torstai 22. maaliskuuta 2018

Kiroileva kirkkoväärti

Salahmin ruukilla kauppapalvelijana vuosina 1847-50 Matti Hahtola teki havaintoja, jotka muisti vielä vuosikymmeniä myöhemmin (*).
Huomiota herättävämpiä miehiä talonpoikaissäädyssä siihen aikaan oli tällä paikkakunnalla, 5 virstaa pohjoispuolella tehdasta asuva talokas Pekka Kumpulainen, sittemmin Iisalmen tuomiokunnan valtiopäivämies, sekä kirkkoväärti R., jotka kumpikin olivat keski-ijässä olevia miehiä ja jotka useasti kävivät tehtaalla. Kirkkoväärdin sokea isä elätettiin ja hoidettiin tehtaalla, sillä hän oli kauppaneuvokselle elatusta vastaan antanut likellä tehdasta olevan maansa. 
Kirkkoväärti herätti huomiota kiroilemisellaan jos muullakin, hän näet vahvisti joka toisen sanan kirouksella. Emännöitsijä häntä toisinaan nuhteli pahasta kiroilemistavastaan, mutta R. vaan kiroten lausui: "missä se seisoo kirjoitettuna, ettei p—n nimeä saa turhaan lausua? Äläs kelpo herran — " ja sitten nauroi emännän nuhteille. 
Kun kirkkoväärti asioittensa takia välistä viipyi vuorokaudenkin tehtaalla, ruokittiin häntä ja kun tavallisuuden mukaan asetettiin lautaset, veitset ja kahveli pöydälle, heitti R. kahvelinsa syrjään lausuen: "kynsistään kokko syöpi, talonpoika sormistaan."
Pitäjän rovasti Frosterus, sittemmin Kuopion hippakunnan piispa kerran vaunulla matkustaessaan, isäntärenki ajurinaan, poikkesi tehtaalle. R. sattui myöskin olemaan siellä. Rovastin huoneesen mentyä kokoontui joukko miehiä vaunun ympärille. Ajuri veti nenäliinan lakkaristaan, ja niisti siihen nenäänsä, tietysti näyttääkseen, että herroja ne ovat herrain ajuritkin. Minä ja R. seisoimme pytingin verannolla. Kun R. havaitsi ajurin käytöksen, kysyi hän minulta: "kuka on tuo rovastin ajuri?"
Minä vastasin: "ettekö sitä nyt tunne? Rovastin isäntärenki hän se on."
"Kah! jopa tunnen miehen ja näen, että löytyy ihmisiä, jotka saadessaan ainoastaan konein piiskurin viran, niistävät nenäliinaan nokkaansa. Mutta älähän huoli p—le kun sinun tapaan kotonasi lantatunkiolla taikko kourassa, niin kysyn oletko pudottanut nenäliinasi, koska se ei nyt lakkaristasi näkösällä roiku? Vai eikö siihen tunkiolla sovikkaan nokkaansa niistää?"
(*) Nätterborg'in konsulin pojan elämänvaiheista, Oulun Ilmoituslehti 7.6.1890, 11.6.1890, 14.6.1890, 18.6.1890, 21.6.1890, 25.6.1890, 9.7.1890, 12.7.1890, 19.7.1890 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti