. Kaikki talon isäntien? Onkohan niissä merkintöjä?

Yläkerran komean salin piirongin kannella oli pikkurasioissa kuivuneita kasvirinkuloita. Rasian kanteen oli kirjoitettu kenen häistä ne olivat. Mutta mitä niillä häissä oli tehty?

Museon monipuolisuuden kruunasi yläkerran päätyhuone, johon oli rakennettu kouluhuone. Muistaakseni sen penkiltä kuvasin Sammatin postilaukun 1800-luvulta.

Että tällaista. Sekä yksi kolmesta päivän tupainteriööristä. Siitä kolmannesta huomenna.