maanantai 1. tammikuuta 2018

Ajatuksia Pariisin museoista 1/3

0. Perinteisen tavoiteasetannan sijaan hyppy ajassa taaksepäin. Vietin joulunajan Pariisissa, koska Centre Pompidou oli todennäköisesti Euroopan ainoa joulupäivänä auki oleva museo. Osoittautui hyväksi valinnaksi ja vei koko päivän ja kaikki voimat.

1. Ei päivää ulkomailla ilman suomalaista. Nuoren suomalaisnaisen on vuonna 1907 ikuistanut Sonia Delaunay.
2. Mikhail Kaufmanin Moskovaa vuonna 1927 dokumentoinut elokuva pyöri yhden huoneen seinällä kontekstoimassa ajan taidetta. Se koukutti niin, että katsoin yli tunnin mittaisen filmin seisaaltaan. Tässä vaiheessa Neuvostoliiton kehitystä oli vielä OK näyttää ortodoksipapit siunaamassa patsaan paljastusta, mainita katulapset ja kohdentaa tuohilipposiin miehen jaloissa. Mutta kaupan elintarviketarjonnassa, jossa kaviaaria lapioitiin rasioihin, oli myöhemmän propagandan piirteitä. Voimistelukohtauksesta tuli mieleen sekä myöhempi Neuvostoliitto että Natsi-Saksa.

3. Joseph Cornellin pieni teos pysäyttti nimellään: Museum (1942). 25 pulloa rasiassa sisältävät kannen tekstin mukaan valon nopeuden, jongleerausesityksen, loputtoman sarakkeen (vai pylvään?), kävelyn y.m. Ja niinhän täysikokoisetkin museot piilottavat elävän elämän kuivaksi tiivistykseksi.
4. Jotain syvällistä esineiden olemuksesta ja olennaisuudesta olisi varmaan pitänyt saada irti Césarin retrospektiivinäyttelystä, jossa oli esillä kuutioituja autoja ja muovitettuja esineitä. Mutta ei irronnut. Ja alkoi olla nälkä.
5. Ravintoa etsiessäni huomasin, että museon alapuolella oleva kirjasto oli täynnä ihmisiä. (Louis Clercin mukaan pääsyynä yliopiston koekausi.)
Ainahan neuvotaan tekemään kuten paikalliset, joten tarkistin kokoelmapäätteeltä kirjan, jota olin ajatellut metsästää myöhemmin Ranskan kansalliskirjastossa. Löytyi täältä ja samasta hyllystä toinenkin aihetta käsittelevä teos.

6. Ruokaakin löytyi, joten virkistyneenä poikkesin tutustumaan Le Prix Marcel Duchamp -ehdokkaisiin. Kolme ensimmäistä olivat aivan käsittämättömiä (vaikkakin varmaan käsitetaidetta), mutta neljännessä Joana Hadjithomas & Khalil Joreige käsittelivät ja esittelivät Pariisissa, Ateenassa ja Beirutissa arkeologisten pelastuskaivausten yhteydessä tehtyjä maakairauksia.
Näytteet olivat keskellä putkissa ja seinillä hieman pienennettynä kokonaisuus tulkintoineen, joissa oli ilmeisesti hieman taiteellista vapautta. Onneksi tekstit oli käännetty myös englanniksi ja pääsin tunnelmaan, jossa menneisyys on kerrostunut jalkojen alle ja ympärille.

7. Aikaa taiteellisesti käsitteli tavallaan myös Giuseppe Penonen Nel legno, jossa hän oli veistänyt puusta esiin sen aiemman olemuksen.
8. Vielä lähempänä historiantutkimusta on Christian Boltanskin teon La vie impossible de C. B., jonka 20 vitriiniä sisälsivät elämänsä todistusaineistoa, jota taiteilija on kerännyt vuodesta 1969 pyrkimyksenään tallentaa todiste kaikesta materiasta ja sanotusta ympärillään. Täytynee hakea miehestä lisää tietoa jossain välissä.

3 kommenttia:

  1. Tämä on mahtava postaus -- kiitos siitä! Ehkä muuallakin aletaan pitää museoita ja kirjastoja auki myös jouluna kun ravintolat ja kaupatkaan eivät enää sulkeudu juhlapyhiksi niin usein.

    VastaaPoista
  2. Minäkin pidin kertomuksesta, mutta myös ymmärrän, että vaikka meillä on upeita museoita jopa täällä Asikkalan Urajärvellä, ei niiden aukipitäminen onnistu ilman asiakkaita.
    Siksi nautin myös vaeltamisesta autiossa kartanon puistossa talvella.
    We always have Paris, sanottiin Casablanca elokuvassa.

    VastaaPoista
  3. Tiedoksi: kansalliskirjaston digitoidut sanoma- ja aikakauslehdet 1921-1929 näkyvät verkossa! Outoa, koska en ole huomannut asiasta minkäänlaista uutisointia. O

    VastaaPoista