Erilaisista tulkinnoista

Eilen kävin Jyväskylässä kuuntelemassa hankkeen Yhteinen menneisyys, erilaiset tulkinnat: bibliografinen ja kvalitatiivinen analyysi varhaismodernista Ruotsin valtakunnasta Ruotsin ja Suomen historiografiassa 1860-2020 aloitusseminaaria. Tuo nimi vei niin paljon tilaa, ettei blogitekstiin mahdu kaikki 12 esitystä, pahoittelen.

NYPL

Petteri Impola esitteli alustavia havaintojaan historian väitöskirjojen lähdeluetteloista. Hänellä on käytettävissään digitaalisina noin kolmannes Ruotsin ja Suomen vuosien 1990-2016 töistä, joista hän on tarkastellut tutkijoiden esiintymistä ristiin ja rastiin. Hän totesi päässeensä pienellä työllä ja toimisto-ohjelmistoilla mielenkiintoisiin tuloksiin. Mutta keskustelussa tuli jatkoanalyysiehdotuksia, joiden toteuttaminen voisi olla tehokkaampaa hieman tietoteknisemmällä ratkaisulla.

Elise Garritzen kertoi Henry Biaudet'n tutkimusten vastaanotosta. Ruotsissa ja Suomessa oli 1900-luvun alussa kotimaisiin lähteisiin nojautuva kuva reformaatiosta, joka läpäisi yhteiskunnan hetkessä eikä jättänyt mitään katolista jälkeensä. Biaudet löysi Vatikaanin arkistosta toisteita muusta, mutta tätä ei Pohjolassa haluttu kuulla, sillä luterilaisuus oli osa identiteettiä.

Näin ollen kenen tahansa olisi ollut vaikea muuttaa vallitsevaa tulkintaa. Lisähaastetta syntyi Biaudet'n ruotsalaisvastaisuudesta ja tutkimusmenetelmistä, jotka eivät noudattaneet ajan linjauksia. Kolmantena esteenä viestinnälle Garritzenin mukaan oli Biaudet'n persoona, joka ei istunut Ihan Oikean Historiantutkijan tuolloiseen muottiin. Henkilöön kohdistuva hyökkäys meni jopa niin pitkälle, että väitettiin, ettei Biaudet maaahanmuuttajataustaisena voisi Ihan Oikeasti ymmärtää pohjoismaista yhteiskuntaa.

Keskustelussa joku sinisilmäinen yksilö selkäni takana oli sitä mieltä, että kyllä nykyään oltaisiin vaan erityisen otettuja, jos joku ulkomaalainen Suomen historiasta kirjoittaisi. Vaikka valtavirrasta poikkeavasti?! Rohkenen epäillä, sillä en esimerkiksi ole kuullut kenekään maininneen Jason Laveryn viime vuoden lopussa ilmestynyttä kirjaa Reforming Finland, The Diocese of Turku in the Age of Gustav Vasa 1523-1560 enkä muista koska ulkomaalaisen kirjoittamaa historiantutkimusta olisi kehuttu. Eli ei ehkä ole niin kummallista, ettei suomalaisia tutkijoita ja tutkimuksia oteta kovin suurella innolla astaan Ruotsissa?

Pasi Ihalaisen esitys Suomen ja Ruotsin kansanedustajien historiaan viittaavista puheista 1917-1920 oli täyttä asiaa, mutta kovin huvittava. Ikiaikaisuuteen vedottiin ainakin kolmeen kertaan. Moran kivet ja nuijasota olivat olennaisia viitekehyksiä. Tuli mieleen, että pian (ainakin tutkijoiden) käyttöön tulevista digitoiduista eduskunnan pöytäkirjoista voisi löytää muitakin "historiallisia" hetkiä. Mutta jututin Ihalaista, joka näkemänsä käyttöliittymäversion perusteella epäili hakumahdollisuuksia.

Anu Koskivirta kertoi Viipurin saksankielisessä lukiossa 1805-1814 vuosikertomuksiin kirjoitetusta valtiollisesta ja paikallisesta historiasta. Tuolloin oppilaana ollut G. W. Wirenius on kääntänyt osan näistä suomeksi ja julkaisi tekstejään Sanansaattaja Viipurissa -lehdessä 1833-1834.

Minulle uusia vaiheita ja nimiä. Koskivirta myös huomautti, että saksalaisen Friedrich Rühsin kirjassa
Finland und seine Bewohner on ensimmäinen kokonaisesitys Suomen historiasta. Olen kirjaan ja sen ruotsinnokseen (osa 1, 2&3) digitointeja läpikäydessäni useasti törmännyt, mutta eipä ole tullut moinen näkökulma mieleen. Koskivirta mainitsi toisenkin saksaksi kirjoittaneen, jonka venäläismielinen työ ei saanut omana aikanaan lämmintä vastaanottoa. Enkä minäkään tullut nimeä muistiin merkinneeksi.

Koskivirta mainitsi myös ohimennen Franzénin runon Suomi idän lapsi Aleksanteri I:lle. Tästä pulpahti esiin puolikas muisto, jonka johdosta kotiin päästyäni otin esiin kirjani Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802. Sen sisältö ei ollut vielä täysin unohtunut, sillä sivulla 133 olin lukuisin lähdeviittein väittänyt Franzénin puhetta Akatemiatalon peruskiven laskiaisjuhlallisuuksissa pidetyn "ensimmäisenä Suomen historian kokonaiskuvana". Ensimmäisenä olemista vaikeampaa on vain jonkun todistaminen ensimmäiseksi?