Alkupätkistä selvisi, että tekstiilitaiteilija Elisabeth Bucht, jonka Historika museetin leijonaa peittänyt teos tuli History unfolds -näyttelyssä tutuksi, on kommentoinut naisten näkymättömyyttä monumenteissa projektissa #replacingkings tekemällä pieniä naishahmoja, jotka hän valokuvaa niin, että miehet jalustalla peittyvät. (Naisten muistomerkkien vähyydestä Helsingissä kirjoitti viime viikolla ...)
Lehden pääjuttuna oli artikkeli huivin ja hunnun kristillisestä historiasta Ruotsissa. Aihetta olen huitaissut muutamaan kertaan blogissa (Satunnainen sitaatti historiatietoisuudesta, Satunnainen sitaatti huiveista), mutta en ole edes lukenut pari vuotta sitten linkittämiäni tekstejä, enkä muutenkaan pysähtynyt miettimään asiaa.
Artikkeli alkaa oikeustapauksella Pohjanmaalla 1713, jossa eräs Erik oli mennyt väittämään, että naiset peittävät päänsä valkoisella liinalla siksi, että naista ei luotu miehen kylkiluusta vaan kylkiluun vieneen koiranhännästä, joka sekin on valkoinen. Kaikki toki tiesivät, ettei Raamatussa tällaista kerrottu, joten Erik vietiin käräjille.
Raamatussa lukee toki, että naisen pitää rukoillessaan peittää päänsä. Ei siis alvariinsa, mutta kehitys kehittyy. Artikkeli tunnistaa 3 kristillistä traditiota: hunnun avioliiton merkkinä, pakollisen päänpeiton kirkossa ja vapaaehtoisen huivikäytön naimattomilla naisilla. Viimeksimainittu ilmaantui jo 200-luvulla kristittyjen joukossa ja sai kirkonisien suosion vaimojen valittaessa arvomerkkinsä väärinkäyttöä.
Skoonesta on pitäjänkokouksessa 1600-luvulla esitetty, että naimattomilta pitäisi kieltää (tuolloin yleistynyt) hiusten peittäminen, sillä se kuului vain vaimoille. Mutta kieltoa ei annettu, sillä vedottiin siihen, että Ruotsissa, johon Skoone oli vasta liitetty, naimattomat naiset yleisesti käyttivät huivia.
Varmaan siis Suomessakin tähän aikaan. Suomesta en tunne esimerkkejä artikkelissa mainituista erikoispäähineistä (horluva), joita käyttivät aviottomia lapsia saaneet.
Artikkelin lopussa todetaan, että kun Ruotsissa keskusteltiin naispappeudesta, todettiin, ettei siellä koskaan naiset käyttäneet huntua. Vaikka samaan aikaan kirkoissa edelleen istui huivipäisiä naisia. Vaikka sanaa huntu (slöja) käytettiin raamatunkäännöksessä 1917, se yhdistyy nykyään Ruotsissa vain islaminuskoon.
Jossain Twitter-keskustelussa ehdotettiin tutkittavaksi huivin historiaa Suomessa ja olen nyt idean kannalla vahvemmin.
Kuin sattumalta lehdessä oli myös artikkeli varhaisista naissaarnaajista ja naispappeudesta, joka alkoi kuvalla salaisesta herätyskokouksesta, jossa nainen puhui hiukset auki ja paljaina. Partiotyttöjen historia oli mielenkiintoista ja kahvikutsujen nosto artikkeliaiheeksi tervetullutta.
Lisäksi lehden henkilöartikkelit olivat (Mata Haria lukuunottamatta) tuoreemmista aiheista kuin aiemmin lukemassani numerossa. Suomalaisena pitää tietenkin merkitä muistiin, että Armi Ratia ja Marimekko olivat saaneet kaksi aukeamaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti